Postaus sisältää affiliate-linkkejä

Lähiömutsin vuoden paras kosmetiikkalöytöpalkinto menee mineraalimeikkisarja Everyday Mineralsille* ja etenkin heidän meikkipohjilleen*. Olkoonkin vasta helmikuu. En vain usko minkään muun meikkipurtelon tai saippuapalasen saavan aikaan tällaista vau-fiilistä. Aika paljon olen minäkin ehtinyt elämässäni kosmetiikalla läträtä, mutta mikään tuote ei ole ollut näin poikkeava ja toimivuudessaan ihan omassa sarjassaan.

Everyday Minerals on viime vuoden syksyllä Suomen markkinoille tullut yhdysvaltalainen mineraalimeikkisarja, josta Ida lähetti mulle heti muutamat purtelot testiin. Mä en ole tätä ennen testannut mitään mineraalimeikkejä, sillä ne ovat tuntuneet niin monimutkaisilta. Luultavasti nytkin tilaus olisi jäänyt tekemättä, ellen olisi saanut Idalta jeesiä sävyvaihtoehtojen kanssa pähkäilyyn.

Oikean pohjasävyn kolmivaiheinen valintaprosessi on loputa simppelimpi kuin luulisikaan. Ensin valitaan ihotyypin mukaan pohjatyyppi, minkä jälkeen poimitaan oikea sävy ja lopulta vielä valkataan, onko oma iho punaiseen tai keltaiseen taittava, vaiko ihan neutraali. Mulle pohjaksi valikoitui semi matte medium 4N*. Avattuna tuo koodipötkylä tarkoittaa siis siitä, että tuote on soveltuva normaalille sekä sekaiholle ja on sävyltään keskitumma ja passeli oliiviin taittavalle pärstävärkille. Jos oikea sävy mietityttää, puljun suomalaisilta nettisivuilta saa tilattua ilmaiset näytteet*.

Mineraalimeikkien toimintaperiaatekin oli mulle aikaisemmin vieras. Meikkipohja on siis perinteisen nestemäisen sijaan jauhemainen, joka iholle levitettäessä muuttuu samettisen tasaiseksi, mutta luonnolliseksi meikkipohjaksi. Jauhe levitetään tiiviillä siveltimellä, kabukilla*, ja tärkeää on pyöritellä, pyöritellä ja pyöritellä meikkipohjaa pieni määrä kerrallaan iholle. Levittäminen tuntuikin alkuun hankalalle ja aikaa vievälle, mutta siihen tottui nopeasti. Nyt sudin tätä naamaan samalla, kun litkin kahvia ja toisella kädellä autan lasta vessatoimissaan.

Supertuotteen Everyday Mineralsin meikkipohjasta tekee sen tuntuma, kestävyys, peittävyys ja luonnollisuus. Tuntuma on se tärkein. Tämä kasvoilla ei tunnu siltä kuin olisi meikkiä, vaan olo on freesimpi ja kivempi kuin meikittä. Se on poikkeuksellista. Vaikka pintakuiva sekaihoni on välillä ihan narisevan kuiva, etenkin pitkän päivän aikana nestemäisellä meikkivoiteella tehty pohja lähtee rullaantumaan kuin kaarna koivusta, ja samalla naama kiiltää öljyisenä ja tuntuu tahmaiselta. Everyday Mineralsin pohja pysyy paikoillaan, eikä päivän aikana tule fiilistä, että naamalla on meikkikalvo tai että pitäisi lisäillä puuteria.

Itselleni meikkipohja on meikeistä se tärkein. Tai noh ehkä huulipuna olisi vika, josta luopuisin. Tykkään luonnollisen kauniista ilmeestä, ja esimerkiksi meikkaamattomat silmät ovat mielestäni lumoavammat kuin vahvasti tällätyt. Mutta ihoani tykkään tasoitella. Etenkin nyt, kun väsymys ja kiire näkyvät naamassa isoina ihohuokosina, velttona lihana ja räjähdysfinneinä. Every Mineralsin meikkipohja peittää pahimmatkin stressinäpyt paremmin kuin mikään muu purtelo koskaan aikaisemmin. Silti meikin jälkeen peilistä ei katso naamari, vaan kuulaan luonnollinen iho. Tämä tuo kasvoille hyvän olon, joka taas heijastuu muuhun fiilikseen.

Mä olen testaillut tuotteita nyt reilun kahden kuukauden ajan, ja tapanani on lätkiä meikit naamaan ainakin joka toinen päivä. Meikkipohjapurtelosta ei ole hävinnyt vielä puoliakaan, joten riittävästä tavarasta on kyse.

Sain testiin myös Everyday Mineralsin Sunlight Jojoba -korjausvärin* tummien silmänalusten peittämiseen. Sen käyttö tuntui aluksi oudolta, sillä sen väri on todella keltainen, mutta yhdistettynä meikkipohjaan se tosiaan toimii. Silmäpusseja se ei harmikseen saa kaikkoamaan, mutta silmien väsähtänyt ilme freesaantuu ja saa valoa. Olen käyttänyt nyt myös mineraalipeiteainetta* (sävyä buttered tan), josta en alkuun tykännyt ollenkaan. Se ei tuntunut peittävän kunnolla, mutta liekö sivellinkäsi harjaantunut tässä kuukausien aikana, sillä nyt olen haltioitunut tästäkin. Etenkin tykkään, miten sillä saa oikuttelevan nenänihoni balanssiin.

Viimeistelyyn mulla on testissä Everyday Mineralsin viimeistelypuuteri* (sävy bronzed). Se ei ole mitenkään erityinen puuteri, mutta ei huonokaan. Sävy vaan on aavistuksen liian tumma mulle nyt keskitalvella, joten käytänkin mieluummin Zuiin puuteria. Mineraalimeikkipohja toimii hyvin myös ilman puuteria jopa kaltaisellani tyypillä, jonka iho kiiltelee nopeasti kuin härskiintyneeseen voihin dipattuna. Jännä nähdä, miten mineraalimeikkipohja toimii kesällä, jolloin olen yleensä mieluiten painellut menemään korkeintaan aurinkopuuterin ja hersyvän värisen huulipunan kanssa.

Samalla kun Ida laittoi meikkipussini uusiksi tutustuttamalla mut mineraalimeikkeihin, uusiksi menivät myös siveltimeni. Jo oli aikakin, sen voin sanoa. Vanhin sivellin taisi olla teiniaikoina ostettu, yök. Aloitan siis meikkileikin levittämällä sekä korjausvärin että peitevärin peiteainesiveltimellä*, joka on kaikkien Everyday Mineralsin tuotteiden ja sutien tapaan vegaaninen. Sen jälkeen on meikkipohjan vuoro, jonka pyörittelen iholle siis pitkävartisella kabukisiveltimellä*. Puuterin huiskin monipuolisella blender-siveltimellä*, ja poskipunan dome blush -siveltimellä*. Puskipunani on Zuiin, mutta Everyday Mineralsilta löytyy toki omat punansa*.

Nyt vain ihmettelen sitä, miksi kukaan ei ole aikaisemmin kertonut mulle mineraalimeikeistä. Olisin mielelläni seonnut näihin jo aikaisemmin. Onko teillä muilla minkälaisia kokemuksia mineraalimeikeistä? Entä muista mineraalimeikkisarjoista – ovatko ne kaikki yhtä hyviä kuin Everyday Minerals?

Jaa