Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.

”Odotapa vaan, kohta se alkaa liikkua ja repii alas kaiken.” Ja voi kun mä esikoisen aikana sitä odotinkin! Suuritarpeinen vauva oli niin kiinni minussa koko ajan, että olisin välillä antanut lähes mitä vain, että olisin hetken saanut olla yksin. Repisi kukkia, tyhjäisi lipastot ja kiipeilisi verhoissa, mitä vain, kunhan saisin hetken olla ja hengittää!

Kun minityyppi sitten vihdoin lähti liikkeelle, ikiliikkuja oli vedetty käyntiin. Koko ajan piti ja pitää yhä edelleen olla menossa ja tulossa. Pienen lempipuuhia oli muun muassa sukkalaatikkoni inventointi sekä vessaharjan tutkiminen. Mutta silti meillä oli kuulemistani ennakkovaroituksista huolimatta yhä edelleen lasimaljakot leikkokukkineen olohuoneen pöydällä ja pöytävalaisimet lipaston päällä.

No nyt sitten. Eipä ole kukkia näkynyt olkkaripöydällä pitkiin aikoihin. Levysoitin on kyllä edelleen paikoillaan, ikkunalaudalla on kukkaruukkuja ja tietokonetta ei kukaan ole vielä vetänyt työpöydältä alas. Vielä. Mutta meno on kieltämättä välillä sellaisilla tasoilla, että pelkään koko kodin menevän rikki.

Yhtenä iltana vanhin marakateistamme onnistui jotenkin kiipeillessään kaatamaan eteisemme järkälemäisen lipaston. Vieläkään ei tajuta, miten se on ylipäätään mahdollista. Kaikki laatikot ryskyivät auki ja levälleen. Lipaston päältä tulivat alas niin lamppu, kamerani tykötarpeineen kuin lasivaasissa oleva tulppaanikimppu. Onneksi vain jälkimmäinen meni rikki. Lasinsiruja ja vettä oli keittiön peräseinää myöten. Lipasto jäi nojaamaan vastapäiseen seinään. Onneksi, sillä kaiken alla oli säikähdyksestä kauhuissaan olevan lapsi. Siinä olisi voinut käydä tosi huonosti.

Lapset innostavat toinen tosiaan, ja kun etenkin toisella heistä on vielä paljon opittavaa oman kroppansa kykeneväisyydestä, tuntuu lähellä piti -tilanteita tulevan vähintään yksi tuntiin. Nyt kaikista jännintä on hiippailla keittiöön ja kiivetä tuolin kautta pöydälle. Muutamat hyvät kopit ollaan saatu, kun lapsi on tulossa päälleen kivilattialle.

Ollaan viihdytty entistä enemmän ulkona, sillä siellä riittää tilaa kiipeillä ja ryskätä. Hätätilassa joku ostarikin käy temmellysareenaksi. Ihan mikä vain paikka, jossa ei tarvitse seinille hyppiä.

Jaa