Pienen pienelle lähiöparvekkeelle sijoitettu siirtolapuutarhamökki-ryytimaa -yhdistelmämme on voinut vehreästi ja paahteisesti myös tänä vuonna. Kesä tuli tänä vuonna...
Mun työmatkoihin kuluu suuntaansa noin 40 minuuttia. Suuren osan siitä ajasta istun tai seison metrossa, bussissa tai ratikassa...
Joukossamme on salakoodikielen taitaja ja salakuuntelija. Minime ei alkuinnostuksen jälkeen ole kummemmin viljellyt ensisanojaan; kissaa, äitiä ja isiä....
”Miksi me nähdään niin paljon ihmeellisyyksiä?” ”Koska me ollaan HELSINGISSÄ!”  Siskoni Nonnis twiittasi tämän tuntemattomien lapsien sporassa käymän...
Minimen täyttäessä yhden vuoden, sain yllättävän paljon kysymyksiä liittyen hänen ruokiinsa. Eipä niissä mitään erityistä silloin ollut, kuten...
Postaus ja arvonta on toteutettu yhteistyössä Scanboxin kanssa, eli bloggaja on tehty onnelliseksi kasalla leffalippuja. Leffatreffit sen söpöimmän...
Ihanat ja kamalat lapsen päiväunet. Jestas niiden kanssa sai taistella, kiristää hammasta, panikoida ja itkeä omasta ja lapsen...
Amatöörikahvittelijan kahvilöytöretki vietiin uudelle tasolle muutama kuukausi sitten, kun sain Nespressolta käyttööni heidän Maestria-kapselikahvikoneen. Olen niin untuvikko kahvimaailmassa,...
Kun takana on katkonaisilla unilla ryyditetty rauhaton yö ja sen perään päivä, jolloin lapsi sai vieraaksi Känkkäränkän ja...
Page 10 of 22« First...910111220...Last »