Huhtikuu 2014. Jos en olisi freelancer vaan palkollisena jollekin, tämä on ensimmäinen viikko, kun ansaitsisin täyden palkan. Hommat oikeasti sujuvat, mieli on olosuhteisiin nähden kirkas ja saan tehdyksi kaikki päivän to do -listaan merkitsemäni asiat. On ihanaa taas olla oma aikaansaava itsensä! Pumppissa vatsalihasten tekeminen ei enää tunnu hyvältä. Shapessa jätän ne jo väliin. Kysyn tunnin jälkeen vatsarutistukset korvaavia liikkeitä ohjaajalta. 

Vatsa on yhtäkkiä niin iso, että sitä ei niin vain saakaan piiloon vetämällä makkaroita hiki otsalla sisään. Käyn ostamassa raskausalushousuja ja sukkahousut, sillä tarvitsen uusia alkkareita sekä sukkiksia ja samallahan mamaversiot siinä sitten ostaa. Ehtiipä käyttää rei’ille. Vedän mamakalsarit ja –sukkikset päälle blogigaalaan. Hyvä ratkaisu. On mukavaa, kun ei tarvitse koko ajan olla kiskomassa vatsan alle ryppyyn valuvia alkkareita ja sukkahousuja ylös.

Olen nyt kaikkien raskausmittarien mukaan raskauden toisella kolmanneksella. Olo on niin normaali, että unohdan raskauden pitkiksi ajoiksi. Tuntuu omituiselta, että vauvan syntymään on enää kaksi yhtä pitkää ajanjaksoa kuin nyt on takana. Ja luultavasti vielä vähemmän, sillä en valitettavasti usko tyypin viihtyvän kohdussa kovin kauaa pidempään kuin siskonsa.

Kaikki raskausviikko-postaukset täällä. Kuva satunnainen Instagram-otos tuolta viikolta.

Jaa