Ryhtyä syömään omaa ruoka-annostaan heti, kun se ravintolassa tuodaan pöytään. Ei siis tarvitse ensin paloitella lapsen annosta ja asetella lattialle heitettyjä harsoja ja ruokalappuja takaisin lapsen vaatteiden suojaksi.

Valvoa niin myöhään kuin haluaa. Halu on tietenkin eri asia kuin jaksaminen.

Kiivetä viettämään kesäpäivää kallion korkeimmalle kohdalle ilman, että jonkun pää on 99 prosenttisen varmasti halki. Villin ja vapaan elämän huipentuma on se, että ensin kiipeää kalliolle, minkä jälkeen vain istuu ja ihmettelee ja lopuksi vielä käyttää sekä molempia käsiään että silmiään vain ja ainoastaan neulontapuuhiin.

Istua parvekkeella auringossa. Siis vain istua ilman että samalla yrittää parhaansa mukaan estää lasta kiipeilemästä kaiteille, repimästä kasveista kaikkia kukintoja ja tunkemasta kanankakalla lannoitettua kasvimultaa suuhunsa.

Kantaa kainalossa lapsen sijaan cavaa.

Kattaa pöydän käyttäen koko pöytäalaa. Ei siis tarvitse jättää yhden ruokailijan ympäriltä metrin aluetta tyhjäksi posliinista, lasista ja kuumista astioista.

Herätä siihen, että kesäaurinko paistaa lämpimästi kasvoille. Ei siis siihen, että joku marisee vaativasti vanhempiaan heräämään juuri siihen aikaan, kun keskikesän aurinko hetkeksi malttaa painua mailleen.

Nukkua päikkärit silloin kun itsestä siltä tuntuu.

Nauttia piknikistä ilman että kukaan istuu mansikoiden päälle, kaataa juomamukit, heittää eväsleivät nurinpäin hiekalle tai syö serviettejä viltin vierestä löytyneiden kivien kera.

Kutsua brunssia oikeasti brunssiksi. Ei siis brunssiksi naamioiduksi lounaaksi, joka syödään kuusi tuntia varsinaisen aamupalan jälkeen.

Matkustaa leppoisasti yhteysaluksella ja olla onnellinen, että se koko matkan kiukutellut lapsi ei ollut sinun.

Unohtua ystävien kanssa illalliselle ilman että siitä seuraa isoja aikataulullisia ongelmia ja sekasorto rutiineihin.

Ja mikä parasta, kun lomalta ilman lasta palaa kotiin, perheen kanssa oleilu tuntuu ihanammalta kuin mikään loma koskaan.

Jaa: