Perun monet viikon menoista, jotta voin ottaa lapsen kanssa rennosti. Silleen kiva ajatus, mutta lapsen mielestä rennosti ottaminen on sama asia kuin tylsyys, mälsyys ja seinille hyppiminen. Yhden sisällä kökityn tuskaisen päivän jälkeen tajuan, että kaikki voivat paremmin, kun ei anneta neljän seinän kaatua niskaan. Pyörimme kylillä ja ulkoistamme ruuanlaiton ravintoloille.
Pinna on silti kireällä. Olen paskoista paskoin mutsi. Teen kaikki kasvatusmokat, joita yleensä pyrin tietoisesti välttämään. En jaksa kuunnella lasta. En varoita häntä tarpeeksi ajoissa muutoksista. En jaksa kertoa, mitä tehdään, miksi ja koska. Raivoan asioista, jotka ovat vahinkoja, eivätkä edes niin isoja asioita. Kiroilen. En jaksa kysellä syitä lapsen harmituksille, vaan hermostun itsekin. Ei ihme, että lapsi kiukkuaa ja tekee kaikki mahdolliset metkut.
Nukun vielä huonommin kuin viime aikoina yleensä. Saatan valvoa monta tuntia keskellä yötä. Tai vetää puolihorroksessa koko yön ja olla aamulla ihan pihalla siitä, nukuinko oikeastaan yhtään koko yönä. Väsyttää, mutta ei uneta.
Hormonit jylläävät kehossa ja olen herkillä. Itken ilman syytä ja syystä niin paljon, että en enää jaksaisi. Alan tuntea oloni yhtä sekopäiseksi kuin esikoista odottaessani. Ja mä kun luulin jo selviäväni tästä raskaudesta ilman nupin kajahtamista! Yhtenä aamuna aamupala nousee varoittamatta ylös. Oksentaminen tässä vaiheessa raskautta on tuttua esikoisen ajalta, jolloin se tuntui olevan kropan keino kertoa, että nyt päässä alkaa paine muodostua liian suureksi.
Loppuviikosta kellotan supistuksia kahteen asti yöllä. Mitään järkevää laskutoimitusta en kuitenkaan saa aikaiseksi, sillä jomotus on jatkuvaa. Mitä nyt vain siirtyilee vatsan puolelta selkään ja takaisin. Yleensä supistukset laantuvat tovin kuluttua siitä, kun pääsen menemään pötkölleni. Nyt oltiin kuitenkin jo jännän äärellä. Jossain vaiheessa aamuyötä hätkähdän hereille ja tajuan helpottuneena, että supistukset ovat loppuneet.
Plussana viikosta sanottakoon, että viikkaan vauvanvaatteet lipastoon ja mies tulee reissusta takaisin kotiin. Ja etenkin että vauva on edelleen turvallisesti kohdussa. Tämän pohjakuopan jälkeen ei voi olla kuin parempia viikkoja edessä. Toivottavasti vielä ainakin viisi viikkoa.
Kaikki raskausviikko-postaukset täällä. Kuva satunnainen Instagram-otos tuolta viikolta.
Voisiko Minime mennä päiväkotiin, jotta saisit levättyä?
Tutun kuuloista.. onneksi ohi menevää, ja esikoinenkin toipui kyllä!
Ihan tulee itsellekin painostava ahdistus pelkästä lukemisesta. 😐 Sekoaminen oli NIIIIIN paljon helpompaa, kun ei ollut vielä lapsia. Sai rauhassa kilahtaa, eikä tarvinnut vielä kaiken lisäksi tuntea paskamutsiutta, joka kaikista maailman tunteista yks paskimmista.
Tsemppiä. Oikaise kaikessa, missä voit. Älä jää vellomaan paskamutsiuteen. Kaikki on joskus semmoisia, ja sitten vaan matka jatkuu. Eikä siinä sen kummepaa. Niin mun on pakko itsellenikin uskotella.
Toivottavasti tämä viikko on parempi. Kuulostaa tutulta nämä hetket täälläkin, onneksi ohimeneviä. Tämä raskaus on mennyt huomattavasti rennommin mielin ja pitkälti kivuttomana. Tällä kertaa voin jopa itsekin puhua jonkinlaisesta raskauden hehkusta vielä tässäkin vaiheessa (rv 34), mutta ihan joka päivä ei riitä rahkeet seesteiseen olemukseen 4v tahtonaisen kanssa vaikka missä zen-tilassa elelisi.
Näin muuten perheenne Lasten festareilla ja meinasin tulla kiittämään blogista. Jäi kuitenkin tällä kertaa tulematta. 🙂
Laura
Pieni määrä viiniä helpottaa supistuksia ja mieltä. Synnytys- ja naistentautien professorin ohje, toimi!! Tsemppiä!
Tsemppiä! Toivottavasti supistelut ja mieli rauhoittuvat pian.
Voimia sinne hei!
Kävi kyllä mielessä, että kävisin anelemassa päiväkodin portilla, saisiko lomalainen tulla toviksi hoitoon 🙂 Nyt onneksi jo parempi meininki, kun mies on kotona sekä lomalla. Sen jälkeen lapsella alkaakin sitten taas piiiitkän loman jälkeen päiväkoti kolmena päivänä viikossa.
Ensimmäistä odotellessa sekoilulle oli enemmän aikaa ja varmasti syytäkin. Nyt voisi mennä ilman vuoristoratoja, mutta minkäs sitä voi. Hyvä kuulla, että esikoinenkin toipui 🙂
Äläpä, yksinään tai kahdestaan miehen kanssa oli helpompi raskauspimahtaa. Onneksi tämä kakkoskierroksen pimahtaminen ei tunnu olevan ihan niin lamaannuttavaa ja pitkäaikaista sorttia kuin esikoisen aikaan. Kiitos tsempeistä!
Paremmin on kuluva viikko onneksi mennyt. Ja kokonaisuudessa tämä paksuuskerta on mennyt itsellänikin niin paljon rennommin mielin, ja sitä hehkuakin olen saanut osakseni. Supistukset ovat tietty pelottavia, mutta taitaa lopulta olla vähemmän niitäkin kuin esikoisen aikana, kun en osannut kehoani kuunnella ja ottaa rauhassa. Jaksamista ja iloa sinne loppurutistukseen!
Pieni lasillinen oikein tanniinnista punaviiniä tekisi kyllä kieltämättä terää! Mä olen kuitenkin alkoholin kanssa raskausaikana tiukkis. En olekaan nauttinut alkoholia tipan tippaa, vaikka muutama kulaus viiniä tai hörppy olutta ei haitaksi olisikaan.
Kiitos! Parempaan päin ovat molemmat menossa tällä viikolla, onneksi.
Kiitos! Voimia, mielentyyneyttä ja aurinkoa on kaipailtu, mutta enköhän saa tuon mielen vaikka väkisin käännettyä taas itsenikaltaiseksi. Kroppa toivottavasti seuraa siinä sitten perässä.
Minä oisin kyllä pimahtanut miehelle jos tuossa vaiheessa lähtee jonnekki Jumalan selän taakse viikoksi 😀 Välillä pitää käydä siellä paskamutsi mudissa, että osaa taas olla parempimutsi sitten. Tsemppiä!