Postaus sisältää saatuja tuotteita Lapset saivat muutossa ikioman huoneen ja ikiomassa huoneessa olevan ikioman vaatekaapiston. Jättimäinen kaapisto on...
Isänpäivänä kävi sääliksi tuota lasteni isää. Hän oli ollut yön töissä ja pääsi nukkumaan samaan aikaan, kun me...
Joskus on viikonloppuja, jotka tuntuvat viikolta. Miehen työviikonloppuun yhdistetyn ripulioksennustaudin aikana etenkin, mutta nyt sain kokea sen toisenlaisen...
Tiedätte varmaan ne elokuvien epäonnistuneet otokset, joita silloin tällöin sujautetaan elokuvien tekijätekstien jälkeen katsojien viihdyttämiseksi. Ne ovat mun...
  Yhteistyössä Hakola ja Suomen Blogimedia Sohva oli ainut valmis paikka kodissamme, kun muutimme uuteen osoitteeseen pari kuukautta...
Postauskalenterissa oli tällä päivälle suunnitteilla kirjoitus, jonka työnimi oli ”mikäs nyt on, kun ei vituta yhtään”. Aamulla heräsin...
Parisänkyasioissa on tullut aika nousta seuraavalle tasolle. Me olemme miehen kanssa nukkuneet viime vuodet tatamien päälle levitetyllä futonilla,...
  Yhteistyössä Kotipizza ja Suomen Blogimedia   Ihmismeren toisessa päässä kohoaa jättimäinen lava, jossa laumallinen miehiä soittaa cowboyhatut...
Käytiin lasten ja heidän mumminsa kanssa rilluttelemassa Tallinnassa. Saatiin mun äiti meille kylään muutamaksi yöksi, kun pyysin häntä...
Page 2 of 3123