“Kiitos, että heräsit Minimen kanssa aamulla ja annoit mun nukkua vielä hetken.” ”Kiitos, että kylvetit Minimen, niin että sain vihdoin illalla rauhassa lukea aamuisen lehden.”
Kun mies hoitaa lasta, tunnen olevani kiitollisuudenvelassa. Miksi hitossa? Ihan yhtä lailla vauva on hänen kuin minunkin. Ei mua kiitellä siitä, että jaksan herätä joka ikinen yö imettämään vauvaa. Eikä siitä, että kylvetän, rasvaan, hieron, harjaan ja vaihdan vaipan sen tuhannen kerran. Tai kun kiertelen tunti toisensa perään asuntoa vatsavaivojaan itkevä lapsi sylissä. Eikä tarvitsekaan, hommat kun kuuluvat tähän kokopäiväiseen mutsiuspestiin.
Mutta niin ne kuuluvat myös isyyspestiin. Olenkin alkanut perua kiitoksia, jos sellaisen olen vaikka miehen vaihtaessa vaippaa vahingossa ilmoille livauttanut. Pyrin myös lopettamaan anteeksipyytelyn, kun en ole taaskaan pystynyt kunnon kotimutsin tapaan imuroimaan tai tekemään safkaa valmiiksi pöytään miehen tullessa töistä.
Onneksi aina välillä voi mennä kavereille syömään köyhistä ritareista ähkyn.
Älkääkä ymmärtäkö väärin. Lähiöjeppeä ei tunnu haittaavan, että hänen tullessa kotiin ovelle ei leijaile pullantuoksu, vaan saamattomaan päivään kyllästyneen mutsin vitutuksen kitkerä haju. Hän nappaa Minimen kainaloon ja pyöräyttää toisella kädellä safkan samassa ajassa, kun itse olisin saanut otettua kaapista esiin kattilan ennen vaipanvaihtoa ja pukluhälytystä. Vapaapäivistään hän uhraa palan imurille ja vessaharjalle tai katsoo Minimen kanssa, kun mutsi jynssää kaakelia hullunkiilto silmissä. Pyykit Lähiöjeppe hakee kuivumasta ennen aikaista lähtöään töihin.
Silti mulla on huono omatunto, kun en ehdi vaihtaa kukkien multia tai pestä ikkunoita. Mua kun ei yhtään harmittaisi pitää äitiyslomani aikana kotia pystyssä 50-luvun mallin mukaan. Mä rakastan mäntysuovan tuoksua rätissä, valkosipulinkynnen rasahdusta veitsen alla, pellillä kohoavia sämpylöitä, multaa kynsien alla parveketta laittaessa, puhtaan puuvillan tuoksua silittäessä ja kodin valtaavaa raikasta fiilistä ikkunanpesun jälkeen.
Mä tykkään olla kotona. Työntekoa ja etenkin siihen liittyvää aikaansaamistakin kaipaan toki välillä, mutta ylipäätään olen yllättynyt siitä, miten kivaa kotimutseilu on. Äitiyslomani loppuu ensi kuussa, jolloin vanhempainvapaa pyörähtää käyntiin. Siitä saisi myös Lähiöjeppe ottaa osansa, jos minä palaisin töihin. Kaikella todennäköisyydellä kuitenkin minä aioin pitää koko setin ja olla Minimen kanssa kotona.
Perinteiseen kaavaan meidät kangistaa tahto täysimettää Minimetä ainakin puolivuotiaaksi. Sitten vastaan tulee fakta, että mulla ei ole duunia, johon palata. Yhtä paskat palkat meidän aloilla on, joten miehen parempi liksa ei päätöksen takana ole. Mutta jos totta puhutaan, painavin syy taitaa olla se, että minä tahdon olla kotona. Silläkin uhalla, että eläkepotti jumittaa paikoillaan, mielenkiintoisia duunitilaisuuksia menee ohi ja aivot surkastuvat entisestään.
Älä ny viitti marista mutsi. Tää kauha pysyy sen verran hyvin jo näpeissä, että pian tehdään ruokaa yhdessä!
Siksi mielestäni vanhempainvapaista osa pitäisi korvamerkitä isille. Silloin meidänkin olisi vain pakko järjestää asiat toimimaan niin, että Lähiöjeppe voisi jäädä Minimen kanssa kotiin ja minä möyriä aamutuimaan töihin. Nyt vain myönnymme hiljaa vallitsevaan tapaan ja minä olen se, joka saa jäädä kotiin, vaikka Lähiöjeppekin haluaisi.
Jos tulevaisuudessakin valtaosassa perheistä vanhempainvapaalle jäävät äidit, naisen euro on miehen euroa heikompi vielä silloinkin, kun Minime astuu työelämään. Mikään ei muutu. Mutta jos sekä mies että nainen olisivat pomojen silmissä yhtä todennäköisiä vauva-aikapommeja, miehet eivät ohittaisi naisia työntekijöitä valittaessa tai ylennyksiä jaettaessa.
Silloin eivät enää myöskään itseni kaltaiset äidit omisi lapsen vauvahetkiä suurilta osin vain itselleen. Silloin isätkin saisivat kokea ne hetket, kun vauvan tuhina olkapäällä saa vatsan muljahtamaan onnesta – ja toisaalta myös sen, miten vitsiltä välillä tuntuu kutsua äitiyslomaa lomaksi.
Eikä silloin enää tasa-arvon perään huutelevan mutsin suusta pääsisi vahingossa kiitoksia siitä, että mies tekee sitä, mitä isän kuuluu ilman kiitoksiakin tehdä.
Jaa