Marraskuu, voitteko kuvitella! Syksy on tänäkin vuonna tuntunut itselleni niin vaivattomalta, että alan jo vähän ihmetellä, mikä on pielessä. Koitan nyt totutella siihen, että voi kai olla ihan normaalia, että olo on ihan hyvä, vaikka valo vähenee päivä päivältä. Olen antautunut vuodenaikojen vietäväksi, sen sijaan että olisin laittanut niin kovasti vastaan kuten aikaisemmin. Välillä on ihan ok heittäytyä aaltojen vietäväksi ja keinutettavaksi. Aina ei tarvitse hampaat irvessä räpiköidä vastavirtaan.

Minä olen jo ihan valmis talveen, ja sitä on myös pieni parvekkeemme. Viime vuonna muutto- ja remonttihässäkän keskellä parveke jäi syksyllä vähäiselle huomiolle. Kävin silloin hakemassa sinne muutamat talviset kasvit, mutta en koskaan ehtinyt siirtää niitä muoviastioistaan ruukkuihin. Marraskuussa satoi jo paksu lumipeite, joka peitti alleen koko lasittamattoman parvekkeemme niitä istutusta odottavia kasveja myöten.

En tiedä, olisinko tänäkään vuonna havahtunut pakkasessa nuupahtaneisiin parvekekukkiin ennen ensilunta. Mutta mies havahtui. Siihen alullepanijana oli tuo parvekkeen pöytäryhmä, jonka löysin vihdoin muutama viikko sitten käytettynä Facebook-kirpparilta. Se on ikealainen, ja sen osaset ovat juuri sellaisia kuin olen nyt vuoden verran käytettynä yrittänyt löytää: säätä kestävät, pienet, kevyet, puuta sekä metallia yhdistävät ja kasaan taittuvat. Ensi kesänä meillä on siis vihdoin parvekkeella tuolit, joilla istuksia aamukahviaan juoden ja uuteen päivään heräilevää lähiötä katsellen.

Kannoin kirppislöytöni parvekkeelle ja puoliksi itsekseni äänen pohdin, että ensi keväänä pitäisi uusia parvekkeen laudoitus. Betonilattia on ollut jonkun entisen asukaan toimesta päällystetty irtonaisilla ja puolimädäntyneillä laudanpätkillä, jotka oli alapuoleltaan kiinnitetty yhteen puutarhaletkun palasilla. Innovatiivista uusiokäyttöä, toki, mutta teki parvekkeella oleilusta jännittävää. Saattoi esimerkiksi olla, että kun astuit yhdelle laudalle, se nousi toisesta päästä ilmaan ja siinä samalla heilautti pöytää, jolla oleva juoma kaatui.

Mies ei kuitenkaan odottanut parvekkeen ehostuksen kanssa kevääseen, vaan oli laittanut parvekkeen uusiksi yhtenä arkivapaapäivänään lasten kanssa, kun minä olin kaupungilla työmenoissa. Hän oli siivonnut kesän pois, istuttanut parvekeraparperimme talvehtimaan isompaan ruukkuun ja putsannut sään armoilla nopeasti likaantuvan minikeitaamme lattiasta kattoon.

Samalla hän oli vaihtanut epämääräisen lautakyhäelmälattian uusiin puisiin parvekelaattoihin. Nyt pysyy lattia paikoillaan ja kahvimukit pöydällä! Kesäkukkien tilalle hän oli vaihtanut kanervia ja mitä lie talvisia kasveja – en minä noiden nimiä tiedä. Nättejä kuitenkin ovat, ja tuovat parvekkeelle heti talvista harmoniaa räiskyvien kesäkukkien väistyessä.

Istutusvälineet siivottiin nurkkaan odottamaan ensi kevättä ja mullankuopsutusta. Tilalle mies oli nostanut lyhdyt. Tykkään erityisesti noista kotiseuduillani pläkkipellistä valmistetusta lyhdyistä, joiden pienen reiät luovat pimeään hennon tunnelmallisen valon. Ne ovat myös ruostuneet nyt lasittamattomalla parvekkeella ollessaan vielä ehkä kauniimmiksi kuin aikaisemmin.

Sri Lankasta meille muuttanut puinen norsuperhe talvehtii pöydän alla. Trooppisista puista valmistetut norsut ovat kestäneet ihmeen hyvin pohjolan talvia jo kymmenen vuoden ajan.

Tyynyt ja peitot eivät tietenkään normaalisti oleile parvekkeella – kunhan nostin ne siihen tuomaan vähän väriä kuviin. Lampaantalja on miehen perhetuttujen pienestä lampolasta. Se on lämmittänyt kiitollista perhettämme monien vuosien ajan takapuolen alla niin sohvalla kuin pulkkamäessä. Ristipistotyyny kuului vakiovarustukseen vanhan kotimme lasitetulla parvekkeella (tältä siellä näytti talvisin), toisen tyynyn hankin kirpparilta keväällä juurikin parveketta puunatessani. Virkattu peitto on kirppislöytö Islannista.

Tänä talvena ajattelin vihdoin toteuttaa ajatukseni siitä, että joisin silloin tällöin kaakaon parvekkeella. Tai no jos edes kerran vielä ennen kevättä pääsisin fiilistemään parvekkeelle höyryävä muki käsissäni. Nyt kun vielä on sen verran leutoa täällä Helsingissä, että aamun rapeisiin pikkupakkasiin voisi varautua sen kuuman juoman lisäksi ihan vain villasukkiin, villapaitaan ja jättimäiseen villavilttiin kääriytyneenä.