Vietin viikonloppuna ensimmäistä kertaa öitä kotona ilman esikoista. Olen välillä haaveillutkin parista päivästä kotona ihan vain omien ajatusteni kanssa. Siitä, että voisin levittää ompelukamat pitkin kotia ja unohtua lukemaan kirjaa aamuyöhön saakka. Siitä, että nukkuisin päiväunet kun siltä tuntuu, neuloisin viiniä juoden ja kävisin yksinäni katsomassa elokuvateatterissa kaksi elokuvaa putkeen. Mutta nyt ero lapsesta tuli huonoimpaan mahdolliseen aikaan – eikä vauvan kanssa viininlipittelyhaaveeni olisi edes olleet mahdollisia – sillä babyblues iski ytimiin kellontarkasti kuusi päivää synnytyksen jälkeen.

Niinpä vietin jo torstain parkuen ikävääni ennakkoon. Ja kun mies ja lapsi lähtivät perjantaina Pohjanmaalle surujuhliin, joissa munkin olisi kuulunut olla, itkin naama räästä ja kyynelistä märkänä. Kotona oli omituisen hiljaista. Vessassa sai käydä rauhassa, mitä nyt oli yksi vauva kantoliinassa. Syödessä kukaan ei tahtonut skoolata mukeja yhteen ja iltapesulla kukaan ei leikkinyt jaloissani keräten vartaloni ulokkeista tippuvaa vettä lelukuppeihin. Kukaan ei halunnut painia, tanssia tai laulaa. Laitoin pyykkejä kuivumaan itkua pyrskähdellen, kun kukaan ei tahtonut auttaa ripustamisessa asettelemalla pyykkejä myttyinä narulle. Jos ei muuten itkettänyt, kidutin itseäni ajattelemalla lasta laulamassa suloisella lapsenäänellään uutta lempibiisiään: maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Tuloksena babybluesissa märehtivän totaaliniagarat.

Olin vielä muutama päivä aikaisemmin suunnitellut ottavani tämän pyytämättä eteen tulleen yksilapsisen viikonlopun nautintona. Ajattelin viettää nyt niitä höttöisiä ensipäiviä vastasyntyneen vauvan kanssa, joita en ikinä esikoisen aikana päässyt kokemaan. Babybluesin lisäksi suunnitelma sai vastalauseen vauvalta, joka oli erimieltä viikonlopun pumpulisuudesta. Perjantaina yritin päästä suihkuun kolmen tunnin ajan. Vain iholla olonsa turvalliseksi tunteva vauva parahti itkemään vaikeroivaa paniikki-itkua viimeistään neljän minuutin kuluttua siitä, kun olin laskenut hänet piripintaan imetettynä sängylle. Lopulta vuorokauden jo vaihduttua löysin itseni esikoisen vauvavuodelta tutusta tilanteesta: asetin vauvan sitterissä suihkun viereen ja hiustenpesun ohessa vääntäydyn välillä märällä koivellani heiluttamaan sitteriä.

Yö meni vajaan tunnin pätkissä nukkuen. Siinä vaiheessa, kun vauva itki pari tuntia niin että makuuhuoneen kattolaastit olivat tippua, tuijotin esikoisen tyhjää sänkyä ja vollotin sitä että saan olla äiti ja samalla sitä että olen äiti. Lopulta aamuyöstä nuokuin puoli-istuvassa asennossa tyynykasaan nojaten ja vauva rinnallani pötkötellen. Alaselkä veti jumiin ja reidet kramppasivat, mutta vauva nukkui yli tunnin putkeen.

Aamulla heräsin mittarimadon mönkiessä unisena ihan sinä lähellä. Verhojen välistä näkyi keltainen syysaurinko, joka kimalteli yön jäljiltä kosteissa puunlehdissä. Suorittaja minussa oli jo imettämisen jälkeen nousemassa ylös, mutta päätin antaa itselleni luvan vajota yhdessä vauvan kanssa takaisin lämpimiin lakanoihin ja siitä vähitellen uneen. Kun heräsin lähempänä puoltapäivää viikonikäisen nälkäöninään, olo on pölmistynyt ja yhä pirun uninen. Mutta samalla niin levännyt kuin kymmenen tunnin rikkonaisen yön jälkeen voi olla.

Miten paljon pienemmiltä murheet tuntuvat, kun väsy ei tunnu kuin kuuralta silmän verkkokalvolla ja mustana liisterinä mielessä. Syön jättimäisen aamupalan ja näen ystävää. Käyn pienellä kävelylenkillä ja vauvan kanssa ensimmäistä kertaa kahvilassa. Vuokraan höttöelokuvan ja intoudun ostamaan karkkia. Vietän yksilapsisen perheen vauvalauantaita! Iltakin menee nappiin, kun muistan, miksi aloimme kylvettää esikoista joka ilta jo ihan vauvana – tolkullisen päivärytmin aikaansaamisen lisäksi. Kylpyhetki tainnuttaa vauvan melkein kahdeksi tunniksi, mikä tarkoittaa rauhallista suihkuhetkeä.

Parasta koko viikonlopussa oli kuitenkin sunnuntai, kun sain koko perheen takaisin kasaan. Siitäkin huolimatta, että sen seurauksena väsymys on jo nyt tehnyt paluun muuttaen hermot puhkisoitetuksi harmonikaksi ja aivot pohjaan palaneeksi puuroksi.

Jaa