Rakastan Alvar Aallon töitä, Marimekon värikästä maailmaa sekä 50-luvun arkkitehtuuria ja suomalaista kotisielunmaisemaa. Tämän monet teistä lukijoista varmasti tiesivätkin tai ainakin aavistivat.
Voitte siis kuvitella, kuinka pöksyt pyörivät jaloissa, kun Marimekon syksyn ja talven 2017 mallisto esiteltiin Alvar Aallon suunnittelemassa ja vuonna 1952 rakennetussa talossa. Fanitytön päiväunelmalle lisättiin vielä kierroksia sillä, että tuo rakennus sijaitsee täällä Itä-Helsingissä, Vuosaaren Ramsinniemessä. Toisin sanoen omassa merellisessä tyyssijassaan, urbaanilta Helsingiltä piiloutuneena.
Tässä siis teillekin kuvakarkein terveisiä humisevien mäntyjen, aurinkoa hohkaavien kallioiden ja hiljalleen keinuvan meren ääreltä Itä-Helsingistä.
Alvar Aallon suunnittelema Paviljonki on Stora Enson edustuskäytössä, eikä käsittääkseni sinne noin vain kaltaiseni mutsit Herttoniemestä pääse vierailulle. Siellä aika on pysähtynyt 1950-luvulle, ja moni huonekalu on seissyt niillä sijoillaan vuosikymmenien ajan. Silti ei tule olo kuin olisi pöllähtänyt keskelle museota. Päinvastoin! Huonekalujen ja talon muotoilu on kestänyt aikaa ja käyttöä, minkä takia kai osaltaan itsekin olen lääpällään tuohon aikakauteen.
Marimekon tulevan kauden kodintekstiilit, astiat ja käyttöesineet oli ripoteltu osaksi rakennusta. Tietenkin joulusukka huolettomasti takan päälle heitettynä kertoo, että stailattua on, mutta silti Marimekko oli ihan kotonaan noissa puitteissa. Ihan kuin uutuuskuositkin olisivat aina olleet siinä, osana maisemaa, joka jatkui jättimäisistä ikkunoista aina merelle asti.
Tämän takia sydämeni tykyttääkin Marimekolle vuodesta toiseen. Minulla on siskon exän edesmenneen mummun nuoruusajan mekko ja viime syksynä ostetut housut – molemmat Marimekkoa. Meillä on kodissa Marimekon kuoseja ainakin 1950-, 1990- ja 2010-luvuilta. Niiden valmistuksen välissä on vuosikymmeniä, mutta silti kaikki ovat ihan yhtä ajankohtaisia ja minunlaisiani.
Kauniita koteja ja sisustuksia on mukava syödä silmillään, mutta tällä kertaa nappasin myös jotain ihan konkreettista mieleen. 1950-luvun kotia remontoivana ja laittavana poimin Marimekon uutukaisten joukosta kolme asiaa, joille kodissamme olisi käyttöä.
Iso Noppa -kangas näytti kuin luodulta 50-luvun arkkitehtuurin keskelle. Eikä ihme, se on Vuokko Eskolin-Nurmesniemen alun perin 50-luvulla suunnittelema kuosi. Meiltä puuttuvat vielä makuuhuoneita lukuun ottamatta verhot ikkunoista, ja siinäpä taitaa olla kangas, jolla saadaan edes yhteen ikkunaan vähän suojaa ja pehmeyttä.
Samainen kuosi on käytössä myös rullattavassa patjassa, jonka toinen puoli on Varvunraita-kuosinen. Patja on ohut, mutta puuvillainen, painava ja futonmainen. Lapsiperheessä keksin tälle siirrettävälle lököilypaikalle vaikka mitä käyttöä. Rullattunakin patja näyttää nätiltä.
Tykästyin myös kovasti neulottuun Kiiruna-tyynyyn. Jahka joskus saadaan makuuhuone valmiiksi ja löydetään uuteen sänkyyn sopiva päiväpeitto, Kiiruna-tyynyille olisi paikka sängyllä, koivupuiseen sängynpäätyyn nojaamassa.
Täällä toinen Alvar Aallon, Marimekon ja ”suomalaisen sielunmaiseman” fani 🙂 Ihania kuvia!
Hauska kuulla, että siellä on samankaltaisen kattauksen fanikuntaa enemmänkin 🙂
Joo, aivan ihana paikka!
Kyllä, niin on! 🙂
Minua lähinnä inhottaa kuinka Marimekko on niin ”suomalainen”, mutta suurin osa tuotannosta on muualla kuin Suomessa ja silti tuotteet kalliita. Eikös Marimekon tuotteet olleet alunperin arvokkaita siksi, koska ne tehtiin Suomessa?
Itse ostan tekstiilini Lapuan Kankureilta, joilla suurin osa, melkein kaikki, tuotannusta on aidosti Suomessa ja jotka muutenkin kannattavat kestäviä arvoja. Ja onhan se aivan mahtava perheyritys!
Kiitos ihanasta blogista!
T. Toinen 50-lukuun hurahtanut
Joo, se on tosiaan kurjaa, että tuotannosta suurin osa on ulkomailla. En ihan tiedä tuosta hinnasta, mutta en usko, että hinnassa on näkynyt, että tuotanto olisi Suomessa. Muinoinhan ”kaikki” tehtiin Suomessa, ja siksi niin monella on esimerkiksi mummoloissaan ollut ne samat esineet, huonekalut, aterimet, verhot ja pyyhkeet – muuta kun ei ollut, kun rajat eivät olleet samalla tavalla avoinna. Tuontitavara oli silloin arvossaan.
Ulkomaan tuotannosta huolimatta fanitan Marimekkoa, just noiden postauksessa kertomieni syiden takia. Ja onneksi Marimekko myös työllistää. Esimerkiksi moni suomalainen malli- ja kuosisuunnittelija työllistyy Marimekolla. Samaten myynti- , markkinointi- ja pr-puoli. Kiva on myös se, että kankaita painetaan edelleen Suomessa, täällä samalla kylällä kuin itse asun, Herttoniemen tehtaalla.
Lapuan Kankurit on tosiaan upea yritys. Pyyhkeet meillä on pitkälti heiltä, ja nyt haaveilen ostavani heidän pellavalakanansa minulla ja miehelle. Jälkimmäisiä tosin ei tehty heillä omalla tehtaalla, mutta jos en ihan väärin muista, Suomessa kuitenkin. Heistä olenkin kirjoittanut aikaisemmin muutamaan otteeseen, ja aikaisemmin tänä vuonna tein heidän kanssaan kaupallista yhteistyötä.