Katsokaas, mitä kuvia sain sähköpostiini! Sehän on meidän Suomen-kodin keittiö, joka näyttää ihan valmiilta köökiltä! No todellisuus ei ole ihan sitä, sillä remontti on edelleen siinä vaiheessa, mihin se maailmalle lähtiessämme jäi.

Neljä Seppää -keittiökalustefirman ihmiset kuitenkin toivoivat voivansa ottaa keittiöstämme kuvia heidän markkinointikäyttöönsä, ja se toki sopi. Kuvankäsittelyllä on onneksi voinut hioa maalia odottavan seinän tasaiseksi ja naksauttaa seinistä roikkuvat piuhat piiloon. Vähän laattojakin puuttuu, mutta älkää kertoko sitä muille. Laajakulma saa näppärän taskukokoisen keittiömme näyttämään myös vähän isommalta.

Hauskaa nähdä keittiö näin sliipattuna ja meidän persoonasta purettuna, mutta kuvat toimivat loistavasti tarkoitukseensa. Niistä näkee esimerkin siitä, minkälaisen 50-luvulle ja skandinaavisuuteen kumartavan keittiön pohjalaisella suunnittelu- ja puuseppäammattitaidolla saa aikaan. Asujat sutivat sitten siihen päälle sen oman persoonansa ja keittiönsä hengen.

Huomaan, että en meinaa oikein malttaa odottaa, että voin kutsua teidät virtuaalikahveille meidän keittiöön oman kameralinssini läpi katsottuna! Miten paljon tykkäänkään tuosta tilasta, joka sekä sijainniltaan että toiminnoiltaan todellakin on kliseisesti se kotimme sydän.

Tämä neljän kuukauden tauko remontointiin tekee ehdottomasti hyvää. Viime syksy remontteineen oli aika puristus etenkin miehelle, ja vaikka molemmat pidämmekin nikkaroinnista, alkoivat ne purkissa lojuvat maalipurkit, työkalulaatikot ja lattialistat jossain vaiheessa ärsyttää.

Luulen, että tauon jälkeen näemme kotimmekin ihan uusin silmin. On parempi valita tapettejakin levännein silmin ja kevään valossa kuin kaamoksen keskellä kauheassa kiireessä. Ei tule vahingoissa hutiloitua. Joulukuussa koko projekti väsytti ja päätimmekin ihan suosiolla heittää hanskat hetkeksi naulaan. Nyt tekisi heti mieli päästä mallailemaan, mittailemaan ja jatkamaan siitä, mihin jäätiin. Oi että, on meillä ihana koti odottamassa siellä Suomessa!

Jos keittiöremontti kiinnostaa, täällä postaus keittiöremonttisuunnitelmista pohjapiirroskuvineen ja täällä kurkistus keskeneräisen remontin äärelle. Täällä taas kuvia keittiöstä ennen remonttia.

Mun ajatuksia keittiöremontistamme ja nämä Juha Männyn ottamat kuvat voi nähdä myös kuun lopussa ilmestyvässä Retrokoti-lehdessä, jossa on juttua muun muassa fiftarikeittiöistä.

Jaa