Raskausviikon alussa on viikko laskettuun aikaan, ja päällimmäisinä tunteina jylläävät väsymys ja turhautuneisuus. Vaikka kuinka yrittäisi, unta ei saa tarpeeksi. Nyt parin tunnin välein herättää rakko, pian saman tekee vauva.

Koska mitään ei tunnu tapahtuvan, alan taas viikkokausien märehtimisen ja välitilaelelyn jälkeen oleilla ihan muina naisina. Käyn pitämässä tuntumaa tulevaan pressitilaisuuksissa, joihin en ole uskaltautunut pitkiin aikoihin ilmoittautua. Koskaan kun ei tiedä, onko sittenkin sillä hetkellä takapuoli pystyssä Kättärillä. Alan myös nauttia äitiysvapaan viimeisistä hetkistä yksilapsisena perheenä. Luuhailemme lapsen kanssa pitkin kyliä, juomme hilpeinä ylihintaisia maitokahveja sekä kaakaoita ja juoksemme lehtikasoissa – sen minkä pötseineni kykenen.

Vaikka viikko on kivempi kuin aikoihin, mahtuu siihen myös viime hetken panikointia, tottahan toki. Lapsi uhmaa oikein urakalla. Eniten kauhistuttaa karkailu, kun tyyppi säntäilee kaupungin vilinässä sinne tänne eteensä katsomatta ja on ilmeisen riemuissaan isomahaisen äitinsä kömpelyydestä pysyä perässä. Miten selviän tästä ja monesta muusta lapsiperhehaasteesta sitten kun on vauvakin? Etenkin niinä miehen pitkinä duuniviikonloppuina, kun lapset ovat mun vastuulla aamuheräämisestä iltasatuun? Parasta olla pohtimatta sitä nyt, tehty mikä tehty. Ja on sitä ennenkin selvitty, vaikka perheeseen on syntynyt enemmän kuin yksi lapsi. Jotkut ovat selvinneet hengissä jopa toivoakseen vielä lisää lapsia.

En voi uskoa, että minäkin saan tällä kertaa kokea raskauden koko kaaren: suunnittelusta ja tavoitteellisesta sutinoinnista aina turhauttaviin loppuraskauden hetkiin saakka. Saan jopa koittaa vauvanhäätämistä, kun touhailen kaikkea parisängyn futonpatjan rullaamisesta hyppynarulla hyppimiseen.

Ja kas, juuri kun on lopettanut malttamattoman odottamisen ja jotenkin samalla jopa salaa itseltään aistii jotain tapahtuvaksi, vauva syntyy maailmaan raskausviikkomittarin näyttäessä lukemia 39+5.

Suosikkisarja loppuu. Jatkoa ei ole luvassa. Kaikki raskausviikko-postaukset täällä. Kuva satunnainen Instagram-otos tuolta viikolta.
Jaa: