Siskon ja hänen ystävänsä ollessa vieraanamme Ubudissa, kävimme yhdessä balilaisella parantajalla, balianilla. Balilla on lähes 8000 parantajaa, joten joka kylällä on omansa. Ammatti on arvostettu, ja mikäli olen oikein ymmärtänyt, sen tietotaito ja etenkin lahja periytyy isältä pojalle.

Parantaja on todellinen kutsumusammatti. Työ valitsee tekijänsä, eikä toisinpäin. Parantaja ei saa käännyttää ketään luotaan pois, vaan päivä kestää niin kauan kuin asiakkaitakin on. Minkäänlaista hinnastoa parantajalla ei ole, vaan jokainen maksaa omatuntonsa ja tulotasonsa mukaan. Palkkiota ei myöskään anneta suoraan parantajalle, vaan se jätetään uhrilahjan – banaaninlehdistä taitellun rasian, jossa on esimerkiksi kukkasia ja riisiä – kera hieman sivummalle parantajan vastaanotosta.

Me halusimme tavata balilaisen parantajan, koska se on niin kiinteä ja tärkeä osa saaren kulttuuria, mutta myös ihan puhtaasti mielenkiinnosta. Harvemmin sitä on mahdollisuus päästä tapaamaan ammattipoppamiestä! Odotin tapaamista mielenkiinnolla ja vähän salaa itseltänikin odotin, josko kokemuksen lisäksi ihan oikeasti saisin sieltä mukaani jonkun ajatuksen, avun tai ymmärryksen.

Täällä on kattava sivusto balilaisista parantajista, jos sellaisen luo haluaa hakeutua matkallaan. Me löysimme oman parantajamme kysäisemällä lempikahvilamme tarjoilijalta neuvoa. Hän osasi vinkata enostaan, jolla on hyviä omia kokemuksia parantajalta saadusta avusta. Ja pian jo istuimme Suamba-enon kyydissä matkalla parantajalle. Sittemmin istuimme hänen kyydissä useasti, sillä hän jutteli mielellään, ja opin häneltä joka matkan aikana jotain uutta balilaisesta kulttuurista.

Suamba kertoi, että se kuuluisin parantaja Ketut Liyer (Eat, Pray, Love -kirjasta ja -elokuvasta tuttu) on kuollut hiljan, mikä tietenkin on surullista. Suamban mukaan Ketut ei kuitenkaan ollut loppuaikoinaan hyvä parantaja, vaan luultavasti vanhuudenhöperyyttään teki ja kertoi kaikille potilaille aika samanlaiset jutut ja oli turistien kohdalla rahanahne. Mutta tämä häntäkin auttanut parantaja – Cokorda Rai, Negarin kylässä – on kuulemma hyvä ja ottaa potilaat huomioon yksilöinä. Suamba kuitenkin huomautti, että yleensä vaivojen hoitaminen vaatii useamman käyntikerran.

Niin ne vaivat! Parantajalta haetaan apua niin fyysisiin kuin psyykkisiin sairauksiin, mutta hänen puoleensa käännytään myös silloin, kun tarvitaan joku poistamaan kirous tai ottamaan yhteyttä jo kuolleisiin omaisiin. Parantaja on mukana kyläläisten elämässä kaikissa vaiheissa ja juhlissa syntymästä kuolemaan. Minä en oikein varmasti tiennyt, mitä tuleman pitää, joten mietin valmiiksi kaksi helppoa ja yleistää ongelmaa. Fyysisenä niska- ja hartiakipuni ja henkiseltä puolelta sen ainaisen kysymyksen siitä, miten tulla vähän paremmaksi ja tasapainoisemmaksi ihmiseksi.

Parantajan taidoissa ja voimissa yhdistyvät ikivanhat tiedot esimerkiksi yrttien vaikutuksista, ripaus magiaa, jotain reikin tapaista sekä itseni yllättäen myös balilainen hindulaisuus. Ensimmäisellä kerralla parantajalla käydessämme nimittäin koimme, että välillä hänen luotaan tulee käännytetyksi. Tuolloin oli hindulainen seremoniapäivä, ja olimme paikalla hippusen liian myöhään, vähän jälkeen aamukymmenen.

Tuolloin koko piha oli täynnä värikkäisiin juhlavaatteisiin pukeutuneita kyläläisiä. Suitsukkeen tuoksu oli sakeaa, ja naiset kantoivat päidensä päällä koreja täynnä uhrilahjoja. Kultaiset alttarit notkuivat ruokaa ja kukkasia. Pappi oli jo saapunut paikalle, ja hänet erotti jo kaukaa muista ihmisistä: hän oli kietonut luurangonlaihan vartalonsa ympärille vain valkoisen ja kauhtuneen liinan. Parantaja sanoi, että tältä päivältä ”kirja on jo kiinni”. Jos hän olisi nyt tehnyt työtään, hindulaisuus ei olisi ollut siinä mukana, eikä se näin ollen olisi toiminut.

Ajoimme siis tunnin matkan takaisin Ubudiin ja tulimme seuraavana päivänä uudestaan. Silloin piha oli hiljainen, ja meidän vuoromme tuli nopeasti. Otin kengät pois jaloista ja sipsuttelin varovaisesti patiolla olevan sivupöydän luo, jonne jätin uhrilahjarahan (200 000 rupiaa, eli noin 14 euroa). Parantaja istui tuolilla suu tiukkana viivana ja osoitti eteensä maahan kehottaen istuutumaan.

Könysin hankalasti hänen eteensä, kun yritin varoa, etten näyttäisi hänelle jalkapohjiani. Olin kuullut, että niin ei saanut tehdä. Takaa pitkä, mutta edestä lyhyt hameeni alkoi tuntui edestä ihan liian lyhyeltä. Mietin, että olisi pitänyt kietoa vielä huivi mekon päälle. Parantajan ilmeestä ei voinut lukea, mitä hän ajatteli, kun hän asetteli minut eteensä selkä häneen päin. Hän ei kysynyt vaivaani, vaan alkoi heti käsitellä kasvojani, niskojani ja hartioitani sormin painellen ja kämmenin pyöritellen. Niska tuntui yhtäkkiä kivimurikalta ja korvan takaa löytyi jomottava kipupiste.

Parantaja puhui englantia, mutta siitä oli hankalaa saada selvää. Hän kommentoi ja kertoi asioita, ja välillä tyydyin vain nyökkäilemään, sillä en kehdannut sanoa, että nyt en ymmärrä mitään. Sain kuitenkin selvää, kun hän kysäisi, kärsinkö päänsäryistä ja selkäkivuista. Nyökkäsin taas. Kyllä valitettavasti kärsin. Parantaja mutisi jotain ja jatkoi pääni pyörittelyä ja painelua. Leukojeni kohdalla hän pysähtyi ja kehotti minua aukaisemaan suutani muutamaan kertaan. Äänensävystä voi kuulla tokaisun ohhhoh, vaikka ei kieltä osaakaan. Parantaja taisi löytää timmissä olevat leukalihakseni.

Seuraavaksi parantaja kehotti minut makuulle lattialle. Pation reunalle oli tullut uusia potilaita odottamaan vuoroaan; vanhempi nainen parhaimpiinsa puettuna sekä nahkaisissa ajovaatteissa hikoileva mies. Parantaja otti esiin puisen tikun, jolla alkoi käydä läpi varpaitani ja jalkapohjiani. Se ei muuten ollut mitään lempeää käsittelyä se. Välillä kipu vihlaisi kuin salamana varpaista päälakeen asti. Melkein teki mieli varmistaa katsomalla, repäisikö parantaja minulta juuri äsken kynnen irti. No ei sentään repinyt, mutta hän heilutteli, paineli ja pisteli jalkojani tutkien samalla kroppani reaktioita siihen. Ja reaktioitahan piisasi.

Lopulta parantaja kääntyi minuun päin ja sanoi kehoni puolien olevan ristiriidassa keskenään. Oikea puoli on henkisyys (jos nyt oikein muistan) ja vasen puoli fyysisyys. Tällä hetkellä nämä puolet minussa kulkevat parantajan mukaan eri teitä. Stressaankin kuulemma ihan liikaa. Ja juuri kun olin omasta mielestäni alkanut saada vähän balanssia ja rauhaa elämääni! Parantajan mukaan minun pitäisi keskittyä paremmin kuuntelemaan itseäni ja samaan keho ja mieli yhteyteen sekä harmoniaan toistensa kanssa.

Olin jo nousemassa, mutta parantaja kehotti pysymään vielä makuulla. Hän nousi ylös ja asettui seisomaan eteeni. Hän mumisi jotain, ikään kuin mantraa ja heilutteli käsiään. Sitä kesti minuutin tai pari, minkä jälkeen parantaja tuli taas istumaan viereeni. Hän sanoi, että hän on nyt korjannut kehoni ja mieleni yhteen niin hyvin kuin lyhyessä ajassa vain osasi, ja minun pitäisi pitää huolta siitä, että se pysyy ehjänä. Lopuksi hän vielä antoi suullisen reseptin: ”Worry less, smile more.” Ja lisäsi vielä painokkaasti uudestaan: ”Remember, smile!”

Jaa