Eipä tule pakattua turhaa tavaraa. Se hyvä puoli kantorepulla lapsen kanssa kulkiessa on. Nimittäin kun vauvanhoitovälineistöpatteria ja muuta tilpehööriä ei voi pakata vaunujen tai rattaiden uumeniin, ne on kannettava mukana siinä missä kyydissä istuva lapsikin, kantajan kropan varassa.

Talvipukeutumisen ohella multa kysytään paljon tavaroiden kuljettamisesta, kun tulee puhe kantoreppuilusta tai -liinailusta. Ei mulla mitään maapallon kiertosuuntaa vaihtavaa ratkaisua ole tähänkään, mutta tässäpä silti mun tapani hoitaa asia.
Mä olen aina rakastanut reppuja. Mutta unohdin sen täysin, kun etsin hoitolaukkua, joka ei ulkonäöllään huutaisi veskan sisältävän puklurättejä ja kakkavaippoja. Olin niin jumittunut ajatukseen, että hoitolaukun on oltava laukku, etten tajunnut homman pelittävän repulla yhtä hyvin – ja etenkin kantovälineellä kulkiessa vielä paremmin.

Hoitolaukuksi lopulta valikoitunut Marimekon putkikassi on kyllä ihana, mutta kantaessa ääriepäkäytännöllinen. Silti mä kuljin kevääseen asti roikottaen pääsääntöisesti sitä toisessa kädessäni. Välillä käytin Fjällrävenin reppua*,mutta kun aluksi mukana piti kuljettaa myös rintapumppua, reppu ei ollut tarpeeksi tilava ja palasin aina takaisin laukkuun. Ei ihme, että niska ja käsi välillä sätivät kipua kilpaa keskenään.
Alkukesästä hormonihöyryt olivat tasaantuneet näemmä sen verran, että tulin järkiini ja pakkasin tarvikkeet lopullisesti reppuun. Tehtävään sopiva reppu löytyi Lähiöjepen kalastustarvikkeista. Siskoni miehen papan vanha ja komea eräreppu on kalastukseen juuri sopiva vedenpitävine materiaaleineen. Kantamiseen se oli kuitenkin hiostava, etenkin kun kesällä repun ja minun välissä ei ollut kuin muutama soiro kangasta.

Onnekseni siskoni löysi mulle kirpputorilta kahdella eurolla (!!) lähes samanlaisen erärepun tyylikkäine nahkaisine remmeineen, mutta materiaalina siinä on kauniisti kulunut armeijanvihreä puuvilla. Lempparireppuainesta! Repun taskuihin voi sujauttaa pienemmät tarvikkeet ja reppu itsessään imaisee sisäänsä kestovaipat, vaihtovaatteet, eväät ja mahdolliset pikkuostokset.
Toinen käytössä oleva hoitoreppu on sekin kirpputorilta kahden euron hintaan löydetty. Se on mahtavan 70-lukulainen mutta samalla semisti ufo sukellusasukankaineen. Ja mikä hassuinta, se on ihan oikeasti hoitoreppu, sillä laukussa on Emmaljungan nahkalogo. Joskus on siis valmistettu ihka-aitoja hoitoreppuja! Reppu on logosta huolimatta ihan perusreppu kahdella sivutaskulla ja yhdellä sisätaskulla. Mutta sen verran lapsiperhenerokas se on, että repun kantohihnat saa liitettyä yhdeksi hihnaksi, jolloin repusta tulee laukku, jonka saa kätevästi kiinni vaunujen tai rattaiden työntöaisaan.

Mä säilytin ja kuljetin pitkään kaikki tavarat repussa, vaikka esimerkiksi kännykän soidessa tai kaupan kassalla lompakkoa kaivaessa jouduin ottaa repun selästä kaivaakseni omat tilpehöörini sen uumenista. Loppukesästä pää alkoi olla sen verran skarppi, että uskoin jo kykeneväni kuljettamaan mukanani ilman jonkun unohtamista sekä lapsen, repun että pienen laukun, jossa olisi vain ja ainoastaan mun tavaroitani. Tehtävään sopiva yksilö löytyi ruotsinlaivan tax-freestä. Tanskalainen Becksöndergaard-merkki ei ollut mulle entuudestaan tuttu, vaikka luulisi noin himottavalla nahkalaukkuvalikoimalla olevan!
Nyt mun omat tavarat kulkevat minilaukussa, joka tarvittaessa sujahtaa kulloinkin mukana olevan repun sisään. Ja kun matkaan lähden vain ja ainoastaan minä, nappaan mukaan vain minilaukun ja hämmästelen, miten kevyt olo onkaan. Koska on muuten aikamoinen kokoero meidän perheen naisten veskoissa!

Reppu ei tietenkään enää toimi, kun lasta alkaa kantaa takana. Mä kun en ainakaan halua kantaa tarvikereppua edessä, eli kantorepun ja tarvikerepun paikkojen vaihtaminen ei tule kyseeseen. Meidän Ergon reppuun on saatavilla pari kantoreppuun kiinnitettävää veskavaihtoehtoa, mutta en tiedä, miten käteviä ne ovat. Onko jollain vastaavista kokemusta?
Laukkupuolella taas ainakin Liinalapsella on saatavissa liinailukasseja, joiden leveä ja pehmeä kankainen kantohihna tasaa hyvin laukun painoa. Uskoisin myös, että liinailukassin leveän hihnan saa asteltua paremmin kuin kovan ja ohuen hihnan etenkin liinassa olevan lapsen kanssa. Kassi on kuitenkin liian hippi mun makuuni.

Yksi mielessä pyörinyt ratkaisu on vanha kunnon mummokärry, eli vedettävä ostoskärry. Mä olen vinksallaan mummoiluun päin, joten sopisi tyyliini hyvin! Tukholmassa asuva trendisetterini osasi myös kertoa, että Ruotsissa nuoret aikuiset vetävät perjantaisin viikonlopun luomuostoksensa ja -viininsä kotiin mummokärryissä. Saattaisinkin siis kerrankin olla puolivahingossa trendien aallonharjalla hankkimalla vedettävän ostoskärryn!
Kuvat: Andersen
Peruskärryjä löytyy kaupoista muutamalla kympillä, mutta mä olen käynyt fiilistelemässä saksalaisen Andersenin mummokärryjä. Kuoseja ja malleja on moneen makuun ja fiilikseen, vaikka itselleni iskevät parhaiten hillityt vaihtoehdot. Kärryn voi varustaa erilaisilla pyörillä, joista pienimmät sopivat kevyeen kaupunkishoppailuun ja isoimmat pärjäisivät varmaan jo melkein sienikorina maastossa.

Kärryihin on mahdollista saada myös erikoisempia ratkaisuja. Kärryn voi esimerkiksi varustaa kahden pyörän sijaan neljän pyörän systeemillä, jossa toisen pyöräparin saa vedettyä halutessaan esiin, jolloin kärryjä voi työntää edessään. Saapa kärryt lisäosilla kiinni myös fillariin. Hulvattomin pyörävaihtoehto on rappuspyörät, jolloin painavat ostokset saa rullattua rappusissa kätevästi ylös tai alas. Miksei tuollaista ole saatavissa lastenrattaisiin? Terveisin hissittömän talon ylimmän kerroksen asukas.

Minkälaisia tavarajuhtaratkaisuja teillä on kantoreppuiluun ja -liinailuun?

Jaa