Mun alettua painaa täysipäiväisesti töitä, miehen ja lapsen kahdestaan olo on moninkertaistunut. Viettivät he toki kahdestaan aikaa jo sitä aikaisemmin, kun kävin vaikka jumpassa tai häivyn miehen vapaapäivinä johonkin kahvilaan tekemään töitä. Mutta suurimmaksi osaksi mukana pyörin kuitenkin myös minä. Minä, joka enemmän lapsen kanssa aikaa viettäneenä luulen tietäväni ne ainoat ja oikeat tavat toimia ja säätää. Minä, joka välillä löydän itseni valittamasta, että sä et vaan ymmärrä, miten raskasta tämä on.

No, onpa tämä uusi elo ollut opettavaista ihan koko kolmikolle. Täysipäiväisesti me molemmat porukan vanhemmat teemme töitä, joten kotifaijaksi Lähiöjeppe ei ole heittäytynyt. Mutta kun lapsi viettää päiväkodissa kolme päivää viikossa, siinä ehtii saada jo hiekkakakkuelämästä pienen siivun maistaakseen. Tässä asiat, jotka mies on oppinut tai paremmin hahmottanut kakkupalasta mutustellessaan.

Kotityöt. Niitä on pirun hankala tehdä, kun lapsi vaatii huomiota ja ei ole toista ihmistä auttamassa. Ei enää ihmettele vähääkään, miksi koti oli etenkin vauvavuoden alussa siisteydestä pitävän naisen jäljiltä vinksin vonksin.

Mysteerikitinät. Vietettyään lapsen kanssa enemmän aikaa ihan kaksistaan, on oppinut paremmin ymmärtämään, ilmoittaako lapsi kitinällään nälkää, väsyä, vessajuttuja, läheisyysvajetta vai menohaluaan. Mysteeri-itkut ovat tosin edelleen ihan yhtä mysteerisiä.

Rytmi. On tajunnut, miksi hänen naisensa paasaa päivärytmin tärkeydestä. Lapsi jaksaa paremmin ja on iloisempi, kun ruuat ja päiväunet osuvat päivässä samaan aikaan. On myös ymmärtänyt, miksi nainen kokee henkilökohtaisena loukkauksena, kun hänen suunnattomalla työllään aikaansaatu päivärytmi pistetään ranttaliksi. Ranttalointipäivinä saattaa vielä olla kivaa, mutta yhden päivän riemu näkyy lapsen kiukkuhulabaloona seuraavina päivinä, kun rytmissä pysyminen olisi taas tärkeää arjen sujuvuuden kannalta.

Lapsenmielisyys. Kun on rakentanut satoja hiekkalinnoja, jotta toinen vain saisi hajottaa ne innoissaan, oppii lapsenmielisyyttä. Hiekkalaatikon reunalla tympääntyy, mutta kun istuu itsekin laatikon keskellä kädet kyynärpäitä myöten hiekassa, homma tuntuu leikiltä. Tällä saa myös hiekkalaatikon kuuleimman jätkän imagon. Tuntemattomatkin lapset kerääntyvät innoissaan leikkivän aikuisen ympärille.

Harrastukset. Niille ei ole aikaa, kun on kahdestaan lapsen kanssa. Kaipaa mahdollisuutta päästä liikuntaharrastuksiin vapaapäivinään ennen iltamyöhää. On huomannut, että joka viikko samana päivänä ja samalla tarkalla kellonlyömällä alkavat harrastukset on kinkkisiä sovittaa kuvioon.

Ruoka. Kertoo, että veltostuminen asian suhteen on tapahtunut nopeasti. Kahden lämpimän ruuan valmistaminen joka päivä vaatii kekseliäisyyttä ja energiaa. Etenkin kun puolitoistavuotias kyllä kertoo kiukustuneena nälästään, mutta ei ymmärrä, ettei ruoka ilmesty ilman valmistusta pöytään. Monesti ruokaa varten pitäisi myös käydä kaupassa, mikä taas vaatisi etukäteissuunnittelua ja kaupassa käymistä ajoissa. Käykin usein lapsen kanssa syömässä luonaan ravintolassa. Kauppalaskun hintaa tutkiessa on tullut tulokseen, että ravintoloiden lounaslistat ovat edullisia, etenkin kun monesti lapsi saa syödä ilmaiseksi. Lisäksi ruokapöydän siivoamisen sekä tiskaamisen ulkoistaminen ovat asioita, joita lapsen kanssa kahdestaan ollessaan arvostaa.

Päiväunet. On aikaisemmin tottunut, että voi vapaapäivinään kömpiä yhdessä lapsen kanssa päiväunille. Tässä elämäntilanteessa tuo aika pitäisi kuitenkin käyttää hyödyksi tekemällä asioita, joihin ei voi tai joihin ei halua kuluttaa lapsen hereillä olo aikaa: laittaa ruokaa, jynssätä vessaa, silittää pyykkejä, siivota kissan hiekkalaatikkoa ja niin edelleen. Monesti kuitenkin nukkuu unet, mutta nykyään nautinnosta tulee vähän huono omatunto.

Aikataulutus. On huomannut, miten lapsen kanssa lähteminen kestää. Jos lähtee töihin yksinään aamulla, on ovesta ulkona 20 minuuttia herätyskellon soimisesta. Nyt jos iltapäivällä neljältä pitää olla jossain, hän on jo kolmelta lapsen kanssa lähtökuopissa. Silti tunnissa ehtii aina tapahtua jotain kummallista säätöä, minkä seurauksena on lopulta kuitenkin myöhässä.

Jaksaminen. On ilokseen huomannut jaksavansa arkea lapsen kanssa kahdestaan hyvin. Tämä tuli yllätyksenä siksi, että on nähnyt, miten paljon se välillä on lapsen äidin päätä hajottanut.

Niin.

Musta on ollut ihanaa huomata, miten noille kahdelle on muodostunut juttuja, joista mä en ymmärrä. Ne nauravat samanlaista hassua naurua tilanteissa, jotka eivät aukea mulle yhtään. Ne käyvät yhdessä uimassa, enkä mä ole koskaan käynyt lapsen kanssa sisäuimahallissa uimassa. En itse asiassa ole koskaan edes käynyt uimahallissa, jossa ne käyvät kahdestaan uimassa. Se on niiden kahden oma juttu, johon en tahdo sekaantua. En, vaikka alkuun mulla oli olo, että tahdon olla mukana kaikessa, mitä lapselleni tapahtuu, tai ainakin kuulla siitä minuutintarkan selostuksen myöhemmin.

Mä olen oppinut myös arvostamaan entistä enemmän sitä, miten mies jaksoi vauvavuoden. Mä itse tunnun välillä unohtaneen tuon ajan muutamassa täysipäiväisessä duunikuukaudessa. Toisinaan tulen kotiin ja pinna meinaa palaa jo sotkuisessa eteisessä. Mieleeni juolahtaa sadasosasekunniksi, että täällä se on vain luuhannut lapsen kanssa koko päivän mun ollessa töissä, eikä ole saatana edes siivonnut. Vaikka ei siitä nyt niin kovin kauan ole, kun eteisessä ei ollut vain muutama hiekanmurunen ja kengät levällään, vaan koko kämppä oli huiskin haiskin ja itselläkin vielä illalla hampaat pesemättä ja hiukset harjaamatta. Ja kertaakaan edes miehen ilmeestä ei voinut lukea ajatusta, että täällä se on koko päivän luuhannut yökkäreissä, mun ollessa töissä, eikä ole saatana edes siivonnut. Ja silloin mies ei voinut kuin puheideni perusteella vähän aavistaa, mitä se elo oikeasti oli.

Välillä mä taas olen työpäivien jälkeen niin poikki, että hiekanmurut eivät haittaa, vaan ainut toiveeni elämässä on mahdollisuus viiden minuutin istahtamiseen sohvalle kahvimuki kädessä ja ihan rauhassa. Sen jälkeen jaksaa loppuillan. Vanhempainvapaalla ollessani mä odotin välillä miestä kieli pitkällä eteisessä kuin koira. Oven auetessa hyökkäsin välittömästi kimppuun ja halusin, että heti tehdään jotain yhdessä tai erikseen. Janosin aikuisseuraa tai sitten hetkeä olla yksin.

Eikä kertaakaan mies sanonut, ei edes ilmeellään vahingossa viestittänyt, että ei käy, sillä hän tahtoo istua sohvalla viisi minuuttia kahvimuki kädessä ja ihan rauhassa.

Jaa