Lapsi oli kertonut päiväkodissa, että me lähdetään matkalle satumaahan, jossa asuu hevosia sekä peikkoja ja jossa voi uida pipo päässä kivenkolossa. Eikä hän laskenut luikuria, sillä sellaiseen maahan me perheenä lähdetään. Yksi haaveeni toteutuu huomenna, kun matkataan Islantiin – tuonne tulivuorien, jään ja lämpimien luonnonlähteiden saarelle. Ja kyllä, mikäli paikallisia on uskominen, siellä voi islanninhevosten lisäksi nähdä myös peikkoja!

Matkaa varten me raotettiin säästölippaan kantta, mutta sain meille onneksi myös sponsoreita. Voin onnekseni yhdistää työn ja loman, ja luvassa on useamman tarinan verran lapsiperheen Islantia myös tänne blogiin. Iso kiitos etenkin Icelandairin Pekalle, että reissu on ylipäätään mahdollinen!

Nyt on paksut villapaidat, kurahousut ja Frozen-uikkarit pakattuna. Satun kirjoittama Mondon Islanti-opaskirja on hiirenkorvilla, ja islantilaisuuden ytimeen sekä oikeanlaiseen tunnelmaan päästäkseni luin uudestaan pikaluentana niin ikään Satun kirjoittaman mainion Islantilainen voittaa aina -kirjan.

Meinasin silti joutua vallan lomastressin kouriin, kun erinäisistä eriteteknisistä syistä johtuen reissusuunnitelmien loppuviilaukset jäivät ihan viime tinkaan. Mutta vihdoin puhelimen karttapalveluun on merkitty läjäpäin mielenkiintoisia paikkoja ja tekemisiä. Pienten lasten kanssa reissatessa ollaan jätetty päiviin paljon väljyyttä ja aikaa rennolle luuhailulle sekä spontaaneille seikkailuille.

Siksi olisikin kiva kuulla muilta Islannin-matkaajilta vinkkejä vaikka siihen, missä uimalassa on paras polskia iho ryppyiseksi, minkä kadunkulman kahvilasta saa parhaat sumpit Reykjavikissa ja mistä nyppylältä aukeaa sellaiset näkymät, että kovinkin tarinaniskijä jää sanattomaksi.

Jos menninkäisten, saagojen ja valaiden saarelle matkaaminen ei olisi jo tarpeeksi epätodellisen kutkuttavaa, villapaidat päällä alkaa myös virallisesti meidän kesä. Esikoinen jäi lomalle päiväkodista, ja seuraavan kerran sinne mennäänkin sitten syksyllä, kun kuopuskin aloittaa päiväkodin ja mies palaa hoitovapaalta töihin. Sitä ennen luvassa on ikimuistoinen seikkailujen perhekesä!

Jaa