Yhteistyössä OP ja Suomen Blogimedia

Puhutaanpa tovi rahasta. Sillä kun on etenkin lapsiperheessä merkitystä, halusimme tai emme. Raha ei varsinaisesti tuo onnellisuutta, mutta se on yksi osa-alue, joka luo turvallisuuden tunnetta. Kapea kukkaro tuo mukanaan huolen pärjäämisestä, joka seuraa arjessa mukana koko ajan – ahdistaa.

Me olemme nykyisellään keskituloinen perhe, joten olemme rahallisesti onnekkaassa ja melko turvatussa asemassa. Suomalaisena perheenä olemme saaneet vanhempainvapaiden ajalta ansiosidonnaisia tukia, mikä on mahdollistanut mukavan elelyn. On ollut varaa ostaa tarvittaessa uudet talvikengät, syödä ravintoloissa ja jopa matkustaa.

Hoitovapaalla tilanne on sitten ollut eri. Tulojen pudotus hoitovapaan aikana on työssäkäyvälle merkittävä, kun tilille tipahtaakin palkan sijaan kotihoidontuki eli hoitoraha sekä mahdollinen kuntalisä ja hoitolisä. Kelan maksama hoitoraha yhdestä alle kolmevuotiaasta lapsesta on tällä hetkellä 341,27 euroa kuukaudessa. Suomalaisten keskivertoansio on noin 3500 euroa kuukaudessa, joten keskivertovanhemman bruttotulot ovat hoitovapaan aikana jopa noin 3000 euroa vähemmän kuin töissä käydessä.

Esikoisen hoitovapaan aikana handlasimme tilanteen käymällä töissä. Minä pystyin tehdä toimittajantöitä iltaisin, päiväuniaikaan ja miehen vapaapäivinä. Blogistakin tuli noihin aikoihin jo hieman karkkirahaa. Meitä kuitenkin harmitti, että minä omin kaikki hoitovapaat, vaikka lapsi ja arki oli yhteinen. Miehen työ on kuitenkin byrokratiakiemuroiden takia joko-tai. Osittainen hoitovapaa kyllä onnistuu, mutta satunnaiset vuorot hoitovapaan ohessa eivät tule kyseeseen.

Kuopuksen aikana blogini ja sen ympärillä oleva yritys työllisti jo niin hyvin, että mies piti ison osan vanhempien jaettavaksi tarkoitetuista vanhempainvapaista. Vanhempainvapaiden jälkeen minä olin muutaman kuukauden hoitovapaalla, kunnes lasten, työn ja yövalvomisten kanssa tuli oma jaksaminen vastaan. Mies jäi suunniteltua aikaisemmin hoitovapaalle.

Lähdimme melko suunnittelematta kokeilemaan, miten pärjäämme pelkästään miehen samaan kotihoidontuen sekä minun tulojeni varassa. Meillä oli varaturvana rahastot, johon olimme säästäneet opiskeluajoista lähtien pennosen kerrallaan. Sen lisäksi meillä oli heti käytössä oleva säästötili, johon olimme ehtineet säästää sen verran, että jokaiselle hoitovapaakuukaudelle oli varattuna tuhat euroa.

Yllätyimme, miten hyvin pärjättiin, vaikka tuloja tuli sisään nelinumeroinen summa vähemmän kuukaudessa. Säästötililläkään ei käyty puolen vuoden aikana kuin muutamia kertoja. Käytimme paljon vähemmän rahaa kuin olimme kuvitelleet, vaikka emme elelleet mitenkään erityisen säästeliäästi tai tehneet tarkkoja laskelmia. En oikein vieläkään ymmärrä, miten se on mahdollista.

Muutama teoria minulla on. Olemme kuluneet vuodet siirtäneet säästöön kuukaudessa isohkon summan, jota olemme sitten käyttäneet matkusteluun ja pesukoneen tapaisiin isoihin hankintoihin. Mutta nyt emme laittaneet rahaa säästöön, vaan annoimme luvan kääntää rahavirran toisinpäin. Elämäntapayrittäjyyteni mahdollisti sen, että kävimme koko perheen kanssa lomamatkoilla, jotka olivat myös samalla työmatkojani. Me asuimme tuolloin kaksiossa, joten Helsingin kalliisiin asuinkustannuksiinkin nähden asuminen ei ollut aivan järkyttävän ja tolkuttoman kallista. Yksi isoin huomaamaton säästökeino on autottomuutemme. Monella keskituloisella perheellä on jopa kaksi autoa, joiden kustannukset syövät kuukasille tasattuna niin paljon rahaa, että kun sen saa käyttää auton sijaan muihin kuluihin, sillä elelee varsin mukavasti.

Tämä meidän soitellen sotaan -taktiikka siis toimi, mutta ei varmasti ole se järkevin. Siksi tahdoin osana OPn kanssa tekemääni yhteistyötä kysyä rahahommien asiantuntijoilta, miten hoitovapaaseen kannattaisi varautua fiksusti. OPlla kun on meneillään juuri lapsiperheille kohdennettu #suominousuun-avaus, jonka lopputulemana luotiin #perheenlisä-etupaketti helpottamaan uusien perheiden alkuja silloin, kun taloustilanne on tiukimmillaan. Muistatte varmaan, kun olin kuukausi sitten puhumassa lapsiperheiden erilaisista aluista kaupungissa ja maalla Olga Temosen ja Maria Veitolan kanssa? Jos et ole vielä kuunnellut tuota podcastia, se löytyy täältä.

Lapsiperheen raha-asioihin mekin tarvitsemme noita neuvoja kipeästi, sillä mies on jäämässä vuodenvaihteessa hoitovapaalle, ja rahatilanteemme on nyt täysin toisenlainen kuin viime hoitovapaan aikaan. Siitä lisää postauksen lopussa, mutta nyt ensin ne neuvot ja vinkit, jotka sain OPn säästämisen ja sijoittamisen johtajalta Katja Taposelta. Katja rohkaisee, että hoitovapaasta kyllä selviää taloudellisesti kunnialla, kun vain varautuu siihen hyvissä ajoin ja tekee muutamia järjestelyitä.

Mieti, selvitä ja tee nämä seitsemän asiaa ennen hoitovapaata:

Laske perheen kuukauden pakolliset menot. Kirjaa ylös kuinka paljon teillä menee säästäväisellä elämäntyylillä kuukausittain rahaa ruokaan, vaatteisiin, sähköön, veteen, vastikkeeseen / vuokraan, lehtimaksuihin, vakuutuksiin, liikkumiseen (joukkoliikenteen maksut tai / ja oman auton käyttämisestä aiheutuvat vakuutusmaksut, bensat ja muut kulut), lääkkeisiin, lääkärikäynteihin, hygienia- ja siivoustarvikkeisiin sekä harrastuksiin ja muuhun vapaa-ajan viettoon.

Mieti mistä voisi säästää. Onko mahdollista karsia oman auton käyttämistä tai luopua hoitovapaan ajaksi lehtitilauksista ja maksullisista harrastuksista? Syntyykö ruuassa säästöä, kun on mahdollista valmistaa itse ruokaa ja metsästää edullisempia raaka-aineita? Saisiko lasten vaatteet ja muut tarvikkeet hankittua käytettyinä kirpputoreilta, ystäviltä tai sukulaisilta? Pitäisikö sähkösopimus ja vakuutukset kilpailuttaa? Säästyykö hoitovapaalla rahaa työpaikkaruokailusta, työmatkoista tai mahdollisten vanhempien lasten hoitomaksuista?

Hyödynnä OPn #perheenlisä-etupakettia. Vauvaa odottavat vanhemmat saavat OPlta muun muassa syntyvän lapsen terveys- ja toimeentulovakuutuksen vuodeksi maksutta. Vakuutus korvaa esimerkiksi yksityiset lääkärikäynnit sekä lääkekulut, jos lapsi sairastuu. Samaten alle vuoden vanhan lapsen vanhemmat saavat 40 000 euron suuruisen henkivakuutuksen maksutta vuoden ajaksi. Näiden etujen saaminen ei vaadi OPn asiakkuutta.

Harkitse asuntolainan lyhennysvapaata. Asuntovelallinen saa joustoa omaan talouteensa hoitovapaan ajaksi hakemalla asuntolainaansa lyhennysvapaata. Jos lyhennysvapaa alkaa jo ennen hoitovapaata, tällä keinolla voi järjestää itselleen mahdollisuuden säästää hoitovapaan ajaksi tarvittavaa vararahastoa. OPn asiakkaat saavat osana #perheenlisä-etupakettia jopa vuoden lyhennysvapaata asuntolainaansa, jos perheessä on alle 1-vuotias lapsi edun voimassaoloaikana. Näin hoitovapaata varten voi säästää paremmin jo vanhempainvapaan aikana.

Aloita vararahaston kartuttaminen ajoissa. Koska kaikkea mahdollista ei voi koskaan ennakoida, on hyvä olla säästettynä pieni vararahasto. Säästötilillä rahat ovat helposti käyttöönotettavissa ja myös riskittömässä muodossa. Sopiva vararahaston suuruus on vähintään kahden kuukauden pakollisia menoja vastaava summa. Jotta vararahaston ehtii kerryttää ajoissa, säästäminen kannattaa aloittaa viimeistään jo kun tuleva perheenlisäys on tiedossa. Myös ansiosidonnaisella vanhempainvapaalla ollessa kannattaa siirtää rahaa sivuun hoitovapaata varten. Säästämällä pienen summan kuukausittain ja siirtämällä syrjään veronpalautus- tai lomarahat onnistuu kerryttämään vararahastoa.

Säästä tuottoisimpiin kohteisiin. Vararahaston säästämisen jälkeen on hyvä aloittaa säästäminen tuottoisempiin kohteisiin. Tilille säästetyt varat eivät kasva ennätysmatalien korkojen aikana tuottoa, mutta rahastoilla ja osakesäästämisellä pääsee mukaan osakemarkkinoille hakemaan säästöilleen parempaa tuottoa. OPlla alkuun pääsee esimerkiksi kartoittamalla oman sijoittajakuvansa. Kuukausittaisen rahastosäästämisen voi aloittaa vaikkapa vain kymmenellä eurolla. Ratkaisevaa on aloittaminen, sillä korkoa korolle –ilmiö on mahtava säästäjän apulainen. Esimerkiksi maltillisella 5,4 %:n tuotto-odotuksella 100 euron kuukausisäästö kerryttäisi 15 vuodessa 18 000 euron pääomalle 9 400 euroa tuottoa eli yhteensä jopa 27 450 euron potin. Lapsilisät säästämällä pääsee jo todella mukavaan summaan tuottoineen. OPlla omistaja-asiakkaat saavat nyt kaikki rahastojen kaupankäyntikulut veloituksetta.

Älä säästä itseäsi hengiltä. Kovin harva jaksaa elää koko ajan mahdollisimman säästeliäästi. Elämässä pitää olla sopivasti nautintojakin, joihin joskus tarvitsee myös rahaa. Mutta jos syrjässä on hieman vararahastoa yllättävien menojen varalle sekä ihan kulutukseenkin, säästää omia hermojaan uudessa elämänvaiheessa ja voi nauttia yhdessäolosta lapsen tai lapsien kanssa. Sitä ei taida mikään raha korvata!

Hoitovapaalle jäädessäsi ota huomioon nämä kaksi asiaa:

Veroprosentti. Hoitovapaalle jäädessä on järkevää laskea omaa veroprosenttia vastaamaan uutta tulotilannetta. Tällöin ei tule maksaneeksi liikaa veroa aikana, jolloin rahalle on välittömästi käyttöä.

Hoitovapaalla oleminen vähentää eläkekertymää. Tätä voi kompensoida säästämällä esimerkiksi rahastoon tai osakkeisiin tulevaa eläkettä varten, jos se on hoitovapaan aikana taloudellisesti mahdollista. Yksi vaihtoehto on säästää tätä pienentynyttä eläkettä myöhemmin työelämässä takaisin rahasto- tai osakesäästämisen avulla. Yhtenä vaihtoehtona on myös jatkaa työuraa pidempään riittävän eläkekertymän varmistamiseksi säästämisen lisäksi.

Meillä seuraava ja myös perheemme viimeinen hoitovapaakausi alkaa vuoden alusta, kun mies jää hoitovapaalle. Tarkoituksenamme on napsaista muutaman kuukauden irtiotto maailmalla ja testata elää talvista lapsiperhearkea ilman toppavaatteita. Mies olisi koti-isinä ja minun työni kulkisivat mukana siinä missä tietokonekin. Saa nähdä, miten käy, sillä syksyn muutto, remontti, yllätyksenä tulleet mätkyt ja lisäennakkoverojen maksut ovat kalunneet kaikki tilimme ihan tyhjiksi. Reissua varten säästetyt rahat ovat menneet viimeistä killinkiä myöten keittiöremonttiin, joka päätettiinkin ennakkosuunnitelmista poiketen tehdä samaan remonttipölykaaokseen muun kodin kanssa. Ja tällä kertaa kun luulimme valmistautuvamme hoitovapaakauteen hyvin. Eh.

Ollaanhan me ennenkin eletty kädestä suuhun, mutta nyt tässä elämäntilanteessa rikotut säästöpossut ja vain yhden ihmisen tulot kieltämättä saavat aikaan juuri sen tunteen, minkä tasainen taloushallinto pitää etäällä: ahdistaa. Ja sitten samalla tiedämme, että emme voi jättää käyttämättä perheenä tätä ainutlaatuista tilaisuutta. Jos meillä on ollut varaa elää kädestä suuhun -arkea Suomessa joskus muinoin opiskeluaikoina, eiköhän saman tempun luulisi onnistuvan perheellisenäkin leppoisasti, kun arkea viettää jossain edullisemmassa maassa.

Oli miten oli, antakaa tulla! Kertokaa tekin ihmeessä parhaat säästövinkkinne ja tapanne, jolla te olette perheen kanssa viettäneet hoitovapaat ilman rahallista kurimusta.

 

Jaa