Kävi siis niin, että lastattiin rinkka ja lapset laatikkoon, ajettiin laatikko bussin, Turku-pysähdyksen ja laivamatkan jälkeen Ahvenanmaalle. Kun olimme vain ensin selvittäneet, miten laatikkopyörä saadaan saareen, muita sen kummempia valmisteluja emme tehneet. Ostimme muutamat mustekalakuminauhat, joilla kiinnitimme matkatavarat kiinni laatikkoon, pumppasimme pyörän kumeihin lisää ilmaa ja pakkasimme mukaan parit työkalut pyöränhuoltoon. Siinä se, eikun seikkailuun!

Pyörän vuokraaminen Maarianhaminasta

Saavuttuamme Maarianhaminaan, kävimme ensin vuokraamassa miehelle pyörän satamaa vastapäätä olevasta pyöräfirmasta. Hän sai alleen ihan samanlaisen Helkama-fillarin kuin hänellä itselläänkin on, ja vuokraus kolmeksi päiväksi oli vain parikymppiä kalliimpaa kuin oman pyörän kuljettaminen Turun kautta Ahvenanmaalle. Aurinko porotti kuin saariston lapset -leffoissa ikään, joten heti ensimmäisenä saimme ottaa laatikosta katon pois, vähentää vaatetta ja lisätä aurinkorasvaa.

Pyörän selässä tulee aina sellainen riehakas maailmanvalloittajatunne. Tekee mieli kurvailla ja keulia, vaikka pienen maantielaivamme eli laatikkopyörämme selässä joutuukin tyytymään tasaiseen menoon. Laulaa sentään voi, ja taas tuli todistettua, että PMMP:n Matkalaulu sopii monenlaiseen retkeen ja monenlaisen retkiseurueeseen yhteislauluksi.

Perillä on tuolla edessämme jossain. Mennään, mutta ajetaan hiljempaa. Toivon, ettei matka loppuis ollenkaan. Tämä voi olla koko elämämme ihanin päivä, ajetaan hiljempaa. Toivon, että matka jatkuu, jatkuu vaan.

Yöpaikka Lemlandissa

Ensimmäisenä suunnistimme laatikon nokan kohti Lemlandia. Alle parin tuhannen asukkaan kunta valikoitui retkemme ensimmäiseksi etapiksi vajaan 30 kilometrin pyöräilymatkan ansiosta. Siinä ajassa ehti hyvin fiilistellä maisemia, joiden kauneuteen piti totutella. Jos sen kaiken saisi eteensä talvisaikaan, kauneudesta menisi taju. Pysähdyimme rapsuttelemaan maantien laidassa laiduntavia lampaita ja ohitimme varoen tiellä kulkevia ratsastajia hevosineen.

Siinä vaiheessa tiesi olevansa pian perillä, kun Lemlandin tuulimyllyt ilmestyivät horisontiin ja kun oli polkenut sen yhden jättimäisen ja loputtoman mäen ylös. Mäen päällä henkeä tasatessani olin kovin onnellinen, että pyörässä oli sähköt ja että takapuolen hikimureutta oli hieman tasaamassa mekon alle pukemani lahkeelliset shortsit.

Lemlandin keskusta koostuu risteyksestä, jonka toisella puolella on kauppa ja toisella puolella kioski sekä vanhan tavaran kauppa. Loppiksen täyteen ängetyillä hyllyillä pystyi näkemään vuosien kerrostuman, ja matkaaja olisi voinut ostaa mukaansa palasen jokaista vuosikymmentä kuluneen sadan vuoden ajalta. Me käytiin kuitenkin lastaamassa laatikkopyörän kyytiin illallisainekset kaupasta ja jatkoimme matkaa kohti majapaikkaamme, Amaliaa.

Amalia on vanhaan puutaloon perustettu bed & breakfast -paikka. Huoneissa on kesäisen romanttinen tunnelma, ja aurinko siivilöityy sisälle tuulessa hiljalleen liehuvien pitsiverhojen lomasta. Lapsien mielestä oli perille päästyämme aivan ensiksi hyvä testata, kelpaako valkein aluslakanoin pedatuissa sängyissä pomppia. Hyvin tuntui onnistuvan!

Saatiin lainata ruuanlaittopuuhiin Amalian keittiötä, vaikka se ei normaalisti olekaan vieraille avoinna. Katoimme pakastealtaasta ja vihannesosastolta koostamamme illallisen Amalian puutarhaan omppupuiden alle. Vieressä laidunsi lehmä kahden vasikkansa kanssa, ja luonnonkukat rehottivat kuin peläten, että tämä on kesän viimeinen lämmin päivä. Kun kysyin mieheltä reissun parasta hetkeä, se oli tässä: lapset leikkimässä ruuan jälkeen hiekkalaatikolla, ja me istuen lämpimässä ilta-auringossa mansikoita ja proseccoa nauttien. Välillä imelyys on parasta.

Mikäköhän vanhoissa taloissa, niiden narisevissa lautalattioissa ja kartongin ohuissa väliseinissä on, että yleensä nukun niissä aina niin hyvin? Vaikka itse unimäärä olisi jäänyt turhan lyhyeksi, aamulla jäsenet tuntuvat kevyiltä ja mieli raikkaalta. Nyt oman lisänsä toi vielä se, että me likat nukuimme keskenämme toisessa huoneessa, ja aamulla mies oli noussut kukonlaulun aikaan heräävän nuorimmaisemme kanssa toisesta huoneesta. He olivat ehtineet keinua pihakeinussa ja rakentaa aika monta hiekkakakkua siihen mennessä, kun minä ja esikoinen lopulta venyttelimme heräämisen merkiksi lähempänä kahdeksaa.

Aamupalalle sipsuttelimme paljain varpain. Jos en pitäisi huolta, voisin kesällä unohtaa kenkäni kokonaan. Aamiaisen jälkeen vedin kuitenkin kengät jalkaan, sillä oli aika jatkaa retkeä. Ensimmäisenä kurvasimme takaisin Lemlandin keskustaan ja käännyimme risteyksestä kaupan suuntaan. Kun oli polkenut tarpeeksi pitkään peltojen ympäröimää hiekkatietä, saavuimme parkkipaikalle, jonka takana olevien syreenipuskien välistä pilkisti Humlan-kesäkahvila.

Humlan on paikallisen perheen omassa pihapiirissään pitämä kahvila, josta saa kotitekoisten leipomusten lisäksi myös kevyttä lounasta. Saman pihapiirin vanhassa mökissä on pieni kirpputori. Pihan kahvilarakennus on oikeastaan kasvihuone, ja tilasimme ruuat rehevien tomaattiviljelmien ympäröimänä. Aurinko porotti, lipputangossa liehui Ahvenanmaan lippu ja viereisissä pöydissä keskusteltiin ruotsiksi. Teki mieli jäädä leijumaan siihen lomatunnelmaan, mutta lasten menojalkoja jo vipatti.

Seuraavaksi kaarroimme laatikkopyörämme takaisin kohti Maarianhaminaa, mutta jatketaan siitä sitten seuraavalla kerralla.

Jaa