Jouluterveiset Pohjanmaalta! Saavuimme tänne muutamaa päivää etukenossa ennen joulua, ja vaikka sade on piiskannut vähäisetkin lumikinokset hiljalleen pois,...
Kaupallinen yhteistyö: Polarn O. Pyret Pyjamiin pukeutuneista perheenjäsenistä rakentunut pyramidi ei oikeasti kuulu jouluperinteisiimme. Mutta ehkä ensi vuonna...
Olen viime vuosina alkanut hiljalleen oppia nauttimaan matkasta, perillä olemisen rinnalla. Siihen kuuluu viljelypalstan helliminen kuukausien ajan ennen...
Sunnuntaina liput liehuivat saloissa ensimmäistä kertaa isänpäivän kunniaksi. Vihmoi vettä, ja vaikka aurinko oli noussut, näytti siltä kuin...
Joskus keskellä ruuhkaa voi käydä näinkin. Tajusimme puolison kanssa viime viikolla kalentereita päivää pidemmälle tarkastellessa, että kappas, puolisolla...
Välillä naurettavan hassut haaveetkin voivat käydä toteen. Me olemme monen vuoden ajan puolison kanssa leikitelleet kesäisin ajatuksella, että...
Lahiomutsi Aineeton lahja lahjakortti synttarilahja Kavererisynttarit-9020
Me olemme alkaneet tehdä lasten kaverisynttäreille lahjoiksi itse tehtyjä lahjakortteja yhteisiin elämyksiin. Tai lapset ne lahjakortit tekevät ja...
Kaupallinen yhteistyö: Hippalot (festariliput, majoitus ja matkat saatu näkyvyyttä vastaan) Elokuu on yhtä lastenfestivaalia! Ainakin Helsingissä on Flow’n...
Yksi festarilippu saatu Aika tasan kahdeksan vuotta sitten festaroimme silloisen poikkiksen ja nykyisen aviopuolisoni kanssa Ruisrockissa. Viikkoa aikaisemmin,...
Page 5 of 19« First...456710...Last »