Keskikesän lomatunnelma on vallannut mielen, ja yötön yö saanut valvomaan joka ilta ihan liian myöhään. Heilahdin kesämoodiin oikeastaan jo nuoremman siskoni kyläillessä meillä taannoin. Silloin kävimme myös nelistään Tallinnassa. Minä, lapsi ja kaksi siskoani.

Päiväloma Tallinnassa noudatti tuttua kaavaa. Huonoja vitsejä, ruokaa ja luuhailua pitkin kaupunkia. Just hyvä. Tällä kertaa kävimme syömässä vegaaniravintola V:ssä ja Aedissa. Ensimmäisen annokset olivat hehkutukseen nähden pienehkö pettymys, mutta hintansa väärti paikka ehdottomasti. Aedin keitto jätti tällä kertaa kylmäksi, mutta suklaakakku ei petä koskaan. Ennen laivan lähtöä kävimme vielä suorittamassa luonnonkosmetiikka- sekä soijatuoterallin.

Mietin, että tänä kesänä voisi ehkä laivailla Tallinnaan perheen kanssa muutamaksi päiväksi. En ole ollut yötä Tallinnassa kuin talvisaikaan, jolloin meininki on tietenkin ihan eri pakkasineen. Parissa päivässä ehtisi luuhailla ja syödä huolellisemmin kuin päivävisiitillä, eikä mahdollisuus aurinkoonkaan olisi pahitteeksi. Seuraavien päivien ajan aion kuitenkin luuhailla ja syödä perheen kanssa ihan täällä koti-Helsingissä. Leppoisaa ja nautinnollista juhannusta teillekin!

Jaa