Olen oksentanut työpalaverissa, kirjoittaessani blogia, kylvettäessäni Minimetä. Olen ollut kontillaan pää pytyssä ja yrjöilyn välillä lohduttanut hädissään olevaa lasta. Kaikki on hyvin, äiti on vähän kipeä, mutta se ei ole sinun syysi. On tuntunut siltä, että mies on ollut töissä iltaisin, öisin ja viikonloppuisin normaalia enemmän, vaikka todellisuudessa näin ei ole ollut. Ne illat ja viikonloput kahdestaan lapsen kanssa ovat vain tuntuneet piinaavan pitkiltä. Iltatoimet ovat tuntuneet jättimäiseltä ponnistukselta ja päivällisen valmistaminen mahdottomalta tehtävältä. Olen maannut olohuoneen lattialla ja nostellut voimattomana yhdellä kädellä legoja muka innostuneena leikkien, vaikka todellisuudessa olen vain odottanut, että voitaisiin jo mennä nukkumaan.
Nyt joku varmasti riemastuu: jes, sitä vituttaa taas! Nyt loppuvat ne ällöttävän onnelliset postaukset, ja saadaan taas angstia täydellä ryöpyllä! Että toivottavasti se oikein rypee ahdistuksessa ja vitutuksessa, niin ei tarvitse lukea enää yhtään postausta, jossa käytetään vähintään kolme kertaa sanaa ihana!
Sori, näin ei tule tapahtumaan. Ei ainakaan toivottavasti. Aloin nimittäin herätä henkiin samaa tahtia luonnon kanssa. Kun havahduin ensimmäistä kertaa lintujen aamulivertelyyn ja kevätauringon lämpöön kalvakoilla poskillani, oma olokin antoi viitteitä paremmasta. Ensimmäiset kukkaset tunkivat routaisesta maasta samalla voimalla kuin ilo kohmeiseen mieleeni.
Tällä kertaa todella allekirjoitan väitteen toisen raskauskolmanneksen upeudesta. Välillä aamupala nousee edelleen kurkkuun, unentarve on ruuhkavuosien keskellä elävälle mahdoton ja supistukset piinaavat välillä jo nyt, mutta silti olo on upea. Tältäkö tuntuu, kun kaikki on normaalisti! Miten ihanaa ruoka onkaan! Miten kivaa elämä taas kokonaisuudessaan on! Miten parasta on taas olla oma aikaansaava ja innostuva itsensä!
Raskauden ajoitus ei vuodenajallisesti voisi olla parempi. Helmi- ja maaliskuun voi ihan hyvin velloa pimeydessä ja väsymyksessä, sillä sitä ne kuut normaalistikin ovat. Viimeksi alkuraskaus jätti muistoksi kesästä 2011 vain hiestä märät lakanat ja oksettavan kuuman auringonpaahteen, mutta nyt voin nauttia kesästä, kun raskauden alku on jo ohi, mutta loppuraskauden vaivat toivottavasti jättäneet vielä rauhaan.
Voin pitää pieniä kesäkolttuja, eikä kenellekään jää epäselväksi, onko kyseessä läski vai vauva. Jos viimeksi yritin sekopäisyydessäni peitellä raskautta parhaani mukaan, nyt aion kiskoa päälle tiukat paidat ja mekot. Aion alkaa kuulkaa oikein ällöttäväksi mammaksi, joka kulkee pitkin kyliä vatsaansa hipelöiden ja silitellen. Tällä kertaa aion nauttia! Sitten syksyllä onkin hyvä rakentaa kotiin taas pieni lämmin pesä, johon kömpiä vauvan ja muun perheen kanssa.
Tuskinpa homma menee tälläkään kertaa ihan putkeen, ja varaan oikeuden vittuuntua ja panikoida, kun siltä tuntuu. Mutta nyt keskityn nauttimiseen, kun siihen on mahdollisuus. Raskauteen tulee ihan eri tavalla tunnelatausta ja pieniä iloja, kun tietää kaikella todennäköisyydellä tämän olevan elämäni viimeinen raskaus. Viimeinen kerta kun sisälläni kasvaa uusi ja ihmeellinen elämä. Haluan ottaa siitä kaiken irti ja oikein rypeä mutsiusonnessa.
Lämpimät onnittelut koko perheelle!
Onnea onnea !! Vau!
Paljon onnea! Ja sympatiat. Olen ollut pitkälti samoissa tunnelmissa alkuvuodesta, raskausviikko 21 on nyt meneillään. Aloitin tammikuussa työt edellisen hoitovapaan jälkeen, lapsi meni päiväkotiin ja samaan aikaan alkoi pahoinvonti ja lamauttava väsymys. Niitä kuukausia ei tarvitse elää uudestaan, kiitos vaan oikein paljon ja näkemiin. Ei tule ikävä. Kaiken huipuksi lapsi toi päiväkodista mukaan jokaikisen flunssan ja vatsataudin, joita sairastimme vuorotellen. Onneksi nyt on taas elämä suht koht mallillaan, ja jopa iltaisin jaksaa taas tehdä jotain muutakin kuin nukkua. Odotan toiveikkaana tulevaa kesää, vaikka maha lieneekin silloin jo valassarjaa. Ihanaa, harmonista ja hyvävointista äitiyskesää sullekin!
Olisin voinut itse kirjoittaa tämän ekasta sanasta vikaan! Tänään rv 16+5 ja mun Minime täyttää kesäkuussa 2 v. Myös takuulla viimeistä kertaa näissä puuhissa. Nautitaan silloin kun nautituttaa ja kun ei nautituta niin otetaan siitäkin ilo irti! T. Marimamma
Ihana blogi sinulla, ja juttusi ovat mielenkiintoisia ja hyvin kirjoitettuja. Niitä olisi vielä kivempi lukea, jos et viljelisi alatyylistä v- sanaa. T: Mira
Löysin blogisi pian esikoiseni syntymän (marraskuu 2011) jälkeen. Vauvavuonna oli hauska seurata minimen kehitystä kun kulki niin samoissa vaiheissa omani kanssa. Kakkoskierroksella täälläkin, mutta hautomisaikaa jäljellä enää 4vkoa. Mielenkiinnolla odotan uusia postauksiasi. Paljon onnea kasvavalle perheelle ja tulevalle isosiskolle!
Kiitos!
Kiitos kiitos!
Huuuh, ai kauhee, jos olisi vielä ollut koko ajan ”ihan oikeasti” kipeänä. Mä podin yhden jäätävän flunssan samoihin aikoihin deadlinesuman kanssa, ja huhuh. Sekin riitti. Ja joo, on muuten kivaa, että iltaisin on taas jaksamista tehdä jotain. Blogiakin on pikkaisen kivempi kirjoittaa, kun se ei tunnu samalta pakkopullalta kuin kaikki muukin (paitsi nukkuminen). Mukavaa ja leppoisaa äitiyskesää myös sinne!
Onnea hurjan paljon! Paljon puhutaan että blogimainonta lietsoo ihmisille tarpeita. Kakkosvauva ei taida olla mainoskikka, silti heti tuli fiilis että ei hitto, mäkin ehkä voisin haluta! 😀
Onnea paksuuntumisesta ja mukavimmille raskausviikoille selviämisestä myös sinne! Todellakin otetaan kaikesta ilo irti, jos vain siitä jotain iloa on irti revittävissä.
Kiitti kiitti. Vitutus-sanaa aion kuitenkin käyttää niin kauan, kunnes joku keksii vastaavan sanan, joka kuvaa yhtä hyvin sitä vitutuksen tunnetta.
Siellä ollaankin jo pitkällä! Tsemppiä loppuodotukseen! Ja kiitos onnentoivotuksista, niitä tarvitaan ihan koko sakki.
:DDDD
Heh, pieni (kiltisti ivallinen) hymähdys pääsi tuossa ”viimeistä kertaa raskaana” -kohdassa. Niin olin minäkin kaksi vuotta sitten ja nyt rv 15+1 odotetaan todellista yllättäjää, nimittäin hormonikierukka poistettiin samaan aikaan kun ultrattiin ekan kerran helmikuussa. Täällä ei tosin olla päästy vielä(kään) raskaudesta nauttimiseen ja mahan silittelyyn kun shokki oli sen verran suuri. Mutta ehkäpä blogistasi saan aina hitusen lisää toivoa ja onnea omaankin raskauteen, kun näin samoilla viikoilla mennään.
Onnea teille ja mukavaa energistä keskiraskautta! 🙂
Voi, paljon onnea koko perheelle! 🙂
Ihana(!!) kirjoitus, vaikka tällaista ei kyllä ehkä pitäisi mennä lukemaan.. Luulin, ettei mikään, siis MIKÄÄN saisi vauvakuumetta heräämään enää koskaan ja että kaksi lasta on meille ehdoton maksimi. Mutta tätä lukiessa alkoi heti epäilyttäviä ajatuksia putkahtelemaan mieleen… Jos sittenkin… Ei! Apua!
Tää on tosiaankin just sitä blogimarkkinointia vaarallisimmillaan! 😀
Mutta aivan mahtavia uutisia, toivottavasti raskaus lähtee tästä kirkkaaseen nousuun ja kaikki menee hienosti myös kun itse bebe saapuu. Meillä oli ainakin lapsista ensimmäinen levoton, perustyytymätön yökukkuja ja toinen lupsakka kaurapussukka.
Tsemppiä! 🙂
Täytyykin jäädä seurailemaan blogiasi. On kiva lukea samanlaisia mietteitä ja oirehtimisia, kuin itselläänkin!
Ihanasti kirjotettu!! Nauti! 🙂
Tosi samanlaisissa tunnelmissa olen ollut itsekin tässä toisessa raskaudessa 🙂 tiedän, että jos ei vahinkoja tapahdu, tämä on viimeinen raskauteni, joten kaikki raskauden virstanpylväät on tavallaan haikeita ohittaa. Onhan tämä aika ihmeellistä, kasvattaa uutta ihmistä. Helposti syyllistyvänä ihmisenä olen myös jo repinut huonon omantunnon siitä, ettei mulla ole aikaa samalla tavalla keskittyä raskaudessa ”rypemiseen”; en googlettele päivittäin uusia kehitysvaiheita vauvan elämässä enkä ole edes keksinyt tälle vauvalle omaa tuutulaulua, jota iltaisin sille lauleskelisin, kuten tein esikoisen kanssa. Kaikki aika ja energia menevät taaperon kanssa, tämä raskaus vähän tulee siinä sivussa. Mutta toisaalta se on kai hyvä merkki – jos raskautta ei koko ajan huomaa tai mieti, ei voi kärsiä mahdottoman suurista raskausoireistakaan 🙂 Odotan innolla tulevia raskausaiheisia postauksia!
Tais mun kommentti kadota jonnekin.
Olen lukenut blogiasi noin vuoden päivät ja luen varmasti jatkossakin mielenkiinnolla. Tämä kirjoitus oli kuin olisin lukenut omasta helmi-maaliskuustani. Olo ei ole ollut se hehkein alkuraskauden pahoinvoinnin ja väsymyksen kanssa kamppaillessa, menossa mukana kesällä 4v. täyttävä energinen leikki-ikäinen. Nyt rv 16+2 ja aurinko on alkanut paistaa jälleen tännekin.
Hyvää vointia ja onnen hetkiä odotukseen!
Korjaan 16+3, tässä toisessa raskaudessa en meinaa välillä muistaa millä viikolla olen edes menossa. Hyvä merkki ekan raskauden ajan erinäisistä asioista stressanneelle ihmiselle. 🙂
Tää on kyllä ihana juttu tämä sinun raskaus, onnea! Jos saan kainon pyynnön esittää, niin olisi tosi kiva lukea postaus siitä, miten päädyitte siihen, että nyt oli oikea hetki hankkia toinen lapsi ja miten uskalsitte ryhtyä soppaan uudelleen Minimen vaikean vauvavuoden jälkeen. Itsekin täällä kohta kaksivuotiaan äitinä pohdin kovasti toisen vauvan hankintaa, mutta en vaan uskalla. En millään. Haikeana luen muiden raskausuutisia ja ihailen niitä ihmisiä, jotka tekevät lapset hyvin pienellä ikäerolla. Itseä tämä pari vuotta on verottanut niin paljon, etten voisi kuvitellakaan toista huutavaa pötkylää tähän viereen. Varsinkin kun mieheni on yli puolet vuodesta töiden takia poissa kotoa. Mutta kaikesta huolimatta tämä asia pyörii mielessä jatkuvasti. En varmaan ole ainoa, joka tällaisia pohtii.
Näin ala-asteella ollessani unta (jonka siis yhä parikymppisenä muistan!), jossa selitin opettajalleni miksi minun on sanottavaa ”vituttaa”. Perustelin juurikin sillä, että vaihtoehtoa ei ole, muu ei kuvaa tunnetta yhtä nappiin 🙂 Lasten kanssa puhun ketutuksesta, mutta sekään ei ihan täsmää vitutuksen synonyymiksi.
Ihana postaus! Rehellisyytesi on puhuttelevaa.
Meidän molemmat lapset on syntyneet lokakuussa – omalla kokemuksellani vahvistan just ton mitä raskauden ajoituksesta kirjoititkin. On mukavaa olla viimeisillään, kun ilmat on jo viileät. Mulla laski kesän pienet turvotuksetkin sitä mukaa, kun syksy läheni.
Tosi paljon tsemppiä ja voimaa ja kaikkea hyvää. Kaksivuotiaat on aika vauhdikkaita, onneksi kuulostaa jo siltä, että pysyt taas perässä 🙂
Tännekin tulee lokakuussa pikkukakkonen ja raskaus ollut paljon rankempi sekä henk että fyys kuin ekalla kertaa. Nautitaan nyt tästä keskipätkän siedättävyydestä, ennenkuin se alamäki taas jyrkkenee!
Täällä myös toivotaan samantyyppistä postausta 🙂 Tuleekohan jossain vaiheessa sellainen olo, että on pakko saada vauva, vai onko se enemmän järkipäätös, että nyt ois sen aika..
Lupsakka kaurapussukka, onpa kuvaavaa! Täältä löytyy myös sellainen, ja vaativan esikoisen jälkeen siitä on todella osannut nauttia!
Bloggaajalle onnea! Omat lapset täyttivät alkuvuodesta 3 ja 1. Vauvavuodesta on siis (taas) selvitty, ja arki alkaa taas asettua uomiinsa. Ja lapsista on jopa jo seuraa toisilleen! On ihan parasta, kun heillä on hauskaa keskenään, omaakivaa. Pikkuveli on tikahtua nauruun joka kerta, kun sisko laittaa silmänsä kieroon.
Toinen kierros on mielestäni siksikin helpompi, että kaikista (kauheistakin) vaiheista tietää, että ne ovat ohimeneviä. Ensimmäisen kanssa siitä ei aina ollut niin varmuutta…
Ei saakeli…tännekin iski vauvakuume, vaikka sylissä on 5-viikkonen 😀 Komppaan edellisiä siinä, että mielelläni lukisin, miten päädyitte tokalle kierrokselle? Itsellä on vaan pakko nyt ajatella, että töissä on välissä käytävä ennen kuin voi pullaa uuniin ajatella… niin ja samanikäinen siis olen! -M&L
Rasittaa? 😉