Ensimmäisenä aamuna muuton jälkeen emme heränneet muuttolaatikoiden keskeltä uudesta kodista. Oli sunnuntai ja heräsimme hotellin kahisevista lakanoista herätyskellon...
Tämä on ollut meidän kotimme 5 vuoden ja yhden kuukauden ajan. Nämä seinät ovat pitäneet meitä sylissään 1856...
Päiväkotielämää on nyt takana pari viikkoa. Esikoinen palasi ryhmäänsä useamman kuukauden kesäloman jälkeen, ja kuopus aloitti varhaiskasvatustaipaleensa. Aloitetaan...
Se, että älypuhelimen tuijottelijaa paheksutaan ja kirjan tuijottelu on taas hieno merkki siitä, että tuijottelija harjoittaa kirjallisuutta ja...
Uuden kotimme remonttikuukaudesta on nyt kulunut viikko, ja sinä aikana kodista on kannettu ulos pari täyttä pakettiautollista purkutavaraa....
Karkasimme heinäkuun lopulla lasten kanssa maalle arkitakkuja pakoon. Osan aikaa meillä oli seurana ystävä lapsineen. Koska maalla lasten...
  Yhteistyössä Fazer Puikula ja Suomen Blogimedia Olen syntynyt vuonna 1983. Ne mieleen piirtyneet lapsuusmuistoni olen elänyt 90-luvun...
Minä treffailin pressinauha ranteessa Tapahtuipa viime viikonloppuna jotain hämmästyttävää. Me käytiin miehen kanssa treffeillä! Tai siis, juurihan me...
Sitä nuo kaksi ihanuutta ihan pian ovat kumpainenkin, päiväkodin lapsia. Esikoinen palaa päiväkotiin ja tuttuun ryhmään lähes neljän...
Page 24 of 49« First...1020232425263040...Last »