Mummilani ison pihakoivun käppyräisessä oksassa oli sidottuna keinu. Istuimen pinnasta oli väri lähtenyt jo ajat sitten, ja keinun rispaantuneet narut oli vaihdettu useaan kertaan. Kesäisin kämmenet kasvattivat kovettumat niille kohdille, joista keinun narut kulkivat keinuessa. Joskus katselin keinusta piharakennuksen taakse laskeutuvaa aurinkoa ja maltoin juosta sisälle vasta hyttysten ilmaantuessa syömään paljaita sääriä.
Toisen mummilani pihaan paappani rakensi keinulaudan. Sen keskikohtana oli iso mäntytukki, ja keinun kyydissä nousi korkeammalle kuin missään leikkipuistojen laudoissa. Saatoimme keinua siinä siskoni kanssa aamusta iltaan. Välillä kävimme auttamassa navetassa tai syömässä mummini keittämän mannapuuron, mutta vielä ennen nukkumaanmenoa piti päästä keinumaan. Kun silmänsä sitten vihdoin malttoi vinttikamariin pedatussa sängyssä ummistaa, tuntui kuin edelleen keinuisi.
Keinumisessa on jotain hypnoottista ja rauhoittavaa. Toivottavasti vielä joskus jonkun kirpputorin nurkassa odottaa keinujaansa meille sopiva keinutuoli. Maalaisin sen kiiltävän mustaksi ja pehmusteeksi asettelisin ruusukuvioisen ristipistotyötyynyn. Keinussa kirjoittaisin, imettäisin, neuloisin, lukisin ja haaveilisin.
Mutsin ikioman keinutuolin lisäksi etsinnässä on ollut myös sisätiloihin sopiva keinu Minimelle, sillä äitinsä tapaan tyyppi rakastaa keinumista. Viime aikoihin asti keinuakseen on täytynyt uskaltaa avata leikkipuiston portit, ja siinä mennään edelleen mun epämukavuusalueelle. Karsinaan suljettuja äitejä, isiä ja lapsia välttääkseni olinkin jo melkein ostamassa muovikeinun, joka ulkona pelittää hyvin, mutta on sisätiloissa ruma.
Onnekseni apuun karautti kaikkien keinujien sankari, Oi mutsi mutsi, jolla oli kaksi maailman kauneinta keinua. Oli, nimittäin nyt niistä toinen on meillä. Ommis teki keinuttomasta kodista keinullisen vaihtamalla upean kirpputorilöytökeinunsa päivälliseen lähiön köökkissä. Kyllä nyt kelpaa, kiitos!
Edesmenneen Pampesa Oy:n nallekuvioinen laatikkokeinu on komea kuin mikä, ja Minimen mielestä täyttä hittikamaa. Tyyppi voisi keinua siinä aamusta iltaan. Mitä kovemmat vauhdit, sen kovempi täpinä.
Jos teilläkin on katossa keinun mentävä rako, mutta ei vintagekeinuja hamstraavia blogikollegoita, Suomessa valmistettu Pikku Piian muksukeinu näyttää toimivalta täpinän aiheuttajalta sekin, ja yksivärisenä läpäisee myös lähiön siedettävä lapsitarvike -ulkonäkötestin.
Keinuminen oli niin kivaa lapsena 🙂 meillä oli kotipihassa keinu ja vielä sisälläkin tuollainen keinu, ihan parasta. Vanhemmilla on vieläkin keittiön isossa oviaukossa koukut keinua varten, toivottavasti sininen norsukuvioinen keinu on vaan vielä tallella.
Keinumisen riemua lisää komea keinu 🙂 Mut silmäni kiinnittyivät tuon sohvan takana olevaan kuvaan. Voisin melkein väittää et se on rakas Pispala?
eepu
Mä oon aivan 100% varma, että näin tähän keinuun ohjeet jossakin blogissa tässä syksyn mittaan. Ku vaan muistais mikä blogi se oli… Mutta siis, tuota keinua voi tehdä itsekin jos vain taitoa ja halua on vaikka tuo teidän versio on myös hurmaava 🙂
Musta se on kivaa edelleen, hihiii! Meilä ei ollut keinua sisällä, mutta mummilassa oli voimistelurenkaat. Voi miten monta tuntia niissäkin vietti kieppuen!
Pispala on ihana! Tampereella asuessamme pidimme majaa ihan Pispalan kulmilla, ja kävimme haaveilukävelyllä pikiriikkisten puutalojen välissä. Mutta kuvakangas on toisesta haaveilukohteestamme, Puu-Vallilasta Helsingistä. Tekijänä osuvasti Vallila.
Oi ihana, jos joku on jakanut näppärät ohjeet keinun tekemiseen. Lähiöjeppe totesikin keinun nähtyään, että tuommoinen olisi helppoa tehdä itse. Jep, niin taitaisi olla, mutta eipäs silti kukaan sellaista ole tehnyt. Ois jäänyt MInime pian keinutta inspiraatiota odotellessa.
Tuo teijän tyttö on jotenki nii syötävän sulone!! 😀 ihana!
No en voi vastaankaan sanoa, hih!
Ihana keinuhetki ja mahtava keinu. Löysyin juuri blogiisi kun googlettelin päällystettäviä nappeja =D
Mun isä otti terassilla olleen keinun vasta pari vuotta sitten pois. Onneksi sisällä yläkerrassa on kuitenkin edelleen voimistelurenkaiden koukut katossa ja ne saa ikävissään äkkiä takaisin. 😉 Parasta leikkiä jälkimmäisessä oli laittaa villahousut jalkaan, ottaa renkailla vauhtia ja liukua laminaattilattiaa pitkin aina aulan läpi makkariin saakka. 😉
Itselläkin oli Minimen keinun mallinen keinu aikanaan. Tsekkasin tuon linkkisi ja sielä oli tosi kiva tuo harmaa keinu!
Pinja Coladan blogista löysin ohjeet http://pinjacolada.blogspot.fi/2012/07/diy-child-swing.html. Tätini teki serkun vauvalle ohjeiden mukaan ja siitä tuli aika iso, 1-vuotias tarvii pyllyn ja selän alle tyynyt, että on vähän tukevampi istua. Eli mittoja kannattaa miettiä sen mukaan minkä ikäiselle tekee, muuten tukeva ja hyvä. Meidän tyttö kiikkuu isänsä 70-luvun kiikulla, anoppi on onneksi säästänyt joitain aarteita!
Tuosta puistoahdituksesta pääsee, kun lapsi alkaa tarvita enemmän aktiviteetteja ja seuraa, hiekkalaatikko ja liukumäki muiden lasten seurassa kun voittaa ainaisen äidin naaman tuijottelun. -Riitu
Oooh, ihana ohje, keinu ja blogi, liityin heti lukijaksi! Kiitos linkistä!
Mä odottelen puistoahdistuksen hälvenemistä kovasti. Kevyt siedätyshoito on ollut pitkä, mutta ei järin toimiva. Minime on jo tovin kaipaillut muitakin naamoja päiviinsä kuin mun, niitä kuitenkin onneksi löytyy muualtakin kuin puistosta. Mutta liukumäet on kyllä etevästi sijoiteltu vain puistoihin. Että siedätyshoito jatkukoon.
Keinuhetket ovat mahtavia! Kiva kun eksyit, kaikenlaisilla hakusanoilla sitä tänne lähiöön näemmä päätyy 😀
Hahhahaa, mäkin tahdon ottaa voimistelurenkaista vauhdin ja liukua villasukkahousuilla pitkin lattiaa!
Siis noiden Pikku-Piian parin yksivärisen lisäksi on kyllä ihan järkyt kuviolliset valittu valikoimiin. Ostaako niitä edes kukaan? En ymmärrä.
Mä alan tässä vaiheessa kun lapsi on 14,5kk hiljakseen puistoutua. Ulkoistan sen edelleenkin aina tilaisuuden tullen miehelle, mutta lapsi on niin repehillänsä ja into piukassa aina ulkona ja saa raivareita jos erehdytään kulkemaan leikkipaikan ohi menemättä sinne, et ei auta muu 😀
Äläpä, mä en tiennyt, että tommosia kuoseja edes enää valmistetaan!
Mulla on kyllä kriisi tuon puistoilun kanssa. Kun puistot itsessäähän ovat ihan huippu juttu. Ilmaiseksi vaikka mitä vempeleitä. Etenkin tällainen maaseudun kasvatti osaa arvostaa. Mutta mutta kun siellä on niin paljon vanhempia ja lapsia pienessä karsinassa, apua!
Meillä mun isä teki kanssa autotallin nurkalle kunnon keinun, kun mä olin pieni, ja se poistettiin vasta ihan pari vuotta sitten, kun puusta tehdyt tukipuut alkoivat lahota (johan ne siinä yli 20 vuotta olivatkin)… Mä rakastan edelleen keinumista ja Lintsillä paras laite on viikinkilaiva… 🙂