Kun tämän vuoden Flown ensimmäinen esiintyjälista julkistettiin kuukausia sitten, aloin tiedotemailin avattuani varoittamatta itkeä. Sitten hysteerihepuloida ilosta. Kädet liikutuksesta ja ilosta täristen laitoin viestin ainakin siskolle ja miehelle. Näittekö jo! Belle & Sebastian tulee Flowhun! Minä, joka en ole koskaan varsinaisesti edes fanittanut mitään bändiä, olin onnesta vetelänä monta päivää.
Vähän meinasi itkettää myös Flown lähestyessä. Pienestä pettymyksestä tällä kertaa. Oli Flow ja sen tarjoama ohjelma miten ihana tahansa, vauva on vielä ihanampi ja miljoonasti tärkeämpi. Ja kun poloinen kärsii eroahdistuksesta, en tietenkään edes ajatellut lähteä muuta kuin lasten kanssa Flown perhesunnuntaihin.
Mutta kun sitä perhesunnuntaita varten oli pressinauha ranteessa ja vauvan mielestä isi oli taas ihan yhtä kelpo läheisyyden antaja kuin minäkin, aloin varovaisesti miettiä, mitäpä jos sittenkin. Mitä jos kuitenkin menisin Flown mukana myös lauantaina ja ilman lapsia. Sovittiin miehen kanssa, että lähden käymään ja tulen takaisin, jos ja kun iltaherkistymisvaiheessa tarvitaan.
Extemporena päädyin siis Flowhun yksin. Ja se oli lopulta aika mahtava juttu. Näin kyllä kavereita, jos vastaan sattuivat tulemaan, mutta muuten haahuilin yksinäni. Oli siistiä olla väkijoukossa yksin. Mennä just sinne minne mieli teki. Katsella, kuunnella ja aistia. Olla vahvasti läsnä, mutta silti kärpäsenä katossa.
En tiedä, miksi niin kauan pyristelin Flowta vastaan. Kävin siellä ensimmäisen kerran esikoisen kanssa vuonna 2012, ja nyt sekä hänellä että minulla on Flow-vuosia takana yhtä monta. Ehkä tarvitsi kasvaa aikuiseksi, joka arvostaa hyvien bileiden ja artistikattauksen lisäksi tai jopa enemmän tapahtuman toimivuutta, kauneutta ja yleistä tunnelmaa. Tuntuu kuin järkkärit olisivat portilla tarkastaneet festarivieraiden kapsäkit myös siltä varalta, jos joku yrittäisi salakuljettaa sisään yrmeyttä, idioottia käytöstä ja muuta yleistä perseilyä. Minne tahansa katsoinkin, näin hymyä ja hyvää fiilistä.
Mutta mitens se Belle & Sebastian? Voi miten symppiksen setin he soittivat! Samanlaiseen epätodelliseen hurmokseen en päässyt kuin Ruisrockissa viisi vuotta sitten, mutta sydän onnesta sykkyrällä olin silti. Juu juu, edelleen he soittavat sitä samaa hyvänmielen nörttipoppia kuin jo vuosia ja vuosia sitten. Sitä sellaista, joka maistuu joidenkin mielestä tohveleilta. Ja toivottavasti soittavat sitä samaa myös tulevaisuudessa, että minulla on varma bändi leppoisille ja iloisille sunnuntaisoittolistoilleni.
Ja ei, Belle & Sebastianin laulajassa Stuart Murdochissa ei ole sellaista rokkitähden synkkää ylpeyttä ja karismaa, jota ohimennen kuulin yleisössä partioivien musapoliisien kaipaavan. Ja just hyvä kuulkaa niin. Hänestä huokuu ilo, osaaminen ja muiden huomioonottaminen. On ihanaa, että joku näyttää, että mystistä rokkikukkounelmaa ylläpitävällä musiikkialalla voi menestyä myös olemalla kiva ja ystävällinen. Lisää kivuutta ja ystävällisyyttä maailmaan!
Päivän odotetuin keikka oli ohi samoihin aikoihin kuin lasten nukkumaanmenoaika alkoi lähestyä. Ja kuten mies jo etukäteen arveli ja vakuuttelikin, hyvin se meni ilman minuakin. Niinpä annoin hiekasta tomuisten sandaalieni tanssia kevyitä askeleitaan vielä vähän lisää. Aurinko paistoi matalalta keltaisenaan ja tuntui, että olin päätynyt eteeriseen vastavaloon kuvattuun musiikkivideoon. Join täydellisen kahvin ja tilasin mukillisen viiniä. Tirautin muutaman onnenkyyneleen, tai sitten se oli ilmassa leijuva hiekka. Söin vähän lisää ja annoin illan ihan rauhassa pimentyä ympärillä. Hymyilin ja sain hymyjä. Yritin tallettaa kaiken sen tunnelman energiaksi talven varalle.
Kotiin polkiessa Pet Shop Boysin bassot säksättivät, iho hehkui aurinkoa ja poskipäitä melkein pakotti hymyilemisestä. Kiitos Flow ja Helsinki, piditte minua taas niin hyvänä ja täytitte rakkaudellanne!
Vautsi! Oli ihana lukea kirjoituksesi. Itse en ole vielä koskaan Flowssa käynyt, ja haikailin sinne tänäkin vuonna. Yksi syy, miksi en sitten ostanut lippuja, oli se, kun tajusin, että tytär on kanssani juuri silloin. (Kahden kodin lapsi kun on. Pyrin järjestemään menoni siten, että kun asuu minun kanssani, niin minulla ei olisi kummemmin menoja kyseisellä viikolla.) Toinen aika painava syy oli se, etten uskaltanut lähteä yksin. Kavereitani ei Flow oikein kiinnosta, ja ajattelin näyttäväni orvolta ja eksyneeltä siellä väkijoukossa.
Jos ei isompia esteitä ilmene ensi vuonna, niin ostan ihan varmasti liput Flowhun – yksin tai yhdessä. 🙂
Kyllä yhden lauantain voi viettää yksin :).
Flow yksin oli hauska ja rento kokemus sekin! Ekaa kertaa ehdin tututua ihan rauhassa festarin jokaiseen kolkkaan ja tutkia harkittuja yksityiskohtia – asia, joka mun mielestä tekee Flowsta Flown. Yleensä sitä ei ehdi tehdä, kun porukalla mennessä se on sellaista säätöä ja odottelua välillä 😀 Mutta kyllä mä silti ensi vuonna toivoisin taas lähteväni isommalla jengillä heti alkuunsa.
Toivottavasti säkin pääset vielä kokemaan Flow, yksin tai yhdessä, molemmat ovat hyviä vaihtoehtoja!
Joo, ja se on aika kivaakin. Spesiaalin tästä itselleni teki myös se, että miehen koti-isyyden loppuessa ensi viikolla, alkavat taas hänen viikonloppu- ja iltapainotteiset työnsä. Sitten lauantait perheenäkin ovat jo harvinaista herkkua, saati nyt lauantai yksin 🙂
Apua, tulin tästä kirjoituksesta todella iloiseksi! Hymy pyllyyn ihan toisen onnellisuuden vuoksi. Ihana kun sait viettää laatuaikaa itseksesi.
Toivottavasti isikesä on ollut ikimuistoinen ja onnea syksyn haasteisiin!
Tosi kiva kuulla, että oma aika onnistui tällä kertaa! Flow'ssa oli kyllä tänä vuonna jopa jotenkin erityisen ihana tunnelma. Minä ja mieheni oltiin niin ikään festareilla la–su, ja satuit tulemaan molempina päivinä vastaan. 🙂 Lauantaina tuossa meikkikojun nurkalla ja sunnuntaina sitten lapsien kanssa alueelle saapuessa. Meinasin tulla kiittämään loistavasta blogista, mutta en sitten halunnut häritä. 🙂 Kiitokset siis tässä!
Kiitos! Sun kuvat, aurinko, ympäristö ja iloinen festariväki näyttävät niin mahtavilta, että alan ymmärtää, miksi kaverit intoilevat Flowsta! Mies ei tykkää yhtään festareista ja minäkin olen sitten jotenkin opetellut niistä vuosien kuluessa eroon…
Ilo tarttuu, myös netin kautta, hih! Isikesä on ollut ikimuistoinen ja ihana, mutta eiköhän me tuo syksykin tuosta uudenlaisine arkineen handlata 😀
Joo, mustakin tunnelma oli nyt ihan pakahduttavan ihana! Ja olisin ihmeessä tullut moikkaamaan, on aina mahtava nähdä lukijoita nassutusten 🙂
Kyllä, on siihen syynsä, miksi Flowsta intoillaan 🙂 Ja nämä eivät mun mielestä edes ole oikein festarit, siis jos sellaisista rymyfestareista ei tykkää, vaan enemmänkin upea tapahtumakokonaisuus, jonka jälkeen muut festarit eivät tunnu enää miltään. Paitsi Ruisrock, ehkä, siellä en vain ole päässyt Flow-kokemusten jälkeen käymään.