Karkasimme kesken viikon Pohjanmaalle mummilaan. Mies on ollut työmatkalla koko viikon, joten sukulaisten tuomat lisäkädet ovat olleet ihana helpotus arkeen. Täällä maalla olemme päässeet taas maistamaan myös monien perheiden tuiki tavallista arkea: sitä kun paikasta toiseen kulkemiseen tarvitaan autoa.
Vaikka olemmekin eläneet miehen kanssa ilman autoa nyt yli kymmenen vuotta, löytyy lompakostani ajokortti. Kun on kotoisin maalta, se on itsestäänselvyys. Ensin odotettiin kuumeisesti, että päästään päristelemään paikasta toiseen skootterilla, mopolla tai traktorilla. Sitten odotettiin, että maailma avartuisi yhden ajokortin verran.
Meillä on miehen kanssa jopa ollut oma auto aikoinaan asuessamme Vaasassa. Mies kulki sillä viikolla töihin ja minä taas viikonloppuna tekemään konsulenttihommia ympäri Pohjanmaata. Vaikka auto sittemmin myytiin muuttaessamme Tampereelle, on ajokortista ollut hyötyä. Pikkupitäjien sanomalehtiin ei olisi ollut mitään saumaa päästä töihin, jos en olisi voinut välillä ajaa juttukeikoille.
Mahdollisuus elää mukavasti ilman autoa on onni. Teemme ulkomaanmatkan vuodessa sillä rahalla, jota meidän ei tarvitse laittaa autolainan lyhennykseen, vakuutusmaksuihin, bensaan, huoltoon, varaosiin, katsastukseen, pesuihin ja parkkimaksuihin. Puhumattakaan siitä, miten paljon vaivattomampaa, stressittömämpää ja nopeampaa Helsingin kokoisessa kaupungissa on kulkea julkisilla ruuhkissa kökkimisen sijaan. (Poikkeus vahvistaa tietty säännön, ja välillä junat ovat solmussa ja etenkin aamuisin eteläiseen Helsinkiin pääseminen on millä tahansa pelillä hitaampaa kuin käveleminen.)
Mutta kun pääsen ratin taakse muutaman kerran vuodessa, olen salaa riemuissani. Parhaita ovat ne hetken, kun takapenkki on hiljentynyt ja tien molemmin puolin on vain laakeata peltomaisemaa. Silloin annan auton syödä rauhassa asfalttia ja laulan antaumuksella radiosta raikaavan vanhan suomi-iskelmän mukana. Se on hetken kestävä villi vapaus -simulaattori.
Kuopus onneksi on ihan tyytyväinen automatkaaja, mikä on huojentavaa sellaisen vauvan jälkeen, joka huusi sydäntä raastavasti kaikki automatkat. Esikoinenkin tykkää nykyään matkustaa autossa, sillä se on jännää ja siellä saa istua omalla punaisella ralli-istuimella. Toista takapenkin matkustajaa kyllä aina ihmetyttää, miksi auton sisällä ei saa pitää pimeällä valoja tai miksi siellä ei voi hillua välillä ilman vöitä. Erityisen ihmetyksen kohteena on joka kerta se, että äiti todella osaa myös ajaa autoa.
Vielä joku kerta pitää hämmästyttää lapsi ajamalla rundi pikkusiskoni skootterilla. Tai perheemme traktorilla. Sillä totta kai minä juuriltani maalaisena osaan ajaa niitä molempia.
On se jännä, minkä vapauden tunteen autolla ajaminen maalla tosiaan tuo (kun ei ruuhkissa tarvitse kärvistellä ja pääsee kauppaankin autolla ihan oven viereen).
Itsekin Pohjanmaalta kotoisin olevana omaan ajokortin ja nykyisin jopa siskoni kanssa yhteisen auton. Näin Helsingissä asuvana autolle ei ole edes viikottaista käyttöä, koska julkisilla liikkuminen on yksinkertaisesti helpompaa ja yli kymmenen vuotta olinkin autoton. Mutta sitten maakuntiin suuntautuvat työreissut, vanhempien Pohjanmaalta hankkima mökki ja muutkin ajoittaiset tarpeet saivat meidät siskoni kanssa hankkimaan auton yhdessä. Todella kätevää omistaa auto, mutta kantaa vain puolet kustannuksista :). Ja kun mökkimatkat muutenkin tehdään yhdessä, niin tämä ratkaisu on meille ollut todella kätevä.
Monet ihmettelevät, miten välit ovat säilyneet hyvinä yhteisen auton kanssa. Nykyisin jopa siskoni mies ajaa meidän autoa eikä juuri koskaan ole tullut mitään sanomisia mistään. Aiemmin maksettiin bensat siskoni kanssa vuorotellen, nykyisin siskoni tankkaa ehkä kaki kertaa kolmesta, kun heitä on kaksi käyttäjää. Vakuutukset, verot, katsastukset tms. maksamme puoliksi. Ja vaikka auto onkin siskoni pihassa lähes aina, kun itselläni ei parkkipaikkaa ole, on melkoisen luksusta, että aina, kun itse tarvitsen autoa, se tuodaan työpaikkani pihaan 🙂
Tämä tilitys tuli nyt mieleen tuosta autosta ja sen tuomasta vapaudesta, vaikkei varsinaisesti muuten postaukseesi liitykään. Mutta ainakin sinkuille/lapsettomille voin lämpimästi suositella auton yhteisomistusta, miksei perheillekin, jos auton käyttötarve ei ole päivittäinen/viikottainen. Mukavia ajeluhetkiä lakeuksilla!
Minime matkustaa väärinpäin! 🙁 Jostain syystä olen näitä nähnyt paljon viime aikoina, esim. miesten Iholla-sarjan lapset matkustivat myös kasvot menosuuntaan. Toivottavasti eivät ihmiset kuvittele näiden perusteella, että se on jotenkin ok ja turvallista 🙁
Ainakin liikenneturvan mukaan suositellaan selkä menosuuntaan matkustamista kolmevuotiaaksi saakka. Autoliitto taas suosittelee kääntämään menosuunnan siinä vaiheessa, kun lapsi on sen verran pitkä, ettei enää järkevästi mahdu matkustamaan selkä menosuuntaan päin. Eli lapsen pituudesta tämä on aika paljon kiinni. Ja kyllä kuvasta päätellen näyttää, että Minimen jalat ovat jo sen verran pitkät, etteivät oikein mahtuisi kunnolla olemaan, jos turvaistuin olisi toisin päin.
Auton yhteinen omistaminen kuulostaa tosi fiksulta! Me ollaan pärjätty ainakin vielä hyvin satunnaisilla taksimatkoilla sekä vuokraamalla auton kerran tai pari vuodessa vuokramökkimatkoja varten. Jos olisi oma mökki, tilanne voisikin olla kovin eri.
Minime on yli 3-vuotias, jolloin on ihan ok matkustaa noin päin. Mitä tulee miesten Iholla -sarjaan, ainakin Patrickin lapsella oli palkki-istuin, joka kuuluu pitää kasvot menosuuntaan.
Nuo molemmat lasten istuimet ovat turvavöillä kiinnitettäviä. Siksi tuota Minimen istuinta ei edes voi tai saa kiinnittää selkä menosuuntaan. Meillä on tuollaiset istuimet sen takia, että niitä käytetään vain sen muutaman ajanjakson verran vuodessa, ja silloinkin niitä vaihdellaan autoista toiseen. Meillä on myös kotona lapsille turvavöillä kiinnitettävät istuimet satunnaisia taksi- ja vuokra-automatkoja varten. Ei olisi edes mahdollista kiinnittää telakoita jokaiseen käyttämäämme autoon.
Iholla-miehiä kun tuli työn puolesta seurattua paljon, voi sanoa, että heillä syitä lasten kasvot menosuuntaan matkustamiseen oli kolme: käytössä oli meidän tapaan turvatyöistuin, lapsi matkusti palkki-istuimessa tai matkustaja oli jo niin iso, ettei mahtunut olemaan istuimessa kuin kasvot menosuuntaan.
Voi noita turvaistuin nillittäjiä. Kun eivät ymmärrä että autottoman perheen näkökulmasta sellainen isofix-kiinnitteinen lapsi esikouluun asti selkä menosuuntaan tonnin painava istuin ei vaan toimi.
Minäkin kiinnitin kuvassa huomiota minimen istuimeen, siinä mielessä nimittäin että halleluja, jonkun muunkin kolmivuotias matkustaa naama menosuuntaan turvavyöistuimessa. Mennään aika samoilla eväillä, autoton perhe, pienenä autossa pää punaisena huutanut skidi, joka alkoi tykätä matkustamisesta vasta kun hänet käännettiin naama menosuuntaan 12kk iässä. Nyt kun lapsi täyttää ihan just 3v., on turvavyöistuin tilauksessa (ihan siksi että on oikeasti mahdollista ottaa semmoinen maakuntiin mukaan esim. junalla mennessä, kun nykyinen tonnin painava 9-36kg:lle sopiva istuin on mahdoton kuljettaa). Siksipä kysyisin, että mitä merkkiä minime:n ralli-istuin on ja saako käyttäjältä suosituksia 🙂
Tästähän käytiin juuri Puutalobabyssakin keskustelua. Ihmisten pitäisi muistaa, että myös muut tekijät kuin turvallisuus vaikuttaa, ihan kaikilla. Jos turvallisuus olisi ainut kriteeri, ei autolla liikuttaisi ollenkaan.
Meilläkin siis kasvot menosuuntaan -istuin käytössä ja syynä se, ettei omaa autoa ole ja istuinta pitää pystyä liikuttamaan helposti autosta toiseen.
Oliver
Täällä on myös lapsi matkustanut vuoden ikäisestä asti kasvot menosuuntaan turvavyöistuimessa. Sitä ennen huusi kaikki matkat, eikä se todellakaan lisää ajoturvallisuutta kun kuski on hermona. En tiedä tekeekö se minusta sitten välinpitämättömän vanhemman, mutta ajattelen että kyllä ilman isofix- istuimiakin pärjää. Itselläni ei lapsena kuulemma ollut kuin styroksi- koroke, sekin varmaan sen vuoksi että näkisin paremmin autosta ulos 🙂
Kyllä niitä selkä menosuuntaan istuimiakin on, mitkä kiinnitetään auton turvavöillä. Ei kaikkiin tarvitse isofixiä. Esim. BeSafe iZi Plus, Axkid Minikid ja Kidzone, Britax Two Way Elite ja on varmasti muitakin. Näissä siis lapsella on omat viisipiste turvavyöt istuimessa. Ja kyllä noihin istuimiin pidempikin lapsi mahtuu, pitää vaan jalat ristissä. Lapselle se ei ole niin tukalaa kuin aikuiselle, kun ovat paljon aikuista taipuisampia.
No tuossa kuvissa näkyvässä mummilan versiossa itse asiassa on myös isofix, mutta sen lisäksi se pitää kiinnittää vöillä. Mahdollisuutena on myös kiinnittää vain vöillä. Tällainen nyt oli ainut tarkoituksiimme sopiva versio kylän ainoassa istuimia myyvässä putiikissa ja tällä mennään.
On muuten ihan totta, että hermona oleva kuski on kyllä pahin turvallisuusriski. Voi zeesus niitä kertoja esikoisen vauva-aikana, kun alla oleva motari tuntui muuttuvan mudaksi esikoisen huutaessa takapenkillä lohdutonta paniikki-itkua ja mun laskiessa sekunteja siihen, että pääsen pysähtymään ja tyynnyttelemään vauvaa. Siinä jäi kaukana asuvat mummut, papat ja muut sukulaiset moikkaamatta, kun en vain tahtonut lähteä lapsen kanssa minnekään. Naaman kääntäminen menosuuntaan olisi voinut auttaa, mutta uskon, että tässä taian on tehnyt vain aika.
Mä en nyt valitettavasti yhtään muista, mikä tuon ralli-istuimen merkki on. Nyt ollaan jo palattu kotiin, joten merkkiä en heti pääse tsekkaamaan. Se oli ainut turvaistuimilla kiinnitettävä istuin, jota kylän turvaistuimia myyvässä putiikissa oli tarjolla. Siinä on pienemmille viispistevyöt ja isommat sitten kiinnitetään vöillä. Pitkäikäinen vempele siis. Mutta mikään kevyin se ei ole, sillä siinäkin on isofixit, vaikkakin istuimen kiinnitys tapahtuu lisäksi (tai ainoastaan) vöillä. Eli ei kyllä sovellu junassa kuljetettavaksi. Meillä on ihan suosiolla istuimet mummilassa ja kotona erikseen, vaikka onkin melko pöljää olla autoton perhe, jolla on KAHDET eri turvakaukalot ja -istuimet.
Se on SUOSITUS että lapsi istuisi selkä menosuuntaan ja syy siihen on että nokkakolarissa, jossa törmäysvoima on yleensä rajumpi kuin muissa kolareissa, on selkä menosuuntaan lapselle turvallisin asento. En tiedä miten asia on, mutta minusta kävisi järkeen että jos nokkakolarissa selkä menosuuntaan on turvallisempi niin peräänajossa (joka oli ainakin minun autokouluaikaani yleisin kolarimuoto) kasvot menosuuntaan olisi turvallisempi. Mutta en tosiaan tiedä.
On myös autoja joihin istuin ei yksinkertaisesti mahdu selkä menosuuntaan. Tai jos lapsen kanssa matkustus menee siihen että lapsi huutaa ja kiukuttelee koko matkan kun ei näe eteenpäin niin istuimen saa myös kääntää alle 3v kasvot menosuuntaan.
Tämä on aihe jossa minusta ei kannata alkaa spekuloimaan tai arvostelemaan muita kun ei oikeasti voi tietää toisen tilannetta niin hyvin. On hyvä lukea suosituksia ja tiedostaa ne, mutta suositus on aina suositus ja sitä voi tietyissä rajoissa soveltaa niin että se toimisi omassa perheessä.
Just näin, kuten Ulkoilmaihminen totesi. Me tutkailtiin jonkin verran istuimia ennen ostamista ja sillon ainakaan ei kätevästi siirrettävää selkä menosuuntaan -tuolia (ja joka myös sopisi autoon kuin autoon) tullut vastaan. Tuo meidänkin on kyllä isofixeillä kiinnitettävä, mutta voi käyttää myös pelkällä turvavyöllä kiinnittämällä.
Oliver
Mä pitäisin mielelläni lapsen turvaistuimen 5-pistevöillä kiinnitettynä, mutta niissä on myös painoraja. Meidän istuimessa se oli 15 kg. Ja pitkä lapsemme painaa 2,5- vuotiaana 17 kg. Että se siitä sitten. Eikä lapsi ole kyllä enää melkein vuoteen mahtunut edes matkustamaan selkä menosuuntaan. Vaikka tilava auto meillä onkin. Samainen lapsi ei kyllä mahtunut vaunukoppaankaan puolta vuotta vaan oli pakko laittaa vähän istuvampaan asentoon rattaissakin ”liian aikaisin”.
Muuten olen sitä mieltä, että verrattuna oman lapsuuden meininkiin turvaistuinten osalta lienevät kaikki nykyajan istuimet ja ratkaisut huikean paljon parempia.
Britaxin Advansafix -istuin muuten on 25kg asti kasvot menosuuntaan ja lapsi on kiinni viisipistevaljailla siihen asti. Sen jälkeen auton turvavöillä kiinni 36kg asti.
Sekin on hyvä muistaa, ettei kaikkiin autoihin mahdu takapenkille istuinta selkä menosuuntaan päin niin että etupenkillekin mahtuisi joku istumaan..