Tuntuu ihan käsittämättömältä, että vielä vuosi sitten kannoin Minihetä kohdussani ja mietin, miten ihmeessä valtavaisaa äidinrakkautta tulee riittämään kahdelle. Voi kyllä, kyllä sitä riittää ihan ylitsevuotavasti ja niin että kipeää ottaa. Kaukana ovat myös ne ajat, kun minä ja esikoinen kipuilimme vauvan synnyttyä nelihenkiseksi perheeksi kasvamista. Se me, jota me molemmat esikoisen kanssa taisimme kaivata, on muuttanut muotoaan. Se nykyinen me on paljon parempaa kuin kukaan meistä osasi kuvitellakaan.

Kymmenen kuukauden iässä Minihe:

– Liikkuu yhä varmemmin. Muksahteluja ja kopsahteluja sattuu yhä vähemmän, kun vauva on harjaantunut hallitsemaan vartalonsa liikkeitä. Ensiaskelia ei ole otettu, mutta Minihe liikkuu hapuilevasti huonekaluista tukea ottaen. Välillä hän kiusoittelee tasapainoaistia pitäen kiinni tuesta vain yhdellä kädellä. Rappusten kiipeily ja kiipeily noin ylipäätään on lempparipuuhaa. Kontatessa vauva painelee menemään kuin ilakoiva villihevonen, joka heittelee laukatessaan takajalkojaan riemuissaan sivulta toiselle.

– Tykkää yhä selkeämmin tietyistä asioista. Kymmenkuisella on jo lempijuttunsa, jotka saavat aikaan ilokiljahteluja. Tällä hetkellä takuuvarma naurattaja – ihan kaikille läsnä oleville – on vauvan taito ”päristää” huuliaan. Eli joku pärisyttää sormellaan vauvan huulia ja vauva riemusta tikahtumaisillaan ääntelee niin että pärinämölinä raikaa. Jos ette ymmärrä, mitä tarkoitan, kokeilkaa tehdä se itse! Myös pallot kaikissa muodoissaan ovat ihania, eikä vauva varmasti osaisi nimetä, kumpi voittaisi: ilmapallo vai pallomeri.

On myös edelleen innoissaan taputtamisesta sekä keinumisesta. Tanssiminen jonkun sylissä on ihanaa, yhdistyyhän siinä läheisyys ja vauhdikas meininki. Erilaiset mutterit, rattaat ja vempaimet saavat myös vauvan lumoihinsa ja keskittyneenä tutkimaan ja tunkemaan käsiään joka paikkaan. Ylipäätään käsien ja sormien tunkeminen joka paikkaan on parasta juuri nyt.

– Vierastaa ja kärsii eroahdistuksesta. Raastavimman eroahdistuksen syyksi selvisi sittemmin vauvarokko, mutta selkeästi vauva on hokannut, että ei ole yhtä äidin ja isin kanssa. Ei kai ihme, että sitä miettiessä kaipaa paljon ja hurjasti läheisyyttä. Kainaloon painautuva ja läheisyyttä tankkaava vauva on suloisinta ikinä. Vierastaa uusia ihmisiä alkuun, mutta on lopulta aika nopeasti lämpenevä tapaus.

– Nukkuu päiväunensa myös sisällä. Viime kuussa Minihe aiheutti pariin kertaan sydämentykytyksiä, kun heräili päiväuniltaan parvekevaunuista ilman hiiskaustakaan. Tajusin hänen heränneen vasta kun vilkaistessani parvekkeelle näin vauvan hengailevan vaunuissa polviseisonnassa heiluen. Muutaman harjoittelukerran jälkeen vauva alkoi nukkua päiväuniaan tarvittaessa myös sisällä, mikä ei ensimmäisinä kuukausina tullut kuuloonkaan. Parvekevaunujen aika onkin nyt ohi.

Sisäunien lisäksi tässä kuussa on opeteltu syömään rintaa myös makuultaan. Tai ei se mitään opettelua vaatinut, yhtäkkiä imetysasentorajoitteinen vauva aterioi miten päin vain, kun ensimmäisinä kuukausina mikään muu kuin istuma-asento ei kelvannut. Ai että, miten eloa mukavoittavaa! Pääsinpäs tämänkin vauvan kanssa nauttimaan silloin tällöin niistä ihanista imetyshetkistä, kun voi päiväunimaitoja antaessaan itsekin valahtaa hetkeksi jonnekin unen rajamaille.

– Käyttää elekieltä. Kieltäytyy ruuasta kääntämällä päätään pois ja työntämällä lusikkaa / haarukkaa pois tai heittämällä eteen katetut sapuskat kaaressa lattialle. Syliin halutessaan ojentaa käsiään ja pyrkii nousemaan ylös. Myös tahattomat elekielireaktiot voivat edelleen hyvin, kuten silmien hierominen väsyneenä. Ja riemu, voi pojat että se loistaa täpinöivästä vauvasta kauas!

– Keskittää maitohörpyt aamuun ja iltaan. Vuoden iän lähestymisen huomaa siitä, että vauva on alkanut omasta tahdostaan keskittää rinnalla käymiset aamuun ja iltaan. Päivällä maidon ääreen ei oikein malteta keskittyä. Poikkeuksen tekevät kotona nukutut päiväunet, jolloin unimaito saattelee paremmin uneen. Pitäisikin pitää muutama päivä ihan kirjaa imetyksistä, sillä en osaa sanoa, kertyykö niitä vuorokaudessa viisi, seitsemän vai kymmenen kertaa. Mitä tuossa räknäsin päiviä miettien, arvioisin, että keskimäärin kuusi–seitsemän kertaa, joista viisi on sellaista kunnon ateriointia.

– Tankkaa äidinmaidon lisäksi kiinteitä. Syö nykyisellään melko lailla samaa ruokaa kuin muukin perhe. Kotona se on helppoa, kun vältämme tiettyjä raaka-aineita vielä tovin ja lisäämme halutessamme suolan jälkikäteen aikuisten lautasille. Myös ravintoloissa onnistuu yleensä tilata vauvalle oma ateriansa. Vain sushilla tai pizzalla käydessämme otamme suosiolla mukaan joko pakkaseen jemmatun vararuuan tai purkkisapuskan.

Lempiruoka-aineita ovat ainakin herneet, mansikat, peruna, mustikat, tofu, leipä, parsakaali, vesi- ja hunajameloni, porkkana ja kananmuna. Lempiruokia taitavat olla linssikeitto, kotitekoinen pizza, kaurapuuro, soijarouhe-vihanneskeitto ja burritot. Sokerin ja suolan kanssa ollaan nykyisellään vähän lipsuttu, ja vauva on saanut maistaa esimerkiksi lipauksen jätskiä ja palasen croisanttia.

– Elelee tutun päivärytmin mukaan. Jossain vaiheessa näytti, että pitäisi siirtyä yhden päiväunen taktiikkaan, mutta nyttemmin kahdet päiväunet ovat tuntuneet edelleen sopivilta. Vauva heräilee yleensä perheestä ensimmäisenä noin seitsemän aikoihin. Hän saattaa mönkiä sängyssä tunninkin ja ottaa maitohörpyt ennen kuin muu perhe kunnolla heräilee. Toiset unet hän kiskaisee melko pian aamupalan jälkeen, noin kymmeneltä. Lounasta syödään puoliltapäivin, ja noin yhdeltä-kahdelta on aika päivän toisille päiväunille. Molemmilla unikerroilla unta riittää tunniksi, ehkä puoleksitoista.

Loppupäivän vauva paineleekin menemään ilman unia, paitsi silloin, kun sattuu esimeriksi paikasta toiseen siirryttäessä nukahtamaan rattaisiin tai kantoliinaan vielä viideltä syötävän päivällisen jälkeen. Iltapala katetaan seiskan jälkeen ja yöunille pyritään peittelemään lapset yhdeksän aikoihin. Öisin vauva herää rinnalle keskimäärin kerran tai välillä kaksi kertaa.

– Ei tykkää jos nälkä kurnii vatsassa, jos sisko härnää tai jos ei saa tunkea käsiään likakaivoihin ja syödä vessaharjaa / johtoja / kenkiä / tupakantumppeja / kiviä.

– Rakastaa äidin itse keksimiä lauluja, tanssimista, keinumista, isin kutittelua, ilmapalloja, rattaissa nukkumista, siskon kanssa täpinöintiä, kantoliinassa matkaamista, konttaamista, maitohörppyjä, asioiden tutkimista suullaan, kiipeilyä, palloleikkejä, liukumäkiä, omin käsin syömistä, tavaroiden tiputtelua ja paukuttamista, unisen äidin päällä möyrimistä ja musiikkia.

Kymmenkuinen Minime oli seurankipeä vierastaja joka oli oppinut ryömimään ja harjoitteli konttausasentoa ja joka uutena taitona vilkutteli. Yllätyin lukiessani noita vajaan kolmen vuoden takaisia juttuja. Miten siitä vauvasta jo tunnisti sen lapsen, joka meillä nykyään asuu! Kuten tämäkin suora sitaatti niiltä ajoita: ”Minimestä huomaa yhä selkeämmin, että hänellä on äitinsä temperamentti, mutta toisaalta isänsä ymmärtäväisyys ja kyky nähdä kaikissa asioissa jotain hienoa ja hauskaa.”