Lahiomutsi SuperPark Espoo Synttarit Syntymapaivat Uudistus Uudistettu-2288

Kaupallinen yhteistyö: SuperPark.

Nyt kemutaan! Viikonloppuna minä, lapset ja neljä Lähiömutsin seuraajaa lapsineen kokoonnuimme ilakoimaan Espoon SuperParkiin, jossa pääsimme ensimmäisten joukossa testaamaan täysin uudistettua SuperParkin syntymäpäiväpakettia, eli SuperSynttäreitä. Mukana bailaamassa olivat myös Äidin Puheenvuoro -tubakanavan Inari lapsineen sekä seuraajineen.

Tämä kaikki oli erityisen jännää siksi, että minä ja Inari olemme olleet viime syksystä lähtien mukana uudistamassa SuperParkin synttärikonseptia. Olemme pitäneet SuperParkissa mukamas-synttäreitä muistiinpanovälineet taskussa (lapsien mielestä hauskin äidin työtehtävä hetkeen!), ideoineet villisti ja palaveeranneet jalat maassa.

Matkan varrella olen kysellyt myös teiltä ajatuksia ja toiveita synttäreihin ja niiden uudistukseen liittyen Lähiömutsin Instagramissa ja Facebookissa. Teidän mietteistä ja kokemuksista oli hurjasti apua suunnitteluun ja saatiin niistä vahvistusta meidän omille huomioillemme. Kiitos vielä näääin paljon avusta!

Ja nyt sitten on valmista! Uudistuneet SuperSynttärit ovat jo varattavissa Espooseen (postauksen lopulta löydät alekoodin!), ja valtaosa muista Suomen SuperParkeista seuraa perästä helmikuun aikana. Sunnuntaina me siis puimme pomppimiseen soveltuvat kemuvaatteet päälle, pakkasimme reppuihin juomapullot ja metroilimme Espooseen juhlimaan. Muita etukäteisvalmisteluista meidän ei tarvinnutkaan tehdä, sillä kaikki oli puistossa valmiina.

Me treffattiin seuraajien ja heidän lastensa kanssa puiston aulassa, josta mukaan tuli heti myös meidän seurueen oma ohjaaja propellilippis päässään. Tämä on yksi iso muutos ja asia, jota varmasti valtaosa synttäreitä järjestäneistä vanhemmista arvostaa. Jokainen synttäriseurue saa juhlien alkuun oman ohjaajan, joka ottaa kopin kemupaketista ja täpinöivistä juhlijoista. Vähemmän stressivaaraa ja enemmän käsiä synttärisankarin vanhemmille, kyllä kiitos! Saimme myös kaikki lainaan SuperPark-paidat, joista juhlijat on helppo puiston tiimellyksessä tunnistaa.

Koska juhlissa on tärkeintä yhdessä oleminen, juhlat aloitetaan aktiivisella 15 minuutin ohjelmanumerolla. Synttäreitä varatessaan voi valita kolmesta tekemisvaihtoehdosta, joista me koimme SuperTrackin, eli parkour-radan SuperParkin permantoalueella. Tämänkin ohjelman veti tietenkin meidän seurueen oma ohjaaja, Kirsi.

Minä ja muutkin vanhemmat päästiin myöskin kokeilemaan ketteryyttämme, kun pompimme ja kiipeilimme esteiden yli ja teimme kuperkeikkoja. Kaikki synttäriseurueen vanhemmat saavat huoltajarannekkeet, joilla lasten följyssä pääsee myöskin ilakoimaan puistoon. Mä arvostan, että saan olla mukana tällaisessa – etenkin kun se ainakin vielä on lasten mielestä kivaa, eikä lainkaan noloa – mutta jos joku muu arvostaisi enemmän hengähdyshetkeä lasten temmeltäessä, sekin onnistuu:

Aikuiset voivat halutessaan parkkeerata itsensä joko kahvilan puolelle tai sitten synttäriporukoiden vanhemmille varattuun nurkkaukseen, jossa on tarjolla kahvia, teetä, suklaata ja lehtiä. Näytti kivalta ja etenkin rennolta vaihtoehdolta sekin.

Kun enimmät täpinät oli saatu pompittua pois, Kirsi ohjasi meidät käsipesun kautta synttärihuoneeseen. Huoneiden uusittu ilme on rennon menevä ja jos en niin sanomalla kuulostaisi ikälopulta, sanoisin myös, että nuorekas. Huoneessa pyörivät diskovalot ja soi SuperParkin laatima soittolista, mutta halutessaan myös oman soittolistan saa tuomaan tunnelmaa.

Meille oli katettu tarjolle koko komeus tarjoiluvaihtoehdoista, joista jokainen synttäriseurue saa koota mieleisensä. Juhlien ruoka- ja herkkuvalikoiman muutoksesta olen erityisen ylpeä! Ruokaisaksi vaihtoehdoksi voi valita tortillabuffan, josta jokainen vieras saa rakentaa itselleen raikkaan ja tuhdin tortillan mieleisillään täytteillä. Tämän vaihtoehdon saa myös vegaanisena, kuten meidän porukan juhlissa, ja gluteenittomana. Settiin kuuluu myös sipsejä ja muuta pientä suolaista. Näillä eväin jaksaa puistossa remuta vielä monta tuntia!

Suolapalojen jälkeen meidän ohjaajamme Kirsi ja keittiönväki kantoivat tarjolle hedelmiä, vaahtokarkkeja sekä marenkeja ja lisäksi vielä suklaaputouksen, joka sai lasten silmät laajenemaan ihastuksesta. Jotkut popsivat hedelmät sellaisenaan, mutta suurin osa tahtoi dipata ne suklaaseen. Pian olivat niin suupielet kuin pienienpien vieraiden vaatteetkin suklaassa, mutta mitkäs ne sellaiset juhlat olisivat, jos ei vähän olisi suklaata rinnuksilla.

Eikä tässäkään vielä kaikki, kuten telkkarissa tavattiin 90-luvulla sanoa sen jälkeen, kun lauantain piirretyt olivat loppuneet.  Tämän jälkeen saimme vielä mennä valitsemaan karkkibuffetista ikiomat irtokarkkikipot. Minä olisin lapsena pökrännyt moisesta erikoisuudesta, ja aika otettuja taisivat olla myös nykypäivän mukelot. Karkkibuffet sisältyy tortillabuffetin hintaan tai sitten sen voi valita pelkästään sen. Vegaaniset karkkivaihtoehdot on merkitty selkeästi erikseen, ja pähkinää sisältävät on varmuuden katettu esiin eri pöydälle.

Jos SuperParkin kemuihin tahtoo tuoda tarjoilut kokonaan itse, sekin onnistuu. Silloin maksetaan puistolippujen lisäksi huonevuokra ja kattausmaksu. Ja jos herkku- tai tortillapuffetia tahtoo täydentää vaikkapa täytekakulla tai omilla lemppariperunalastuilla, se onnistuu. Toiveenne on siis kuultu, tässäkin!

Ruokailun ja herkuttelun jälkeen meidän sakissamme etenkin niiden pienempien jalat sutivat jo siihen malliin, että oli kiva päästä jatkamaan juhlia puiston puolelle. Varsinainen ohjattu ohjelma loppui tähän, mutta synttäripaketin hintaan kuuluvat rannekkeet ovat voimassa koko päivän. Ilottelua voi jatkaa siis vaikka sulkemisaikaan asti. Me pompimme, pelasimme, ajoimme, kiipesimme, heitimme ja ryömimme vielä parin tunnin ajan, kunnes oli todettava, että meidän aikuisten on nyt päästävä päikkäreille. Lapsethan olisivat bailanneet vaikka valomerkkiin asti.

Kiitos hurjasti hauskasta päivästä etenkin teille neljälle Lähiömutsin seuraajalle lapsineen, joiden kanssa saimme juhlia ja temmeltää SuperParkissa. Lapsilta myös erityisterkut ohjaajallemme Kirsille, jonka heittäytyminen teki lapsiin niin suuren vaikutuksen, että kotimatkalla lapset pohtivat, miten voisivat pyytää Kirsin joskus meille kotiinkin leikkimään. Että tervetuloa, koska vain!

Oman tuntumani mukaan SuperParkin synttärit sopivat parhaiten 7-vuotiaan esikoisemme ikäisille ja siitä ylöspäin, sillä monet puiston aktiviteeteista ovat sopivia hitusen vanhemmille lapsille. Ja tietty aikuisille kans! SuperParkeissa näkyy paljon esiteini-ikäisiä ja teinejäkin kavereidensa kanssa painelemassa hiki päässä, mikä saa hyvälle mielelle. Ja toki SuperPark sopii myös pienemmille mukuloille persoonan mukaan – etenkin jos ne ovat meidän nelivuotiaamme tavoin painelleet menemään isosisaruksen perässä pienestä lähtien. Parasta kun on kuitenkin se, yhdessä tekeminen ja oleminen.

Jaa