Nyt olemme miehen kanssa jakaneet lapsille soveltuvia, mutta vauvoille kinkkisiä tapahtumia puoliksi. Viime aikoina mies on käynyt esikoisen kanssa katsomassa Late-lampaan leffassa, kun mä taas pääsin vetämään korkkarit jalkaan kopistellessamme makkarasukkaisen likan kanssa kahdestaan viettämään teatteri-iltaa Kansallisteatteriin.
Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä menee tällä hetkellä Puluboin ja Ponin teatteri -näytelmä. Se perustuu Veera Salmen kirjoittamiin lastenkirjoihin, jotka teistä monille varmasti ovatkin tuttuja. Itse olen ostanut niitä Hesarin suosituksesta lahjaksi vähän Minimetä vanhemmille lapsille, mutta lukupuuhiin en ole vielä päässyt.
Kirjojen, kuten näytelmänkin, päähenkilöinä on hervoton toripulu Puluboi sekä hänen ystävänsä Poni-tyttö. Mä tykästyin näytelmässä siihen, että siinä on kaksi tasoa. Toisen luo Puluboi hassuilla jutuillaan ja omintakeisellaan puheellaan, jossa ei kakkajuttuja säästellä. Kun olen tällainen pieruhuumorin ylin ystävä, kikatin kakkavitseille yhtä antaumuksella kuin kolmisenkymmentä vuotta itseäni nuorempi yleisökin.
Toinen puoli tarinaa on yksinäinen ja hieman surumielinen Poni, joka asuu taivaanrannanmaalari isän sekä kiireisen äidin kanssa. Äidillä ei tunnu välillä olevan aikaa muulle kuin tietokoneen näpyttämiselle ja kotitöistä mäkättämiselle. Että juu, tunsin piston sydämessäni. Minimen mukaan näytelmän juoni menikin näin: Sen äiti oli surullinen, sitten se meni hermolomalle ja sitten kaikki oli hyvin. Kakkajuttuja paremmin mieleen jäi tytön hermoheikko äiti. Auts.
Näytelmä koukutti mut myös tutuilla maisemilla. Tapahtumat sijoittuvat Veera Salmen kotinurkille Helsinkiin, ja kotikaupunkiani rakastavana tykästyin, että lastennäytelmässä (kuten kirjassakin) kuljetaan kaikista kaupunginosista juuri rosoisen Kallion katuja, käydään kakkailemassa Hakaniemen torilla ja syömässä baljon bullaa Kahvisiskojen kojulla. (Hakaniemen torista ja Kahvisiskoista löytyy tarinaa myös täältä blogista.)
Nyt kävikin niin, että löydettiin esikoisen kanssa Puluboin ja Ponin kirjat näytelmän kautta. Kirjastosta näitä ei tietenkään hyllystä löytynyt, joten taidetaan poiketa kirjakaupan kautta ja raivata Puluboille ja Ponille tilaa kirjahyllyyn ja sitä kautta vaki-iltasatulukemistoon. Päästäänpä sillä tavalla koko perhe nauttimaan satukulttuuria kirjan muodossa, vieri vieressä sängyllä nököttäen.
Pääseekö Late-lammasta katsomaan alle nelivuotiaan kanssa? Olisimme menneet, mutta kun Finnkinon sivuilla ikäraja oli K7, niin käsittääkseni vanhempien kanssa pääsee 4-vuotiaat?
No sinne se kolmevuotias oli miehen kanssa livahtanut. En edes tiennyt ikärajasta, vaikka kehotin miestä sen tsekkaamaan ennen leffaan lähtemistä. Ei sitten vissiin tsekannut 😀
Jatkan samasta aiheesta: millainen se leffa oli, noin jännitystasoltaan? Oliko sopivan jännä vai liian jännä kolmivuotiaalle? Meillä on kotona melkein kolmivuotias Late Lammas -fani, jonka kanssa mielelläni leffan kävisimme katsomassa, mutta onko se miten pelottava?
Jotain kirjoitin itse Late Lampaasta tänne http://oimutsimutsi.bellablogit.fi/2015/02/06/ensifiilikset-late-lammas-elokuvasta/
Me käytiin katsomassa kans toi Puluboi ja oli kyllä kiva. Nyt oli vielä vähän aikaista lukea sitä kirjaa Kaamokselle, kun se on vähän hankala sen R-”vian” takia ja ehkä kuvakirjat on vielä meidän juttu enemmän muutenkin. Mulla siis on muutama Puluboi kotona, mut liian aikaisin.
Kolmevuotiaan omian sanoin Late ei ollut jännittävä, vaan kiva. Mies sanoi, että siinä oli joku rankkuri, joka oli jännä, mutta ei sitten liian jännä kumminkaan. Tämän enempää en saanut leffalaisista irti 😀 Ja kiitti Elsa Late-linkistä, mä kun en tämän kummempaan tosta leffasta ilman näkemistä pysty hehe!
Mäkään en ole Puluboita aikaisemmin yrittänyt edes lukea, kun kuvakirjat on kuitenkin enemmän kivoja vielä. Mutta ihan viime aikoina olen välillä koittanut myös tekstillisempiä kirjoja, ja väsymystasosta riippuen toimii tai ei. En tullutkaan ajatelleeksi, että ärrätön puhe saattaa tosiaan olla vähän hankalaa ymmärrettävää lapselle, etenkin luettuna. Mutta voin lukea sitä sitten kuopukselle, hänelle olen lukenut mm. Imagen artikkeleita 😀
Hei! Tekisitkö postauksen lastenkirjoista? Olisi kiva saada hyviä lukuvinkkejä.
Minimelle suosittelen Kristiina Louhen Tomppa-kirjoja. Tekstiä on sopivan vähän ja aiheet pienen lapsen maailmasta. Oman tyttäreni mielestä kirjat ovat myös hauskoja.
Late Lampaassa on tosiaan ikäraja 7, itse tunnen useita, jotka on käännytetty kolmevuotiaiden kanssa ovelta pois, kun eivät ikärajasta tienneet.
Kirjoja, kirjoja, kirjoja! Meillä kaikki ovat intohimoisia lukijoita (paitsi mieheni, joka lukee vain Hesarin ja mainoslehdet 😀 ).
Itse olen lukenut aina ja usein on 3-5 kirjaa menossa kerrallaan. 13-vuotiaat tyttäreni ovat jo siirtyneet äidin kirjastoa penkomaan, tosin roisimmat kirjat olen vielä kieltänyt (itse luin ne kyllä heidän ikäisenään…). 7-vuotias poika oppi eskarissa lukemaan ja nyt ekalla menee jo ihan ”kunnon” kirjatkin jo, ei pelkät Akkarit.
1-vuotiaan kanssa katsellaan kovakantisia kirjoja todella paljon ja taitaapa myös hänestä kehkeytyä kirjatoukka.
Minä en henk.koht. viihdy lasten kanssa leikkimässä, en ole mikään huipuisto, mutta aina olen lukenut lapsilleni paljon, vielä silloinkin, kun osaavat jo itse lukea.
Tuo Puluboi vaikuttaa tosi hauskalta, täytyy käydä lainaamassa se myös itselle, kiitos siis suosituksesta! Jos se on liian ”lapsellinen” 7-vuotiaalle, niin luen itse! Mulla ei ole mitään rajoja lukemisen suhteen.
Ihanaa viikonloppua!
T:Kirsi
P.S. tänään aloitan lukemaan 7-vuotiaalle iltasaduksi Taru Sormusten Herrasta- trilogiaa, saa nähdä, ollaanko kesään mennessä valmiita..
Mä olen lukenut kanssa hehkutusta pulu-boista, ja että varsinkin lapset tykkää. Kun sitten löysin kirppikseltä aivan uudenveroisena niitä kirjoja,niin innostuin että nyt ostan kaikki! mutta sitten…. onneks luin takakannet, onneksi luin otteita kirjoista; aarrgggh :DD miten ravostuttaville vaikutti ääneen luettaviksi varskin, se ”äl-kieli” eli ärrä-vikaisuus. huhhuuh 🙂 tsemppiä jos jaksat ite lukee sitä ääneen 😀
Tuorein arkikuvapostaus käsittelikin sopivasti kirjoja ja kirjastoa, joten sieltä löytyy Minimen lempparikirjasarjat tällä hetkellä 🙂 Ja kiitos kirjasuosituksesta, Tomppia onkin välillä lainattu ja kovasti luettu.
Juu, neljä vuotta pitäisi lapsella olla mittarissa, että pääsee sisään aikuisen kanssa.
Voi mä niin odotan, että pääsen kans lukemaan Taru Sormusten Herraa ja muuta itsestäkin aidosti mielenkiintoista! Mä kyllä tykkään hyvin kirjoitetuista saduistakin, ei siinä, ja etenkin Marjatta Kurenniemen satuja on kiva lukea.
Joo, se tosiaan saattaa olla vähän hankalaa luettavaa. Ainakin univelkaisen vauvavuoden keskellä 😀