Kaupallinen yhteistyö: Raikastamo

Talvi Balilla herätti uinuvan smoothierakkauteni taas kukoistukseensa. Majapaikkojemme keittiöiden varustus ei ollut kummoinen, mutta jokaisesta niistä löytyi blenderi. Sitä käytettiin kastikkeiden ja etenkin smoothieiden tekoon. Myönnän hämmästyneeni huomatessani, että villamme talkkari, vanha mies, surrautti itselleen usein välipalaksi smoothien. Blenderillä pyöräytetyt smoothiet kuuluivat Balilla siis ihan jokaisen arkeen, ei vain joogihipsterikahviloiden listoille.

Balilla smoothiet olivat yksinkertaisia ja tuoreista raaka-aineista tehtyjä. Helppohan sitä on, tropiikin keskellä. Kaupoissa ja toreilla ei juuri ollut saatavilla kuin kauden tuotteita, joten raaka-aineet olivat aina parhaimmillaan juuri silloin. Jokaisessa vähänkään menestyneemmässä kahvilassa etenkin Ubudin alueella oli myös mehustin, jonka avulla smoothieiden pohjana olevat mehut valmistettiin.

Minä edelleen vain haaveilen mehustimesta, mutta onneksi Suomessa kauppojen hyllyiltä löytyvät Raikastamon mehut. Heidän pillimehunsa ovatkin Lähiömutsin kuvissa varmasti vilahdelleet, sillä valitsen lasten saunajuomaksi ja kahvilaherkuksi mahdollisuuksien mukaan suomalaiset Raikastamon pillimehut. Ne kun ovat luomua, eikä niihin ole lisätty sokeria. Purkitkin ovat kivoja, mikä lasten suussa tietenkin lisää makuun extrahyvyyttä.

Nyt Raikastamon suosituimmista mehuista saa myös isoja litran pöniköitä, mistä tällä tavalla smoothieihin taas tauon jälkeen hurahtaneena innostuin. Mähän voin käyttää niitä smoothieideni pohjana, ja lapsetkin salettiin tykkää! Tässä siis neljä helppoa ja nopeasti valmistuvaa smoothiereseptiä, joihin hain inspiraatiota ihan törkeästi suoraan balilaisista lempikahviloistani ja niiden listoilta.

Hiekkaa varpaiden välissä

  • Pohjaksi Raikastamon appelsiinimehu
  • Banaani
  • Appelsiini
  • Inkivääri

Vesimelonisuukko

  • Pohjaksi Raikastamon karpalo-viinirypälemehu
  • Vesimeloni
  • Lime
  • Omena

Viherpiiska

  • Pohjaksi Raikastamon omenamehu
  • Ananas
  • Kurkku
  • Minttu

Lounaslärvi

  • Pohjaksi Raikastamon omena-päärynämehu
  • Omena
  • Selleri
  • Basilika
  • Lime

Tarkempia raaka-ainemääriä en anna, sillä paras tulee soveltamalla. Itse esimerkiksi tykkään inkivääristä ihan tosi paljon, joten sitä tulee reilusti. Samaten limeä saa olla melkein yksi hedelmä yhteen mukilliseen. Yrttejä revin puskasta kunnon kourallisen, kun toiselle riittäisi pari lehteä. Ohjeet ovatkin siis enemmän suuntaa-antavia siihen, mitkä raaka-aineet toimivat yhdessä.

Muutaman ohjeen annan silti. Kuori kaikki hedelmät, myös omenat, sillä niiden kuoresta jää ikävä tuntuma smoohtieen. Itse käytin ennen smoothieissa jäitä, mutta Balilla opin juomaan smoothieni huoneenlämpöisenä. Nykyään en siis käytä jäitä, mikä poistaa yhden työvaiheen juoman tekemisestä. Blenderin kannattaa antaa pyöriä minuutin-pari, ettei smoothieen jää klimppejä ja että juoma saa samettista kuohkeutta.

Ja esillepanolla on väliä, etenkin jos juojana on lapsi (tai minä). Banaaninlohko reunalla tai mintunlehti juoman pinnalla saa smoothiebaarin pikkuasiakkaat tuntemaan itsensä tärkeiksi. Näistä neljästä smoothievaihtoehdosta meidän lasten suosikki on punainen Vesimelonisuukko.

Ja extraherkkuna vielä: sain Raikastamolta luvan arpoa yhdelle teistä smoothiebaarin mehut koko kesäksi (arvo noin 200 euroa). Arvontaan osallistut kertomalla tämän postauksen kommenttiosiossa oma smoothiereseptisuosikkisi tai mehumuistosi. Muista lisätä kommenttiin sähköposti-osoitteesi. Arvontaan on aikaa osallistua viikon verran, sunnuntaihin 30. päivä huhtikuuta asti. Voittajan otan yhteyttä sähköpostitse. Kippis!

Jaa: