Kaupallisessa yhteistyössä: Silpomaton-kampanja ja Suomen Blogimedia 

Koukku nirhaistaan kiinni klitorikseen. Koukku on ruosteinen ja käyttökerrat ovat tylsistyttäneet sen terää. Mutta sen avulla maassa kivusta ja kauhusta huutavan kahdeksanvuotiaan klitoris saadaan venytettyä tarpeeksi, jotta se saadaan poistettua mahdollisimman syvältä. Kivunlievityksenä toimii aamuinen kylpy läheisen joen kylmässä vedessä. Se ei auta, ja kipu sumentaa tytön silmät. Silpoja nappaa esiin lasinsirun, johon edellisten tyttöjen sukuelinten veri on jättänyt jo tumman ruskeaksi muuttuneen värinsä.

Muutamaa sekuntia myöhemmin tytön elämä on muuttunut pysyvästi. Hänestä on tullut silvottu.

Joka minuutti kuusi tyttöä maailmassa on vaarassa joutua silpomisen uhriksi. Silloin kun minä pesen lasteni hampaita, silloin kun selaan Instagrammia, nyt kun kirjoitan tätä postausta pahoinvointia ja voimattomuuden kyyneleitä nieleskellen. Tänään 8. maaliskuuta vietetään kansainvälistä naistenpäivää, ja siksi juuri tänään tahdon yhdessä yhteistyökumppanini Solidaarisuuden kanssa tuoda esiin miljooniin naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan ja suomalaisen Silpomaton-kampanjan, joka tekee töitä tyttöjen silpomista vastaan.

Unicefin mukaan maailmassa elää tällä hetkellä 200 miljoonaa silvottua tyttöä ja naista, ja perinne elää yli 30 maassa. Meidän perhe on viettänyt suurimman osan talvesta Balilla, ja Indonesiassakin 10-14-vuotiasta tytöistä 49 prosenttia on silvottu. Tarkempia tietoja Indonesian osien ja niiden uskontojen välisistä eroista ei löytynyt (Bali on hindusaari keskellä isoa muslimivaltiota), mutta yhtäkaikki. Silpominen on hirvittävän yleistä, vaikka se on monissa maissa kriminalisoitu. Toisinaan silvotaan jo jopa viisivuotiaita tyttöjä. Siis minun tähtisilmäisen tyttäreni ikäisiä lapsia. Se ajatus saa aikaan pohjattoman surun ja voimattomuuden. Leijonaemo minussa herää karjumaan kauhuissaan.

Pienimmilläänkin silpominen tarkoittaa vähintään klitoriksen hupun nirhaisua tai koko klitoriksen poistoa mahdollisimman syvältä. Äärimmäisissä silpomisissa naiselta poistetaan kaikki ulkoiset sukupuolielimet. Lasinsirpaleella, partakoneenterällä tai veitsellä silvotaan pois klitoris sekä pienet ja suuret häpyhyylet, minkä jälkeen koko alue ommellaan umpeen. Virtsalle ja kuukautisverelle jätetään nuppineulanpään kokoinen aukko.

Minä olin jostain syystä aina ajatellut, että tämän kammottavan perinteen takana ovat miehet. Miten kukaan silvottu äiti tahtoisi tehdä samanlaista väkivaltaa lapsilleen! Mutta todellisuudessa silpomiskulttuuria pitävät esimerkiksi Keniassa kisii-yhteisössä yllä äidit, ja tyttäret saatetaan silpoa jopa salassa perheen isiltä. Mutta eivät äidit ajattele tekevänsä lapsilleen väkivaltaa. Päinvastoin. He tekevät sen rakkaudesta ja huolenpidosta lapsiaan kohtaan.

Ymmärtääkseen asiaa paremmin, on havahduttava siihen tosiasiaan, että silpomisperinne on ikivanha. Jo Egyptin faaraoiden aikaisista muumioista on löytynyt merkkejä naisten sukuelinten silpomisesta, mikä tarkoittaa perinteen alkaneen jo ainakin 2000 vuotta sitten. Silpominen ei liitykään mitenkään uskontoon tai kulttuuriin, vaan sitä esiintyy kaikkialla maailmassa ja kaikissa uskontokunnissa sekä kulttuureissa. Jopa Etelä-Amerikan muusta maailmasta eristäytyneiden viidakkoheimojen epäillään silpovan tyttäriään. Solidaarisuuden silpomisen vastainen työ keskittyy Kenialaiseen Kisii-heimoon, jotka ovat kristittyjä.

Vahvan perinteen lisäksi tyttöjen sukuelinten silpominen on siirtymäriitti. Silloin tytöstä tulee nainen. Mutta miten olla viisi- tai kahdeksanvuotias silvottu ja nainen? Silpomiseen liittyy vahvasti myös moraalinen kasvatus. Silvotusta tytöstä tulee siveellinen, puhdas ja hyvä. Silvottu on arvostettu ja kunnioitettu nainen, ja silpominen vahvistaa tyttöä. Seksuaalisuuteen koskeminen myös varmistaa, ettei tyttö joudu raiskatuksi tai päädy prostituoiduksi.

Silpomaton on kisii-heimon keskuudessa haukkumasana. Se on vähän kuin suomessa sinun tai tyttäresi perään kadulla huudettaisiin huoraa, mutta vain vielä pahempi. Se ei ole haukkumista, jonka tyttö voisi ohittaa olankohautuksilla. Silpomaton ei ole kunniallinen, joten hän ei sovellu aviovaimoksi. Silpomaton tyttö voi joutua syrjityksi, ajetuksi ulos yhteisöstään ja hänet voidaan kokea kirottuna.

Äidit ajattelevat tyttäriensä parasta. Kukapa haluaisi ehdontahdoin tyttärestään kirottua huoraa ja hylkiötä! Naimisiin päästään, ei mennä. Etenkin köyhissä yhteisöissä naiset ovat heikossa asemassa, ja äidit tahtovat varmistaa silpomisella tyttärilleen mahdollisimman hyvän avioliiton ja sitä kautta elämän. Ja sitä paitsi, silpominen tehdään kaikille. Silloin siinä ei nähdä mitään väärää, niin nyt vain on aina tehty ja kuuluu tehdä. Kukaan ei tahdo ajatella, että heidän oma äitinsä on tehnyt heille tahallisesti pysyvää haittaa aiheuttavaa väkivaltaa, vaan naisen hyvyyttä vaalivaa perinnettä jatketaan.

Asiaa avaa hyvin Grace Gerubon blogikirjoitus, jossa hän kuvailee, miksi hänen kisii-heimonsa äidit pitävät tärkeänä tyttäriensä silpomista. Naisten, äitien ja tyttärien taakka yhteisössä on kunniallisuus. Sukuelinten silpominen on yksi keino varmistaa, ettei tytär aiheuta perheelleen häpeää. Crace itse työskentelee silpomisen vastaisessa työssä, mutta kaikesta tiedosta huolimatta hänkin on epäillyt, tekeekö silti äitinä parhaansa tyttärensä eteen jättämällä tämän silpomatta. Mitä jos sittenkin äidin takia tytöstä tulee kirottu?

Siksi muutos voi lähteä vain naisista, ruohonjuuritasolta. Solidaarisuus toimii Keniassa Nyanzan alueella. Kenialaisista tytöistä arvioidaan noin 26 prosentin olevan ympärileikattuja. Nyanzan alueella asuvista kisii-tytyöistä silvotuksi joutuu kuitenkin 96 prosenttia. Siellä perinteet elävät vahvoina, ja siksi niiden muuttamiseen tarvitaan tietoa ja koulutusta. Tukemalla paikallisissa itsessään jylläävää muutosvoimaa siellä ihan ruohonjuuritasolla, saadaan aikaiseksi pysyviä muutoksia.

Otetaan esimerkiksi Beatrice Kwambokan tarina. Hän kuuluu kisii-heimoon ja voisi olla tuo alussa kuvailemani tyttö. Beatrice silvottiin hänen ollessaan kahdeksanvuotias. Kokemus itsessään oli traumaattinen tytölle, joka ei tiennyt, mitä hänellä ollaan tekemässä. Tyttöjä ei juurikaan valmistella silpomiseen, siitä ei etukäteen puhuta. Silpominen jätti Beatriceen henkisen arven, mutta siitä alkoivat myös fyysiset vaivat ja kivut. Beatrice ei kuitenkaan osannut ajatella, että kivut johtuisivat silpomisesta. Kivut ovat naistenvaivoja ja sehän on ihan normaalia, että aina virtsatessa tekee kipeää.

Voitte nimittäin vain kuvitella, mitä tavallinen elämä on etenkin niillä silvotuilla, joilta on poistettu kaikki ulkoiset synnytyselimet ja jotka on sen jälkeen ommeltu umpeen. Virtsan ja kuukautisveren pitäisi mahtua tulemaan nuppineulanpään kokoisesta reiästä. Se aiheuttaa kroonisia tulehduksia niin synnytyskanavaan kuin virtsaputkeen. Kun nainen ensimmäisen kerran on yhdynnässä, mies tunkee itseänsä reiästä läpi. Välillä siihen tarvitaan jotain penistä terävämpää. Synnytykset ovat hengenvaarallisia niin silvotuille naisille kuin näiden vauvoille.

Beatricen silpomisarvet eivät parane välttämättä koskaan, sillä ne aukeavat ja repeävät vuotamaan aina rasituksessa. Hän ymmärsi kipujensa johtuvan silpomisesta vasta kun oli mennyt naimisiin, saanut ensimmäisen tyttärensä ja muuttanut perheineen kotikylästään Nairobiin. Siellä hän eli silpomattomien naisten ympäröimänä, mikä sai hänet ymmärtämään, että hänen jatkuvasti läsnä olevat kipunsa eivät johdukaan siitä, että hän on nainen.

Beatrice päätti, että hänen tyttäriään tai tulevia lapsenlapsiaan ei koskaan silvota. Mies asettui tukemaan vaimoaan päätöksessä. Suku ja yhteisö yritti saada Beatricea tulemaan ”järkiinsä”, mutta kun ei onnistunut siinä, Beatrice perheineen eristettiin yhteisön ulkopuolelle. He eivät saaneet palata kylään, vaikka olisivat tahtoneet. Meni yli 20 vuotta ennen kuin kyläläiset ja sukulaiset pystyivät sulattamaan Beatricen päätöksen, ja hän pääsi muuttamaan miehensä ja nuorimman lapsensa kanssa takaisin kotikyläänsä.

Nyt Beatricen silpomaton esikoistytär on 27-vuotias, ja silpomattomuudesta huolimatta hänestä kasvoi rohkea, viisas ja koulutettu nainen. Hän pääsi hyviin naimisiin ja on lempeä äiti omalle tyttärelleen, jota ei tietenkään silvota. Se on yhteisössä ruohonjuuritason esimerkki, jolla on merkitystä. Sekä Beatrice että tämän tytär ja tyttärentytär ovat roolimalleja. Nyt Beatrice tekee kylässään silpomisen vastaista vapaaehtoistyötä paikallisen järjestön kautta.

Solidaarisuuden Silpomaton-kampanjan toiminta perustuukin juuri siihen, että sen toiminta tapahtuu paikallisten kumppanijärjestöjen kautta. Solidaarisuus siis etsii paikalliset vaikuttajat ja järjestöt, jotka ovat kiinnostuneita silpomisen vastaisesta työstä. Sen jälkeen Solidaarisuus vahvistaa kumppaneidensa osaamista ja resursseja, jotta työtä voidaan tehdä yhteisön sisältä käsin. Se on toimivampaa kuin tulla suomalaisena huutelemaan, että senkin lapsianne pahoinpitelevät barbaarit, nyt teette, kuten me sanomme.

Toimivimmiksi argumenteiksi silpomista vastaan ovat osoittautunut ymmärrys siitä, että uskonto ei silpomista vaadi ja että nainen on terveempi ilman silpomista. Silpomisen vastaisessa työssä tarvitaan myös tasa-arvon lisäämistä naisten ja miesten välillä. Esimerkiksi juuri kisii-heimossa perheen elanto, kodinhoito, ruuanlaitto, lasten kasvatus sekä se penteleen kunniallisuus ovat perheen naisten – isoäitien, anoppien, tyttärien ja etenkin äitien – varassa.

Miehilläkin on siis väliä silpomisen vastaisessa työssä. Olin viime syksynä kuunteluoppilaana Solidaarisuuden järjestämässä aamupalatilaisuudessa, jossa silpomisesta oli puhumassa valokuvaaja Meeri Koutanniemi (jonka kuvia tässä postauksessa sain kiitollisena luvan käyttää). Meeri on seurannut muun muassa Kenian Masai-heimolaisia, joiden keskuudessa silpominen on myös yleistä. Heimon keskellä elellessään paikallinen mies oli tullut kertomaan hänelle, että olisipa hän tiennyt heti ensimmäiseksi vaimokseen ottaa silpomattoman: nythän nainen odottaa häntä innoissaan kotiin!

Kyllä, kun naista ei silvota, tämä saattaa jopa nauttia seksistä ja haluta sitä. Minulle ja sinulle se on selvä asia, mutta silpomista suosivassa kulttuurissa elävälle se voi olla iso yllätys. Nykyään Masai-heimon parissa kuulemma jotkut isät saattavat neuvoa poikiaan ottamaan silpomattoman, sillä silloin saa parempaa seksiä ja avioliitto on muutenkin onnellisempi. Näin äidit voivat paremmin luottaa siihen, että tyttärensä pääsevät hyviin naimisiin, vaikka eivät olisikaan silvottuja.

Mutta auttaako tämä oma jeesusteluni, asiasta kirjoittaminen ja omien hyvinvointivaltiohenkseleideni tietoinen paukuttelu? Toivoakseni kyllä. Kun tarpeeksi moni puhuu asiasta, vaiettu tabu nousee paremmin keskusteluihin. Hiljalleen se tavoittaa niin meitä suomalasia kuin myös vaikkapa balilaisia tai kenialaisia. Esimerkiksi Keniassa yksi Solidaarisuuden vapaaehtoisista on kertonut, ettei aikaisemmin yksinkertaisesti tiennyt, että silpomisperinne on jotenkin väärin. Siitä ei koskaan puhuttu.

Omasta mielestäni näin suomalaisena helpointa on puhua asiasta, ottaa selvää ja samalla myös ymmärtää itse paremmin. Itse opin tämän yhteistyöpostauksen myötä uusia asioita ja jouduin rikkomaan omia ennakkokäsityksiäni asiasta. Äidit järjestävät tyttärilleen silpomisen, koska rakastavat heitä ja tahtovat heille parasta, mitä elämällä on tarjota. Minulla taas on mahdollisuus tarjota näille äideille tietoa paremmasta lahjoittamalla Silpomaton-kampanjaan.

Suomen hallitus leikkasi vuoden 2016 alusta alkaen kehitysyhteistyörahoituksista 43 prosenttia, eli 49 miljoonaa euroa. Sen takia monet suomalaiset kansalaisjärjestöt ovat joutuneet lopettamaan tai ainakin vähentämään yhteistöitä kehitysmaissa. Tavallisten ihmisten lahjoituksilla on siis todellakin väliä.

Keniassa tarvitaan nyt 3000 ihmistä sijoittamaan tyttöjen sukupuolielinten silpomisen lopettamiseksi. Minä olen yksi muutoksentekijöistä. Oletko sinäkin?

Postauksen kuvat Meeri Koutanniemi. Kuvien tytöt ovat kenialaisen masai-heimon jäseniä.

 

Jaa