No okei, on myönnettävä, että otsikko on kyllä yliampuva kuin Iltapulun sivuilla konsanaan. Eihän musta uraäitiä saisi väännettyä, eikä tämä päivä edes ollut mikään perinteinen nakkikeitolta ja pyykkipulverilta tuoksuva kotiäitipäivä. Tänään kuitenkin vietin ensimmäisen kokonaisen päivän aamusta iltaan lasten kanssa sitten miehen kanssa tehdyn paikkojen vaihdon. Ja aamulla mua jännitti.

Kuluneen reilun kuukauden aikana mies on ollut poissa lasten luota vain muutamia satunnaisia tunteja treeneissä tai juoksulenkillä. Päävastuu lapsista ja kodin pyörittämisestä on ollut hyvin vankasti hänen hartioillaan. Kummallista, miten sinä aikana mä olen jotenkin unohtanut, miten ihmeessä oikein olen hadlannut ne pitkät päivät, jolloin tämä kaikki on ollut mun vastuulla usein heräämisestä iltapusuihin asti. Mietin ihan tosissani aamulla ohi kiitävän hetken ajan, tulenko selviämään tästä päivästä.

Miehen suljettua oven, paniikin sijaan huomasinkin ilokseni olon olevan kepeä ja iloinen. Ensinnäkin oli ihana voida antaa miehelle koko vuorokausi aikaa harrastuksille, kavereille ja yöriennoille. Olen kokenut pieniä pistoja omatunnon kohdilla, kun itse olen viime aikoina töiden tekemisen lisäksi hillunut kylillä välillä öitä myöten. Koti-isi on todellakin myöskin ansainnut sitä omaa aikaa. Toiseksi tajusin, että nyt on edessä ihan puhdas vapaapäivä. Koko perheen vapaapäivinä mulla kun on hävettävän usein tapana kuitenkin tehdä jotain duunihommia, koska se on toisen aikuisen kotona ollessa mahdollista. Nyt sain rauhassa heittää vapaalle, koska töiden teosta ei kuitenkaan tulisi mitään.

Laitoimme lasten kanssa äklömakeita kesäbiisejä soimaan kaiuttimista ja teimme aamutoimet paljaiden varpaiden ottaessa tanssiaskeleita yhdessä lattioilla leikkivien auringonsäteiden kanssa. Tietokoneelle istahdin vain tarkistaakseni, mitä tekemistä kaupungilla on lauantaihin tarjota ja minkälaista säätä on luvassa.

Tänään ei tosiaan ollut yhtään pöllömpi ilma olla hetki kuin kotiäiti. Lämpimissä kesäpäivissä on parasta, kun voi ulkoistaa koko perheen auringon hellittäväksi. Tapasimme ystäväperheen keskustassa ja luuhailimme koko päivän pitkin Ullanlinnan katuja ja merenrantoja. Miten paljon helpompaa ja ihanampaa kaikki on, kun voi syödä päivän ateriat vilteillä kukkivien syreenipensaiden alla ja lapset tarkenevat nukkua päiväunet varpaat paljaina.

Lepuilu, eli leikkipuistohengailukin siirtyy ihan uusille ulottuvuuksille, kun voi hiekkalaatikon reunalla upottaa paljaat varpaat hiekkaan ja antaa auringon pussailla ihoa. Kuopuksen päikkäreiden aikana ehdin jopa neuloa muutaman ringin. Kaukana ovat ne ajat, kun loskassa kastuneita varpaita palelee, pimeä alkaa valua aution leikkipuiston ylle jo kolmelta ja keinun alla olevaan lumihankeen on ensin kaivettava käsipelillä kuoppa, jotta keinu mahtuu kiikkumaan.

Kotiin palasimme iltasella varpaat hiekkapölystä mustina suupielet kirsikoista sotkussa. Ihana päivä, jonka voisin ottaa uusintana koska vain. Jos vain olisi mahdollista, pitäisi kai miehen kanssa vaihdella näitä rooleja kuukauden välein. Kuukausi töissä, kuukausi kotivanhempana ja taas alusta. Silloin osaisi arvostaa paremmin sitä mitä saa tehdä juuri sillä hetkellä ja myös ymmärtäisi paremmin sen toisen vanhemman osaa.

Jaa: