Alan saada toimeliaisuuttani takaisin viikkojen murjottamisen jälkeen. Tai oikeastaan pakotan itseni siihen, sillä tiedän puuhastelun olevan parasta lääkettä mälsään fiilikseen. Teen kauan vetkuttelemiani työasioita, järjestelen vauvatavaroita, ompelen ja suunnittelen tulevaa. Tekemistä olisi enemmän kuin energiaa. 

Pinna on kireällä. Sen ihan vinkuu ja paukkuu pienestäkin vastoinkäymisestä. Kun saumuri hajoaa, raivoan itsekseni kuin vesikauhuinen koira. En tiedä, mistä ailahteleva mieleni pahiten kiehuu. Mutta ainakaan huonosti nukutut yöt, päänsäryt, huimaukset, tunnottomat raajat ja norsumainen turvotus eivät sitä laimenna.

Tykkään raskausvatsastani, mutta muuten peilikuva alkaa näyttää hylkeelle. Eikä söpöllä tavalla. Turvotuksen lisäksi kropassa alkaa tosissaan näkymään kuukausien hikiliikuntatauko. Kaksoisleuka tunkee näytille ja makkaraa puskee niin lantiolle, reisiin kuin selkäänkin. Jösses, kun pääsisi jo salille rehkimään paidanselkämyksen hikeen!

Ulkonäkötuskailua ei auta vaatekaappi, joka koostuu lähinnä helleaikaan tarkoitetuista raskausmekoista. Puen kosteita vaatteita päälleni suoraan kuivaustelineestä, kun en ehdi parin vaatteen kierrossa odottaa niiden kuivumista. Seksikkäissä raskauskalsareissa on reikiä, mutta en kyllä ala enää uusia ostamaan. Yritän nostattaa fiilistä käyttämällä korkokenkiä, nyt kun epäkäytännöllisiä popoja vielä voi käyttää. Kostoksi moisesta elostelusta alaselkä sätii ja jalkojen turvotus pahenee entisestään.

Vaikka viime kuukausina supistukset eivät ole onneksi olleet enää sikiöasentoon pakottavia, olen ottanut varovaisesti ja pelästynyt jokaista kroppani naksahdusta, muljahdusta ja vihlaisua. Tämä viikko on viimeinen, kun vauva laskettaisiin syntyessään ennenaikaiseksi. Se on huojentavaa, ja annan itselleni luvan vähän revitellä. Paksuustilassani se siis tarkoittaa niin villejä juttuja kuin esimerkiksi imuroimista vauhdikkaasti ja reipasta kävelyä bussin sijaan.

Sitten tulee kuudennen äitiysneuvolakäynnin aika. Normaaliarvoihini verrattuna korkeahkojen verenpainelukujen sekä tavallisina raskausvaivoina pitämieni oireiden perusteella terkkari ottaa esille raskausmyrkytysmahdollisuuden. Vaikka se on vain epäily ja toivottavasti hyvän neuvolajärjestelmän varotoimenpide, olen taas pelko persiissä. Juuri kun ennenaikaisen synnytyksen pelko alkoi hälvenemään. Olen jollain hölmöllä tavalla vihainen kropalleni, joka ei osaa olla raskaana ilman ongelmia ja pelkoja aiheuttavia vaivoja.

En voi tehdä raskausmyrkytysepäilyn suhteen mitään, verenpaineen ja oman oloni seuraamisen lisäksi. Yritänkin olla ajattelematta sitä (, minkä Googlen avulla itseni lääkäröinniltä ehdin). Teen asioita, joille ei varmasti tule olemaan aikaa tai mahdollisuuksia pitkiin pitkiin aikoihin. Viemme miehen kanssa lapsen paria tuntia ennen töiden alkamista päiväkotiin ja käymme aikavarkaissa päiväleffassa. Harvinaisesta luksuksesta tulee niin riehakkaan hyvä mieli, että harmittaa, miksemme ole kehdanneet ottaa kahdenkeskeistä aikaa päiväkodin avulla aikaisemmin.

Viikonloppuna vietämme opiskeluaikaisten ystävien kanssa pitkästä aikaa tyttöjen iltaa. Yhdistelmä tapaksia ja tunnelmallista ravintolaa sekä loppuillan karaokebaaria ja naapuripöydän Kallion piripäitä on just hyvä tähän tilanteeseen. On upeaa voida syödä ja jutella rauhassa useamman tunnin ajan ilman puhelimen vilkuilua. Tällaista on tehtävä ehdottomasti useammin (vaikkakin pikaversiona ja kera puhelimen vilkuilun sitten vauvan synnyttyä)! Karaokessakin saan fiiliksestä kiinni, mutta lähden silti mahoineni kotiin ennen menon totaalivilliintymistä. Vaikka baarien tahmeissa lattioissa ja selkäytimeen ulottuvassa bassojytkeessä on hämyinen loisteensa, on vielä tuhannesti mukavempaa kömpiä lämpimän suihkun jälkeen nukkumaan omaan sänkyyn. Muut perheenjäsenet tuhisevat jo uniaan. Hymyilyttää. Ihan pian saan vielä yhden pienen tuhisijan viereeni!

Kaikki raskausviikko-postaukset täällä. Kuva satunnainen Instagram-otos tuolta viikolta.

Jaa: