[youtube https://www.youtube.com/watch?v=IOgB4HwXKlM]

Mä mietin välillä, minkälaisen kuvan musta saa blogin kautta. Vaikka Lähiömutsi on eri asia kuin Hanne, toki blogiminä on lähellä sitä tyyppiä, jonka läheiseni tuntevat. Mä luulen, että Lähiömutsisi on kuitenkin tiukempi ja ehdottomampi kuin Hanne. Lähiömutsi on myös fiksumpi, ajattelevampi ja syvällisempi kuin Hanne. Toisaalta Hanne taas on hauskempi, räiskyvämpi ja ehdottomasti vähemmän tosikko kuin Lähiömutsi.

Jostain syystä tuli mietittyä tätä, kun katselin Suomen Blogimedian yhden illan videokoulutuksen loppuhuipennuksena syntynyttä videospektaakkelia Neljä ja puoli keksiä. Siinä minä ja kaimani Hanne ollaan vloggaamisen alkulähteillä, syömässä asioita kilpaa.

Lähiömutsi minussa miettii videosta, ettei mitään noin suunnittelematonta ja häthätää rykäistyä tuotosta voisi edes harkita laittavansa eetteriin. Ei edes vitsinä. Eihän videossa edes tapahdu mitään, paitsi ehkä lentää keksejä nenästä. Lähiömutsi kyllä myhäilee tyytyväisenä, että sai keksejä suuhunsa tunkiessaan samalla testattua studiovaloja ja oppi lisää tekniikkanysväilystä ja siitä, että kännykällä ja siihen yhdistettävällä mikillä saa yllättävän hyvää kuvaa ja laadukasta ääntä aikaiseksi.

Hanne minussa taasen lähinnä vain fiilistelee, että olipa hauskaa pöljäillä kameran edessä ja vetää täysin hatusta koko show. Hanne myös nauttii, että hänen sisäinen täydellisyyden tavoittelija voi joskus tehdä videon, jonka loppuhiomiseen ja leikkaamiseen ei mene viikkoa. (Ei mennyt minulta kuin neljä minuuttia, mistä on kiittäminen Hannea, joka puolestani klipsi tuotoksemme ja tuuttasi sen YouTubeen.)

Siinä sitten Lähiömutsi-minä ja Hanne-minä kävivät keskustelua, mitä tehdä tällä Hanne & Hanne productionsin esikoisteoksella. Ja kuten huomata saattaa, Lähiömutsi taisi olla näin pääsiäisenä hövelillä tuulella, sillä siinä se video on teidänkin pyhienne ratoksi. Hanne minussa on tästä tietenkin ihan täpinöissään, vaikka vähän harmittelee, miten ei saanut tungetuksi sinne suuhun ainakin vielä yhtä keksiä lisää. Niin ja pieruvitsiloppukevennys olisi ollut kova.

Jaa