Lapsi on mustasukkainen testin saamasta huomiosta ja nappaa tikun itselleen. Siinä se juoksee raskaustesti kädessä ympäri kotia, eikä suostu antamaan tikkua takaisin. Kun sanon pissanneeni siihen, lapsi lopulta luopuu aarteestaan ja katsoo mua mietteliäänä alta kulmain.
Koska viimeksi olin valemenkkojen takia pitkällä raskaana, ja testin raskaudesta kertova viiva suorastaan välkkyi ja säteili punaisenaan, käyn ostamassa vielä toisen testin aamua varten. Aamulla mies herättää minut ennen kuin lähtee seitsemäksi töihin, jotta ehdimme jännittää testiä yhdessä. Lapsikin herää. Ja niin testi-ikkunaan piirtyy taas kaksi viivaa. Nyt se toinenkin on selkeä, vaikkakaan ei ensimmäisen raskauden tapaan paksu ja kirkuvan punainen. Viime kerralla purskahdin itkuun tajutessani todella olevani raskaana, nyt suhtautumiseni on arkinen. Että onpas aikamoista, ja sitten voitaisiin pestä hampaat, että ehditään päiväkotiin.
Aamupalan jälkeen mua kuvottaa tovin. Hitto soikoon, luonko mä nämä raskausolot itselleni jo tässä vaiheessa, koska pelkään niitä niin paljon?
Testipäivänä on ensimmäinen työpäivä uudella työhuoneella. Keskittymiskyky on aluksi vähän hukassa. Tekisi vain mieli ladata puhelin täyteen erilaisia raskausappseja. Puistelen päätäni ja mietin, että en kai mä nyt taas halua lainata kirjastosta kaikkia maailman raskaus- ja vauvaopuksia, luulin jo päässeeni siitä vaiheesta ykkösen kohdalla! Kun vihdoin pääsen työhön sisälle, unohdan koko raskauden moneksi tunniksi.
Viikon kuluessa raskaus alkaa tuntua. Kuvottaa ja rintoja kiristää. Syön kuitenkin reippaasti lounaat, vaikka ruokaa ei tee yhtään mieli. Bodycombat-tunnin jälkeen olo on todella huono. Ottaa päähän, sillä kyllä mun pitäisi kevyesti jaksaa kovempiakin jumppia vielä ainakin pari kuukautta. En ala, jos joudun jo tässä vaiheessa siirtymään johonkin hemmetin raskauszumbaan.
Hajamielisyyskin hyökkää kimppuun. En ole aikaisemmin unohtanut hoitokassia kotiin lasta päiväkotiin viedessäni, mutta tällä viikolla niin käy kaksi kertaa. Kerran lähden myös töihin ilman laukkua. Onneksi avaimet ovat taskussa, kun tovin käveltyäni tajuan kantamusteni olevan liian kevyet.
Pariisin Kevään keikalla kerron siskolle, että vatsassani loikoilee viisimillinen nuijapää, jonka pikkiriikkinen sydän on jo alkanut pumpata verta. Tällä kertaa sisko ei ala itkeä, kuten Minimestä kertoessani. Nyt se kikattaa hysteerisenä. Samat fiilikset.
Kaikki raskausviikko-postaukset täällä. Kuva satunnainen Instagram-otos tuolta viikolta.
Nauratti vähän tuo Minimen juoksentelu kusitikun kanssa.
Itsekin jännäilen joskos tärppäisi pian, kusitkkua en ole vielä hankkinut. T: Mira
Näitä viikko-postauksia on aivan ihana lukea! Tulee elävästi mieleen oma raskaus, mikä oli aivan ihanaa aikaa (jos ei laske mukaan pirunmoista närästystä, jopa loppuvaiheessa vedestä, turvotusta ja univaikeuksia). Aika kultaa muistot? Nauti!!
Muakin nauratti silloin ja nyt. Se tilanne jää varmasti mieleen loppuelämäksi. Onnea mahdolliseen kusitikkuiluun!
Tällä hetkellä mustakin tuntuu, että raskaus on valtavan ihanaa aikaa. Nautin todella olostani, elostani ja perheestäni. Autuas raskauden toinen kolmannes!
Onnea raskaudesta! Tämä on kyllä ensimmäinen blogi jossa raportoidaan raskaudesta alkaen siitä kun ei olla edes harrastettu seksiä lapsen tekemiseksi 😉 ja kuvailut kuinka ”siittiö ui kohti munsarjoja” vai oliko se niin että ”alkio teki matkaa kohtuun”…niin meni vähän pikkasen korniksi mulle. Hieman myös häiritsee se että just julistettiin sitä kuinka ei olla ehkä koskaan valmiita toiseen lapseen kun ekan vauvavuosi oli niin kamala ja poks raskaana ollaan ja vielä suhteellisen pienellä ikäerolla. Ja perään julistetaan sitä kuinka tämä on vika kerta kun kohdussa mikään kasvaa…en ymmärrä, ei elämää voi etukäteen ennustaa. Oisi siksi kiva kuulla näitä pohdintoja että ajattelitte hankkia toisen lapsen vaikka ennakkoon kuin vasta sitten siinä vaiheessa kun ollaan raskaana ja pitkällä. Ei mun mielestä tällaisia ajatuksia tarvitse salalilla. Ja miksi paljastaa raskaus vasta viikolla 15.? Ja sorry kärkäs kommentti, oon ajatellut että jos jakaa elämäänsä julkisesti niin pitää pystyä ottamaan myös kärkästä ja kriittistäkin palautetta vastaan. Joka tapauksessa raskaus on hieno asia ja toivon kaikkea onnea raskauteen ja nauttiahan siitä kannattaa, on huomattavasi helpompaa 🙂
Kiitos onnentoivotuksista. Ja kiitos, öööh, hämmentävästä kommentista. En ole koskaan julistanut, ettemme olisi valmiita toiseen lapseen. Sen sijaan olen kertonut meidän toivovan jossain vaiheessa sisarusta lapselle, mutta että siihen soppaan ryhtyminen pelottaa. Elämää ei voi ennustaa, mutta sitä voi suunnitella. Omia voimavarojaan on tervettä miettiä etu- ei jälkikäteen. Ja ei, en ole julistanut, että on vika kerta kun kohdussa mitään kasvaa. Mutta näin olen sanonut asian todennäköisesti olevan. Tämä liittyi siis siihen, miksi tästä raskaudesta ottaa ihan eri tavalla kaiken irti.
Ja en todellakaan olisi kertonut täällä, että NYT on se hetki, kun toivoisimme toista lasta. Ja en todellakaan olisi kertonut raskaudesta yhtään aikaisemmin. Mutta nuo ehdotuksesi kuulostivat jo niin omituisilta, että tuskin olit tosissasi. Tai sitten sekoitat bloggaajan oikean elämäni ja Lähiömutsin blogin toisiinsa. Vaikka olenkin valikoiduista asioista täällä avoin, tämä on kuitenkin vain blogi.
Ihanaa tekstiä, tosi mieluista lukea 🙂 En ymmärrä anonyymin kommenttia, mutta siis tosi mukavaa luettavaa ja tositosi paljon onnea raskaudesta 🙂
Jäänkin seurailemaan blogiasi 🙂
HYVÄ KOMMENTTI! Todellakin tämä on blogi ei ”todellinen” elämä! Onnea paljon raskauteen ja suurentuvalle perheelle<3 Hyviä postauksia nämä viikko postaukset!
Hehaa, mä niin muistan sen, kun sain itse tietää olevani raskaana(kolmannella kuulla jo, kuten myöhemmin lääkärissä sain kuulla) niin pari päivää testin jälkeen tuli oksenneltua ja that`s it. Varmasti itse ajattelemalla aiheutettua, kun muuten ei sitten ollut mitään oloja, paitsi jumalaton väsymys, mistä alunperin aloinkin epäilemään ko. raskauden mahdollisuutta.
Olin kyllä tosissani. Tullut vain sellainen vaikutelma sitten että ette ainkaan lähiaikoina ole valmiita toiseen ja että tämä on ainakin sitten se vika…;) Kun raottaa elämästään vain osan pitää ehkä olla valmis siihen että ihmiset muodostaa myös mielipiteensä ja käsityksensä rajallisen tiedon valossa. Oon itse ainakin lukenut kahta blogia jossa ihan avoimesti on toivottu lasta, ja molemmissa toista lasta. Se on oikeastaan kiva lukijanakin sitten jännäillä mukana. Toisessa blogissa raskaus päätyi keskenmenoon ja bloggari sai paljon tukea lukijoilta. Että emmä nyt tiedä onko mitenkään outoa tai harvinaista. Mä oon ehkä vähän kriittinen lukija, joistakin postauksista tykkään ja joistakin en yhtään 🙂 mä olin oikeastaan varma että et julkaise koko kommenttia koska siinä oli kritiikkiä, meinaa jotkut bloggarit ei kestä sellaista ollenkaan. Joka tapauksessa mukavaa odotusaikaa!
Tottakai lukijat muodostavat kuvansa Lähiömutsista postauksien perusteella. Ehkä vähitellen monet myös ymmärtävät blogin olevan blogi ja elämän elämä. Joistakin kohdin ne risteävät, mutta yleensä mutkittelevat vain vieretysten, välillä todella TODELLA etäällä toisistaan.
Joillekin sopii se, että kertovat vauvayrityksistään avoimessa blogissa omalla naamalla ja koko nimellä. Mun juttu se ei missään nimessä ole. Silloin kun nämä asiat tapahtuivat, ne olivat vain meidän ja sitten myöhemmin läpipiirin asioita. Lähiömutsiin sopivat palaset tuolta matkalta voin tiputella hyvin nyt jälkikäteen.
Kriittisyys on hyvä. Eikä siinä edes tarvitse olla kriittinen, että laajahkolla skaalalla erilaisia asioita käsittelevässä blogissa kaikki postaukset eivät itseä kiinnosta. Joskus postaukset jopa vituttavat, ja se on hyvä sekin. Tasapaksu ja kaikkia miellyttävä ei ole mielenkiintoista.
Mulla ei ole mitään tarvetta poistella kommentteja, jotka käsittelevät Lähiömutsia.
Kiitos onnentoivotuksista, onnea nimittäin tarvitaan! Kiva, jos tulet uudestaankin poikkeamaan täällä Lähiössä!
Heh, melkein tosiaan kuulostaa siltä, että sait ykäilyn itse aikaan 😀
Onnea raskaudesta! Täällä kohtalotoveri, vko 14 meneillään ja samalla ikäerolla toinen lapsi siis tulossa. Hauska lukea tuosta krokotiilien aiheuttamasta itkusta. Itse vollotin koko illan nähtyäni Yle Teemalta jonkun tanssiesityksen… Itkin vaan sitä, kuinka sikana he ovatkaan harjoitelleet. Ihan toiseen asiaan.
Kirjoitit joskus kännykkäsäteilystä tms. langattomasta säteilystä. Itse laitan ihan vaan varotoimenpiteenä esim. IPadista Wifin pois päältä silloin, kun en surffaa netissä tai varsinkin, jos lapsi pelaa laitteella (nyt on tämän pahoinvoinnin takia saanut poikkeuksellisen paljon pelata…). Kai kyseessä on samantapainen asia kuin radon aikoinaan, säteilyä ei ole aukottomasti voinut osoittaa vaarattomaksi. Eli varmuuden vuoksi teen noin. Vältän myös pitämästä puhelinta takin taskussa tms, jossa se voisi olla lähellä sikiötä. Seuraan FB:ssa asiaan liittyvää ryhmää, jossa mielenkiintoisia tutkimustuloksia.
Näitä raskausviikkojuttuja on ihana lukea, niin elämänmakuisia — käsinkosketeltavat odottajan tunnelmat! Mielenkiintoisia myös siksi, etten itse ole vielä raskauden iloja ja kauheuksia saanut kokea, ja mielestäni mukavasti tuot sekä positiivisia että negatiivisia puolia näissä omissa kuvauksissasi esiin (monasti kun raskaudesta kirjoittelevat bloggaajat ovat joko ”tässä vaiheessa jalkasi turpoavat ja seuraavassa vaiheessa saapuvat peräpukamat” -linjalla tai sitten pelkkää pumpulia ja hattaraa. Kiitos näistä!
Onnea tuhannesti! Täällä kirjoittelee salainen ihailijasi jo blogin alkuajoista asti 🙂 Nyt vasta itsekin on uskaltauduttu yrittämään lasta ja jospa nyt pääsisin fiilistelemään postauksiasi ihan hyvällä syyllä! Ekat kirjoituksesi olivat ikätoverinasi, samoilla huudeilla asuvana ja myös vilkkaana seuraeläjänä mielenkiintoista luettavaa, etkä ole edes onnistunut pelottelemaan vauva-arjen karulla todellisuudella. Jatka samaan malliin, oot paras!
Kiitos, samoin! Tiedän niin tuon tunteen, kun itkee just sitä, miten paljon jotkut ovat harjoitelleet. Olimme katsomassa hevosnäytöstä, jossa paruin juurikin sitä! 😀
Mäkin pyrin pitämään kännykän nyt jossain muualla kuin takin taskussa. Siksi suunnitelmissa onkin hankkia sellainen käteen kiinnitettävä ”teline”, että saan puhelimen mukaan lenkille. Juoksutakeissa, -housuissa ja -paidoissa kun taskut ovat juurikin lantion kohdilla.
Kiva kuulla, kiitos! Jos pää olisi ollut niin skparppina ekassa raskaudessa, että olisin raskausviikkojen kirjoittamiseen kyennyt, tekstistä olisi tullut paljon angstisempaa. Nyt onneksi osaan vaivoilta nähdä myös ne kutkuttavan ihanat tunnelmat ja tunteet.
Kiitos onnitteluista ja ihanasta tunnustuksesta! Mahtavaa kuulla, että ole kieppunut mukana jo silloin, kun vauvahaaveita ei varsinaisesti vielä edes ollut. Onnea, jaksamista ja iloa vauvatoiveisiin!