Pitkästä aikaa terkkuja meidän lähiökeitaalta, eli parvekkeelta! Kesäiset viljelelyfiilistelyt vievät aina kaikki ajatukset niin täysin, että en ole tainnut aikaisemmin vilauttaa, miltä parvekkeellamme näyttää kasvukauden ulkopuolella, talvisin. Aika paljon vähemmän viidakolta, mutta kivalta silti. Meidän huvikumpuun kuuluvaksi sen saletisti tunnistaa näin seesteisemmässä talviasussaankin.

Vaikka en muualla kodissa juuri harrasta vuodenaikojen mukaan rymsteerausta, parvekkeella ilme on näin talviaikaan hillitympi. Värikkäänä hehkuva siirtolapuutarhamökkitunnelma taittuu aavistuksen kohti seesteisempää valkoista ja kesäiset täkit vaihtuvat lämpimimpiin villoihin.

Parvekkeen talvi on kuitenkin sekin luotu pääasiassa kirppari- ja ullakkolöydöistä, kuten kesäilmekin. Seinäjoen kirpputorikierrokselta meille muuttanut valkopohjainen villaraanu on löytänyt paikkansa puisen laatikkosohvan päältä. Lampaantalja on peräisin isovanhempieni lampolasta vuosikymmenten takaa, ja se on lämmittänyt takapuoltani jo lapsuuden pulkkaretkillä.

Kaksi ristipistotyynyä – vihreä ja oranssi – ovat nekin Pohjanmaan kirpputoreja kolutessa mukaan tarttuneita. Pellavainen ja joutsenkuvioin kirjottu tyyny on miehen mummulan vintiltä, punainen virkattu kaunotar on taas minun isomummani tekemä. Sorsaristipistotyyny on mun itseni lapsuudessa tekemä – siihen jos johonkin olen uhrannut kässäkyyneleitä ja nakkisormissa nahkeiksi hionneita lankoja.

Pohjanmaalle vievät myös pläkkilyhdyt, joista toinen nököttää penkillä ja toinen roikkuu pöydän yläpuolella. Ne on tehnyt pläkkiseppä K. Gråholm, joka pitää majaa kotikunnassani Vähässäkyrössä. Pläkkilyhdyt siivilöivät kaunista valoa ympärilleen, kun niiden sisälle sujauttaa kynttilän. Ja jos oikein vilu tulisi, niitä voisi käyttää vanhan tavan mukaan hameenaluslämmittiminä.

Betonilattian hyistä kylmyyttä yrittää pitää loitolla samat kulmistaan purkautuneet räsymatot kuin kesäisinkin. Kaksi niistä on mummini kutomia ja kaikki kolme ovat aikoinaan värittäneet lapsuudenkotini keittiön lattiaa. Lyhyin on tainnut piipahtaa leikkimökissäkin. Muistoja täynnä jok’ikinen, jokaista räsyään myöten.

Poronnahkaiset tossut kaivetaan esiin aina talveksi ja asetellaan kunniapaikalle parvekkeelle. Ne ovat siskon eksän mummun jäämistöstä. Ne ovat niitä harvoja juttuja meidän kodissa, jotka eivät ole sitten lainkaan käytännölliset, sillä ne ovat epämiellyttävät jaloissa, mutta jotka muistojen ja kauneuden takia kuuluvat tänne.

Parvekkeen kasveissa talvi näkyy selkeimmin. Olen ihan villiintynyt havuihin, ja tahtoisin tehdä parvekkeestamme minikokoisen talvisatumetsän. Nyt kuitenkin havu siellä täällä riittänee. Mansikka, pensasmustikat ja raparperi talvehtivat edellisten talvien tapaan lasitetulla parvekkeella. Paukkupakkasten ajaksi piti muistaa levittää harsoa kasvien päälle, mutta se unohtui. Keväällä nähdään, miten kävi.

Tällä hetkellä talvi todella näkyy parvekkeella, kun sen ympärillä kasvavat männyt ovat saaneet oksilleen lumivaipan. Näky saa edelleen aikaan flasbackin esikoisen vauvavuoteen. Sen verran paljon noita samaisia lumisia mäntyjä tuli tuijoteltua neljä vuotta sitten, kun vauva oli mallia rinnalla 24 h. Taustalla kimmeltävän lumimaiseman lisäksi parveketta on muutenkin ilo katsella. Yleensä teen sen kuitenkin ihan vain ikkunasta käsin, sillä totta puhuen en todellakaan vietä siellä usein aikaa näin talvisin eteerisesti kahvia juoden, kuten kuvissa. Pitäisi kyllä, sen verran mukavaa siellä oli pötkötellä villakerroksien alla, lämmin juoma kädessä ja hengitys höyryten.

Jaa