Oho. Melkein rakastuin persreikäkuuhun luettuani Hesarin jutun marraskuisesta stadista. Vaikka tämä kuu on pimein, kuraisin ja väsynein kaikista kahdestatoista, onhan marraskuussa kieltämättä myös tunnelmaa. Hesarin jutun innoittamana aloin miettiä tapoja, joilla tästä kuusta saisi vähän siedettävämmän myös perhearjessa.

Tähän aikaan perinteisissä turistikohteissa on hiljaista. Nyt on oiva aika tehdä retki Suomenlinnaan, jonka ympärillä sateisina ja tuulisina päivinä meri tyrskyää mustana lennättäen kasvoille suolapisaroita. Myös kesäisiä lempipaikkoja kannattaa lähestyä marraskuussa. Vaikka uimarannalla ei voi enää uida tai ostaa kiskasta jäätelöä, on autiolla rannalla maagisen kaunista, ja pienet lapset repivät riemua jo pelkästä kivien heittelystä veteen.

Lunta odotellessa kannattaa fiilistellä tovi sitä, että lumi ei ole vielä tukkinut joka paikkaa. Pikkuteille ja jopa metsäpoluille on helppo lähteä rattaidenkin kanssa tarpomaan ja hengittämään kostean raikasta syysilmaa. Leikkipuistoissa pystyy vielä laitevenkuloida, kun keinulauta ei osu lumikinoksiin tai liukumäki ei ole lyhentynyt puolella. Nyt on myös paras aika tehdä hiekkakakkuja, kun sade pitää hiekan tasaisen märkänä.

Joulun voi ihan hyvin startata etenkin lapsiperheessä jo marraskuussa. Glögi- ja piparituunausiltamissa viihtyvät ystäväperheiden jäsenistä kaikki pienistä isoihin. Miltä maistuu glögi vaahtokarkkien kanssa (joku väitti että hyvältä) tai pipari koristeltuna kermavaahdolla? Muutenkin nyt on mukava hääriä ystävien tai ihan vain oman perheen kanssa keittiössä, kun kotona ei käydä kesäiseen tapaan vain nukkumassa. Jos jauhopeukalo on hukassa, saa tunnelmasta silti kiinni vaikka valmistorttutaikinalla.

Parveke on yleensä käytössä vain kesäisin. Mutta mitä jos kattaisikin iltakaakaot hyytävän kylmälle parvekkeelle? Kynttilöitä palamaan lyhtyihin, päälle paljon lämmintä vaatetta ja parveke pullolleen vilttejä sekä taljoja. Siellä höyryävää kaakaota juodessa on kuin retkellä, vaikka ei poistu kodistaan. Tää mun on pitänyt tehdä jo kymmenenä edellisenä talvena. Ehkä marraskuun kunniaksi vihdoin repäisen.

Koska pimeyttä ei pääse pakoon, siitä kannattaa nauttia. Keskelle olkkaria rakennetussa majassa on ihan eri tunnelma, kun sen sisällä on valaisimena majanrakennusvärkkien läpi paistavan auringon sijaan vain taskulamppu. Leikki-ikäiset rakastavat muutenkin taskulamppuja, ja niiden kanssa voi lähteä seikkailulle myös ulos. Oma kotipiha näyttää ihan erilaiselta päivänvalossa kuin taskulampun kanssa tutkien! Myös kaupungin jouluvalot ovat niin kauniita, että niitä kannattaa ihan varta vasten lähteä porukalla ihailemaan. Samalla voi poiketa kahvilassa lämmittelemässä.

Jos silti kaipaa kesän lämpöä, sitä saa tekemällä retken kasvitieteelliseen puutarhaan. Myös uimahalleissa on ikuinen kesä. Lapsille ikimuistoinen kokemus olisi varmasti käydä isin tai äidin kanssa heittämässä löylyä jossakin kaupungin yleisistä saunoista.

Marraskuussa aikuiset arvostavat sitä, että kodin nurkkien pölyt eivät näy hämärässä niin hyvin ja että minimissä oleva auringonvalo on taannut, että kuntosalin jumpissa on taas tilaa. Perheen pienimpien takuuvarma marraskuuhitti on kokeilemattakin selvä: ennen kuin välikausihaalarit on aika pestä lopullisesti talviteloille, etsitään lähiseudun kuraisin ja mutaisin paikka ja annetaan palaa. Kiehnataan mudassa kuin porsaat!

Mitkä ovat teidän keinonne tehdä marraskuusta kiva?

Jaa